Unohtamisen taito

Katselin televisiosta tiededokumenttia unohtamisen taito. Unohtamisen taito – taito, jossa olen ollut liiankin hyvä. Kehitin unohtamisen taitoa jo lapsena ja hioin sitä edelleen opiskeluaikana.

Kun koemme jotain, aivot tallentavat tapahtumat. Pelko on tärkeä ominaisuus. Se ohjaa käyttäytymistä pelottavissa tilanteissa ja suojaa yksilöä. Pelon tunne vahvistaa vaarallisesta tilanteesta tallennettua muistijälkiä. Tunteen voimakkuus tulkitaan aivoissa viestinä siitä, että muisto on tärkeä. Tärkeät muistot tallennetaan pitkäkestoiseen muistiin.

Yksittäisestä tilanteesta syntyvät muistot eivät tallennu tiettyyn paikkaa kokonaisuutena, vaan eri osat muistoa tallentuvat eri puolille aivoja – pirstaleina. Kun muistelemme asiaa, aivot rakentavat muistot uudelleen näistä palasista. Useat osat aivoista aktivoituvat siis muistoja luotaessa. Lisää unohtamisen taito ojelmasta täältä.

Minä olen aina ollut hyvä unohtamaan vanhat asiat. Se on tapahtunut minulla usein liiankin helposti. Opiskeluaikana olin tehokas opiskelija. Pysyin heti tentin jälkeen unohtamaan lähes kaiken mitä olin ko. aiheesta tentissä osannut ja siirryin täysin puhtaalta pöydältä uuteen asiaan ja uuteen tenttiin. Tällä tavalla opiskelu oli nopeata – juuri sellaista, josta poliitikot nykyään haaveilevat.

Vanhojen koulukavereiden tapaamisessa nyt vuosien kuluttua olen ollut aivan hämmästynyt kun toiset muistelevat opiskeluaikaa. He keskustelevat siitä, mitä joku opettaja on tunnilla sanonut ja tehnyt ja mitä oppilaat ovat tehneet. Olen aina ihmetellyt voivatko he todella muistaa noin yksityiskohtaisia asioita vuosikymmenien takaa. Muistavatko he nämä jutut vai keksivätkö ne omasta päästään. Minulla ei ole itselläni yleensä ollut mitään muistikuvaa kyseisestä tilanteesta, vaikka olen ollut yleensä paikalla.

Nyt kun olen opiskellut aivojen toimintaa, ymmärrä miten koulukaverit rakentavat nämä tarinat menneisyydestä. Aivot rakentavat muistot aina uudestaan kun asiaa muistellaan. Jotkut muistivihjeet aktivoivat muistivihjeeseen liittyvät erilaiset yksityiskohdat. Aivot rakentavat näistä yksityiskohdista omaan mielentilaansa sopivan muistikuvan kyseisistä muistikomponenteista. Aivot palauttavat muistot mieleen tarinoina. Näin siis muistoihin liittyy hyvinkin tarkkoja yksityiskohtia. Jotkut yksityiskohdat ovat jostain syystä olleet henkilölle tärkeitä ja niihin on muodostunut selvä muistijälki, jonka avulla ne on mahdollista palauttaa.

Olen ilmeisesti varsin erilainen toiminnaltani kuin monet muut. Minulla ei ole yksityiskohtaisia muistoja juuri mistään asiasta. En ole ymmärtänyt, miksi näin on. Asia on vaivannut minua välillä enemmän, välillä vähemmän. Nyt asia on selvinnyt minulle. Minä en ole koskaan ollut kiinnostunut yksityiskohdista. Kun en ole kiinnostunut yksityiskohdista, olen opettanut tämän asenteen myös aivoilleni. Olen ollut liiankin aktiivinen tässä asiassa. En ole tiennyt ennen muistin ja mielen toiminnasta – olen olettanut, että pystyn paremmin muistamaan ja käsittelemään suurempia, tärkeämpiä asioita kun en kuormita itseäni yksityiskohdilla. Olen epäillyt aivojen kapasiteettia ja säästänyt sitä tärkeämpään ajatteluun.

Nykyään tiedetään varsin hyvin aivojen valtava kapasiteetti. Ihminen pystyy tallentamaan muistiinsa kaiken kokemansa – ei tarvitse säästää muistia kuten ei yleensä tietokoneissakaan nykyään tarvitse. Ongelma ei ole tietojen tallentaminen vaan muistista hakeminen – mieleen palauttaminen, kuten on myös tietokoneista nykyään – mihin hittoon olen sen asian tallentanut tietokoneella. Asioiden muistista hakeminen tapahtuu muistivihjeiden avulla, muistivihje aktivoi aivoissa asiaan liittyvät muistot ja palautta niitä mieleen. Muistivihjeiden avulla asiat tietokoneestakin usein pitää hakea – jos niitä ei Googleta.

Yksityiskohdat tulevat nyt tärkeiksi, koska juuri yksityiskohdat ovat niitä muistivihjeitä, joiden avulla muistot haetaan muistista. Kun minä en ole muodostanut riittävän voimakkaita muistijälkiä yksityiskohtiin – jotka eivät ole olleet tärkeitä, minun on hyvin vaikea – usein mahdotonta palauttaa mieleeni asioita menneisyydestä.

Olenko siis menettänyt menneisyyteni lähes täysin – onko tämä lopullista. Aikaisemmin nuorempana menneisyyden muistaminen ei ollut millään tavalla tärkeä asia. Nyt kun ikää on tullut vähän lisää, menneisyyden muistaminen on saanut uutta merkitystä. Olisi kiva muistaa jotain menneisyydestä vähän tarkemmin.

Toisaalta olen myös tottunut jättämään menneet taakseni ilmeisesti paljon helpommin kuin ihmiset yleensä. Kun ei ole menneisyyttä murehdittavana on helpompi keskittyä nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Nyt tiedän myös, että kun haluan muistaa jonkin tapahtuman myöhemmin, minun pitää suhtautua siihen tunteellisesti, luoda siihen muistivihjeitä ja olla kiinnostunut kaikesta siihen liittyvästä. Itseensä tutustuminen on hurja seikkailu ja oleellinen osa itsetunnon kehittämistä.

Anteeksiannon harjoitus

Kun heräsin, selkäni oli taas kipeä. Mietin mitä selkäkipu oikein yrittää minulle kertoa – mistä on kysymys. Olen lukenut jokin aika sitten Deb Shapiron kirjan Kehosi paljastaa mielesi – mitä oireesi ja sairautesi kertovat sinusta. Keho vaikuttaa mieleen ja mieli vaikuttaa kehoon, tämän olen jo lukenut monesta kirjasta ja myös itseäni tutkimalla monet kerrat toimivaksi todennut.

Koska selkä on tavoittamattomissa ja näkymättömissä, se on täydellinen paikka kätkeä tai tukahduttaa emootiot tai asiat, joita et halua käsitellä. Erityisesti selkälihaksissa saattaa olla varastoituneina vihan kerrostumia.

Onkohan jostain tällaisesta nyt kysymys? Mitä voisin tehdä asialle? Olen yrittänyt opettaa itselleni, että minulla on lupa luottaa intuition voimaan ja viisauteen. Asia jota en ole insinöörinä aikaisemmin voinut hyväksyä ja ymmärtää. Viimeistään Malcolm Cladwellin Välähdys – Alitajuisen ajattelun voima on saanut minut toisiin ajatuksiin. Kuinka paljon tietoa ja viisautta alitajuntamme sisältää – ja kuinka vähän siitä voimme tietoisesti hyödyntää.

Istuin siis ja odotin hiljaa vastausta - annoin alitajunnalle luvan esittää hoitokeino asiaa – luottavaisena alitajunnan viisauteen. Yllätyin kuinka nopeasti tuli vastaus - kokeile anteeksiantoa itsellesi.

Erilaisissa kirjoissa on hiukan toisistaan poikkeavia tapoja harjoittaa anteeksiantoa. Deb Shapiro antaa kirjassaan seuraavan ohjeen anteeksiannon harjoittamiseen, kokeilin sitä.

• Etsi rauhallinen ja mukava istumapaikka. Tarkkaile muutama minuutti hengityksen sisään- ja ulosvirtausta kehossasi. Uppoudu hengityksen rytmiin mielesi hiljentyessä.

•  Keskity sydämen alueelle. Keskitä huomiosi sydämen seudulle keskelle rintaasi. Tarkastele hengitystäsi muutaman hetken ajan tällä alueella. Voit tässä kohtaa visualisoida itsesi tai toistaa niemeäsi, niin että saat tunteen omasta läsnäolostasi.

• Tuo anteeksianto sydämen alueelle. Kun tunnet olevasi valmis toista mielessäsi sanat: ”Annan itselleni anteeksi, annan itselleni anteeksi, annan itselleni anteeksi sen, että …” Anna kaikkien niiden asioiden, jotka annat anteeksi itsellesi, nousta sydämen alueelle.

• Ole lempeä. Anna itsesi mennä ajassa taaksepäin, anna anteeksi ja vapaudu. Älä jää kiinni mihinkään yhteen tapahtumaan – anna anteeksi, vapaudu ja jatka eteenpäin. Muista pitää hengitys vatsan alueella. Hengitä sisään mikä tahansa kipu tai syyllisyys tai häpeä, joka nousee esiin ja jatka vapautumista. ”Annan anteeksi itselleni, annan anteeksi itselleni.”

•  Jaksa harjoitella. Anna jokaisen asian nousta esiin. Näe ne tuomitsematta, kiinnittymättä. Myönnä asia täysin ja anna sitten anteeksi. Jotkut asiat ovat helpompia antaa anteeksi kun toiset. Jatka kovien asioiden lohkomista, ja ajallaan ne pehmenevät ja purkautuvat.

• Vapauta itsesi lempeästi. Kun tunnet tehneesi niin paljon kun voit, hengitä sisään ja sitten ulos. Tarkkaile hengitystäsi muutaman minuutin ajan ja tunne, kuinka anteeksianto virtaa olemuksesi läpi puhdistaen sen ja vapauttaen sinut.

Luin ohjeet rauhallisesti ja ryhdyin harjoittamaan anteeksiantoa. Olen harjoitellut anteeksiantoa muutaman viime vuoden aikana useasti erilaisten ohjeiden mukaan – joten pääsin helposti kiinni asiaan.

En tullut katsoneeksi kelloa, aika menettää merkityksensä tällaisessa harjoitteessa, joten en tiedä kestikö harjoitus 15 min, 30 min vai enemmän. Kuitenkin selkäkivut selvästi hävisivät ja olo muuttui aivan toiseksi. Koin tärkeäksi nimenomaan antaa ajatusten nousta alitajunnan kautta tietoiseen mieleen – siis vain odottaa mitä asioita alitajunta kokee tärkeäksi käsitellä. Esiin tuntuu spontaanisti nousevan asioita, jotka tarvitsevat anteeksiantoa. Anna niiden nousta mieleen, anna anteeksi, mutta päästä niistä myös irti takertumatta selittelyyn ja yksityiskohtiin.

Harjoita anteeksiantoa itsellesi - sen voima on mahtava. Anteeksianto voi vapauttaa sinut monesta kivusta ja tuskan tunteesta. Anteeksianto itsellesi on myös ensimmäinen vaihe anteeksiantoon muille.

Hymyile itsesi hyvälle tuulelle

hymyn harjoittelua

Mieli vaikuttaa kehoon – vastaavasti keho vaikuttaa mieleen. Olen harjoitellut viime aikoina yksinkertaista kehon keinoa vaikuttaa mieleen. Olen opetellut hymyilemään.

Kun hymyilet, olet paremmalla tuulella. Tämä on erityisen tärkeää silloin kun et ole hyvällä tuulella, hyvällä mielellä, vaan päinvastoin allapäin – eikä silloin yleensä hymyile. Kun olet allapäin, mielesi vaikuttaa kehoosi ja siksi ilmeesi on myös apea mutta se taas omalta osaltaan lisää huonoa oloasi. Näin on syntynyt kierre huonoon oloon, mieli ruokkii kehoa ja keho ruokkii mieltä. Vaikka varsinainen aihe pahaan oloosi on jo mennyt ohi, kehoon on vielä jäänyt pahaa oloa ja se pitää mielen apeana vielä pitkään.

Kun olet siis jostain syystä allapäin ja olet saanut tarpeeksesi pahasta olostasi – muuta tietoisesti käyttäytymistäsi. Mene peilin ääreen ja ala hymyillä itsellesi. Alkuun se voi tuntua oudolta ja teennäiseltä – älä anna sen häiritä, jatka vaan hymyilemistä – ja huomaa kuinka olosi muuttuu. Hymyileminen ei ole meille kaikille helppoa – varsinkin jos viime aikoina ei ole ollut kovasti aihetta hymyilyyn, tai emme muuten ole erityisen hymyilevää sorttia.

Minulle itselleni tämä harjoitus tuotti yllätyksen. Kun aloitin itse hymyilyharjoitukset, huomasin, että en ole juuri hymyillyt viime aikoina. Ensimmäisillä viikoilla hymyileminen tuntui aivan mahdottomalta – kasvojen lihaksia särki kunnolla – huomasin että en osaa hymyillä. Onko todella niin, että elämäni on ollut näin ilotonta – ilmeisesti kyllä. Tiedän kyllä, että kaikenlaista ikävää on tapahtunut viime aikoina – mutta silti oli minulle yllätys, että en osannut hymyillä. En osaa arvioida kuinka pitkä iloton aika vaaditaan siihen, että unohtaa miten hymyillä. Tiedän kuitenkin, että olen osannut hymyillä ainakin lapsena.

Vaikka hymyileminen on ollut minulle vaikeata, on se silti vaikuttanut mieleeni. Varsin vaatimatonkin hymyn häivähdys herättää hyvän olon tunteen. Kun olen allapäin, menen peilin ääreen ja harjoittelen itselleni hymyilemistä niin kauan, että tulen selvästi paremmalle tuulelle. Yleensä tähän menee vain muutama minuutti. Tunne kestää fysiologisesti 90sekunttia. Siinä ajassa elimistösi suoriutuu tunteen aiheuttamien kemikaalien hävittämisestä ja olet taas valmis uuteen tilanteeseen ja uuteen tunteeseen. Huono tunne häviää ja otat vastaan hymyilemisestä aiheutuvan positiivisen tunteen.

Ihmettelet varmaan miten tunne voi hävitä 90sekunnissa, kun yleensä huono olo jatkuu tunteja ja päiviä. Se tilanne ja tunne josta huono olo lähti liikkeelle, on jo aikoja sitten haihtunut. Huono tunne aktivoi kuitenkin mielessämme, aikaisempia huonoja kokemuksia, jotka nyt nousevat muistista mieleemme. Silloinkin kävi huonosti siinä tilanteessa jne. Kun olemme alakuloisia, mieleemme palautuu väkisinkin ajatuksia ja muistoja niistä mielessämme tai maailmassamme tapahtuneista asioista, jotka tekivät meidät onnettomiksi. Kun mieliala herää uudestaan, heräävät myös siihen liittyvät ajatukset ja muistot, mukaan lukien ne ajatusmallit, jotka tuon mielialan tuottivat.

Koska meistä jokainen on elänyt omanlaistaan elämää, eroamme toisistamme siinä, millaiset kokemukset ovat tehneet meidät alakuloiseksi ja millaiset kokemukset iloiseksi. Tämänhetkinen mielialamme aktivoivat meissä jokaisessa erilaisia muistoja ja ajattelumalleja. Osa meistä reagoi alakuloon niin kielteisesti, että emme ole ainoastaan surumielisiä, vaan kokemustamme sävyttävät meissä heränneet vajavuuden tai riittämättömyyden tunteet. Kärsimme kelvottomuuden tunteesta, huonosta itsetunnosta ja itseluottamuksen puutteesta, tajuamatta että tunteen herättää ajattelumalli menneisyydestä.

Näin siis huono olo ruokkii huonoa oloa ja vastaavasti hyvä olo ruokkii hyvää oloa. Älä anna pienen alakulon ryöstäytyä pahaksi oloksi, katkaise se alkuunsa vaikka hymyilemällä. Siis aina kun haluat olla hyvällä mielellä ja tuntea hyvää oloa – valitse hyvä olotila ja saata itsesi siihen tilaan hymyilemällä tai jollain muulla sinulle sopivalla keinolla. Harjoitellaan hymyilemistä, se kannattaa.