sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Löytöretki sisimpääsi



Olet katsonut väärään suuntaan! Tärkein oivallus, jonka voit tehdä, on se, että olet suurimman osan elämääsi katsonut väärään suuntaan.

Me olemme kaikki oppineet hakemaan tyydytystä tarpeillemme ulkoa. Valtaa, rakkautta, hyvinvointia, terveyttä, onnea ja henkistä täyttymystä etsitään minän ulkopuolelta. Meidät on ehdollistettu uskomaan, että elämän yltäkylläiset lahjat löytyvät itsemme ulkopuolelta. Mutta on mahdollista kääntää katse sisäänpäin. Ja kun sen teemme, löydämme voimia, jotka olemme tosin jo aiemmin jotenkin aistineet, mutta emme selvästi havainneet.

Sisäinen universumi on paljon suurempi kuin ulkoinen. Sisäinen ilo saa kaiken ulkoisen, aistien maailmassa koetun ilon tuntumaan vähäpätöiseltä. Kun ihminen kokee suoraa sisällään olevan jumalallisen valon, hänen elämäänsä tulee säteilyä, joka on suurempaa kuin mikään, mikä voidaan sanoin ja kuvin ilmaista.

Kun löydät oman pyhyytesi, herätät uinuvan sisäisen energiasi ja annat sen johtaa elämääsi. Tavallisin sana, jolla tätä sisäistä voimaa kuvataan, on ”henkinen”. Henkisyys ei ole dogmeja eikä sääntöjä, se on valoa ja iloa. Se keskittyy rakkauden ja sisäisen onnen kokemukseen ja saa aikaan näiden ominaisuuksien säteilemisen myös ulospäin.

Olet käyttänyt elämässäsi pääasiassa ulkoista energiaa. Se ylläpitää elämää mutta ei tuota kaipaamaamme täyttymystä ja onnea. Swami Muktananda kuvailee kirjassaan Mystery of the Mind jumalallisen energian suoraa kokemusta näin:

Jonakin päivänä tämä valo räjähtää, ja näet sen kaikkialla. Näet, että maailmankaikkeus on sen sisällä. Tietoisuuden jumalallinen valo alkaa täyttää silmäsi. Sen jälkeen näet sen aina, katsoitpa minne tahansa. Näet sen säteilyn ihmisissä, puissa, kivissä ja rakennuksissa. Näet saman tietoisuuden aaltoilevan jokaisessa mielessäsi käyvässä ajatuksessa ja tunteessa; minne ikinä mielesi kääntyykin, löydät oman sisäisen Tietoisuutesi, maailman luojan. Näet, että koko maailmankaikkeus on omassa Minässäsi. Tiedät, että kaikki – maailman loputon moninaisuus – on vain näytelmääsi. Käsität, että juuri itsesi heijastumia sinä näet kaikkialla, ja että oma heijastuksesi kulkee aina edelläsi. 

On vallassasi ylittää egon hallitsema elämä. Voit kääntyä, suunnata katseesi sisäänpäin ja saada suoran yhteyden henkisyyteesi. Sen jälkeen voit elää jokaisen elämäsi päivän, riippumatta siitä, mitä teet, sydämessäsi onni, joka tulee matkalla olosta, pyhyyden etsinnästä.

Jotta valo räjähtäisi, sinun on käsitettävä, kuka olet ja mitä teet olennossa, jota nimitämme ruumiiksi, paikassa, jota nimitämme maaksi, juuri tällä elämäsi hetkellä.

Jotain tällaista kirjoittaa Wayne W Dyer kirjassaan Löydä henkinen minäsi. Löytöretki sisimpääsi on hurja seikkailu ja hieno kokemus, jota lämpimästi suosittelen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti