maanantai 26. marraskuuta 2012

Miltä masennus tuntuu



Kaksi kertaa vakavan masennuksen kokenut Katja Lemberg on masennuksesta kuntouduttuaan halunnut tehdä masennuksen ja siitä toipumisen näkyväksi ja ryhtynyt kokemusasiantuntijaksi. Näin Katja kuvaa masennusta kirjassa Miltä musta tuntuu? Masennus ja siitä toipuminen.

Masennus ja siitä toipuminen

Masennus on musta aukko, pimeys, johon ihminen putoaa. Se on kamala kumppani.

Masennus. Musta aukko. Mistä masentuneelle elämä? Musta-aukko, vakava masennus, pimeys, olemattomuus. Itse on vääristynyt, eikä sitä enää ole olemassa. Sielu, hengen asuinsija, sirpaleina. Henki hävinnyt. Mieli lukossa. Itsensä kadottanut, henkensä menettänyt. Elävänä kuollut, zombie. Masennus, reaktion takana paikassa, jossa ei ole enää reaktiota. Mieli ja henki ovat menneet pois, siirtyneet itsen ulkopuolelle. Millään ei ole mitään väliä, mitään ei ole. Ei enää ääntä, millä huutaa, liikettä millä paiskoa, ei voimaa millä liikkua. Ei kuule, ei näe, ei ole.

Sitä se on, kun on masentunut eikä ole elämää. Tai ehkä kyse on pikemminkin siitä, että ihminen on menettänyt yhteyden omaan itseensä ja omiin tunteisiinsa. Kun epätoivo ja turhaumat ovat vieneet voiton, ihminen on hiipunut henkisesti pois ja masennus on saanut hänet valtaansa. Vastaavia kokemuksia on myös muilla masennukseen sairastuneilla.

Makaan sängyssä. En jaksa nousta. Mikään ei kiinnosta minua. Väsyttää. Haluan vain nukkua. En halua elää. En halua tehdä mitään. Itken. Päätä särkee. Selkää särkee. Vatsa on kipeä. Ajatuskin siitä, että minun pitäisi tehdä jotakin, tuntuu ylitsepääsemättömältä. Vastenmieliseltä. Mietin syöpää. Rintaa painaa. Mietin sydäntä. Vatsaa vääntää. Mahatautiko? Oksettaakin, kurkkua kuristaa. Makaan sängyssä. En halua nousta. En voi nousta. Lapsi haluaa ruokaa. Päätä särkee. Miten ikinä voin nousta… mennä kauppaan, laittaa ruokaa, tiskata… eeeeih… (Leena Kärras)
Tunne siitä, ettei tiedä itse itseensä liittyviä asioita, on musertava. Väsymys ottaa vallan ja ihminen menettää otteen kaikkeen, mitä elämään on aiemmin kuulunut. Kun kuulee olevansa masentunut, on kuin menettäisi ihmisarvonsa. Ihmisen aivot ovat jumissa, ja hän seuraa ulkopuolelta omaan elämäänsä liittyviä asioita, joita ei ymmärrä.

Nuoruusvuosieni jälkeen luotin pitkään omaan tahtooni, seurasin omaa tietäni ja sain tahtomani moninkertaisena. Aikuistuttuani kummastelin ja yritin pysyä erillään asioista, joita en kokenut omikseni. Jossain vaiheessa kuitenkin lakkasin kuuntelemasta itseäni, huomaamasta ja lukemasta merkkejä, jotka olisivat kertoneet minulle, ettei kaikki ollut hyvin. Aloin tyytyä, asettua aloilleni, selviytyä, toteuttaa, suorittaa, olla olevinaan jotakin ja liittyä johonkin, mihin en itsekään uskonut. Siinä se sitten tuli: masennus. Oli kuin olisin ollut polttavan auringon alla, aavalla hiekalla hyytyen, hiipuen, hidastuen, vaipuen jonkin verhon sisään tai kalvon taakse. Jätin tuntematta, lopetin kokemisen, aloin väsyä ja lopulta vajosin kaiken alleen peittämään uupumukseen.

Kuinka moni katsoo itseään päivittäin peiliin ja on itselleen rehellinen? Entä jos me sairastuneet emme olekaan niitä, joiden pitää eniten tarkistaa omia toimintamallejaan? Jos me emme olekaan käsityskyvyltämme niitä rajoittuneita ja hoivaa ja ohjausta tarvitsevia, vaan olemme vain alkaneet reagoida ympäristön kummallisuuksiin ja reagoimme edelleen niin kauan kuin olemme ulkopuolisen ohjaukseen alla. Entä jos tavoittelemamme asiat ovatkin niitä, mitä on syytä tavoitella? Entä jos pudonnut ei olekaan hajonnut negatiivisessa merkityksessä vaan on jo matkalla eheyteen?

Jospa sirpaleiksi menee se, joka on valmis eheytymiseen? Miksi väitän näin? Koska vertaisteni kanssa ollessani koen, miten monissa meissä elää voimakas oikeudenmukaisuuden, rehellisyyden, lähimmäisenrakkauden ja suvaitsevaisuuden pohjavire. Kun elän maailmassa, jossa ei ole menty sirpaleiksi ja tultu taas eheäksi, en kuule sitä välillä ollenkaan. Siksi olen joskus niin väsynyt, kun mietin, kuka kuntoutumista ja parantumista lopulta kaipaa…

Kerran sairas on aina sairas. Niinkö maailmamme näkee asian? Kuvittelemmeko, että on sairasta puhua pahasta, myöntää heikko hetkensä ja tunnustaa olevansa ihminen? Jos on kerran masentunut, sille on syynsä tai syitä.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Puheesi voima



Useimmat meistä ovat lapsena omaksuneet käsityksen, että meidän on tehtävä tietyt asiat, jotta saisimme rakkautta osaksemme. Uskomme siksi, että vain tekemällä vaaditut asia tulisimme hyväksytyiksi – näin hyväksyntä ja rakkaus ovat ehdollisia. Nämä vaaditut asiat olivat muiden määrittelemiä, ei omia sisäisiä arvojamme.

Nämä varhaiset viestit muovaavat sisäisen dialogimme, sen tavan, millä puhumme itsellemme. Sisäinen puhetapa on ratkaisevan tärkeä, se luo sen henkisen ilmapiirin, jossa toimimme ja joka luo kokemuksemme. Jos väheksymme itseämme, ei elämällä ole paljoakaan merkitystä. Jos rakastamme ja kunnioitamme itseämme, elämä voi olla ihmeellinen ja riemullinen lahja.

Ala kuunnella mitä puhut. Kun huomaat käyttäväsi kielteisiä ja rajoittavia sanoja, muuta ne. Kun kuulet jonkun kielteissävyisen jutun, älä kerro sitä edelleen. Se on jo tehnyt tarpeeksi hallaa, sen on aika kadota. Jos sitä vastoin kuulet jonkin myönteisen jutun, kerro se mahdollisimman monelle.

Kun heräät aamulla, mitä ajattelet ensimmäiseksi? Valitatko heräämistä, töihin lähtemistä, säätä, kolotusta? Miten sinun aamuiset ajatuksesi vaikuttavat päivääsi? Onko päiväsi myönteinen, ihana ja iloinen? Vai onko se yhtä tuskaa ja murhetta? Jos valitat ja vaikeroit, luot itsellesi juuri sellaisen päivän.

Mitä ajattelet illalla ennen nukkumaan menoa? Ajatteletko iloisia, myönteisiä asioita, päivän kohokohtia, ilon aiheita vai huolestuneita, valittavia ajatuksia? Oletko huolissasi huomisesta? Ymmärrätkö miten ajatuksillasi vaikutat yöhösi – nukutko hyvin, vai huonosti?

Vain sinä itse voit valita omat ajatuksesi, aivan kuten vain minä voin valita minun ajatukset. Kukaan ei voi pakottaa meitä ajattelemaan toisin. Valitsemme ajatuksemme ja niistä muodostuu se sisäinen dialogi joka muovaa elämäämme. Tarkkaile sanojasi ja ajatuksiasi ja ole itsellesi armollinen, älä tuomitse itseäsi, sinun ei tarvitse olla täydellinen.

Alitajuntasi voima


Alitajunta ei arvostele. Se hyväksyy kaiken, mitä sanomme, ja luo maailmamme uskomustemme ja ajatustemme mukaan. Se vastaa sinulle aina kyllä. Alitajuntamme pyrkii aina antamaan meille sen mitä se uskoo meidän haluavan. Jos vähättelemme itseämme, alitajuntamme ottaa tämän viestin todesta ja pian tunnemme todella olevamme surkeita.

Alitajunta ei erota oikeaa väärästä eikä hyvää pahasta. Alitajunnalla ei ole huumorintajua. Tämä on tärkeä ymmärtää. Jos lasket leikkiä itsestäsi – alitajuntasi ottaa kaiken tosissaan. Myös muiden arvostelu kääntyy itseäsi vastaan – alitajunta ottaa senkin viestin vastaan ja tulkitsee, että ajattelet samalla tavalla myös itsestäsi – näemme muissa omat virheemme. Kiitä ja kehu toisia arvostelun asemasta, niin huomaat, mitä muutoksia se voi saada aikaan sinussa.

Sanamme ovat oikeastaan asenteidemme heijastumia. Voit vapautua kielteisestä elämänkäsityksestäsi. Ala vakuuttaa itsellesi, että olet rakastettava ihminen, että sinun kannattaa parantua. Usko että haluat parantua ja että parantuminen on turvallista. Monet tuntevat olonsa turvalliseksi vain sairastaessaan. He ovat usein ihmisiä, joiden on vaikea sanoa ei. Sairastaminen on näille ihmisille täydellinen puolustuskeino.


Rakennamme itsetuntomme sisäisellä puheellaamme. Se miten puhumme itsestämme muovaa käsityksen itsestämme. Miksi emme puhuisi itsellemme rakastavasti?

Tärkeintä on, että rakastat itseäsi, sillä näin tehdessäsi et voi vahingoittaa itseäsi etkä muita.

Tällaisia ajatuksia nousee lukiessani Louise L. Hay:n kirjaa Sisäiset voimavarasi.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Nyt on muutoksen aika



Kaikki tähänastiset kokemuksesi ja elämäntapahtumasi ovat omien ajatustesi ja uskomustesi luomuksia. Menneisyydessä ei kuitenkaan ole mitään häpeämistä, se on elämän rikkautta ja se on tuonut sinut siihen missä nyt olet. Sinun ei tarvitse soimata itseäsi siitä ettet ole pystynyt parempaan, olet vain toiminut kykyjesi mukaan. Nyt voit päästää menneisyydestä irti rakastavin ja kiitollisin ajatuksin – se on tuonut sinut tähän hetkeen uuden tietoisuuden kynnykselle.

Menneisyys on vain mielessämme ja sen luomissa kuvitelmissa. Me elämme tässä hetkessä. Me tunnemme tässä hetkessä. Se mitä teemme tässä hetkessä, luo perustan huomiselle. Pysähdy, nyt on päätöksenteon hetki. Se mitä haluat ajatella, uskoa, sanoa ja tehdä juuri nyt on tärkeintä.

Kun opimme tietoisesti ohjaamaan ajatuksiamme ja sanojamme, saamme uuden työkalun käyttöömme. Sinun on hyvä ymmärtää, että mielesi ei hallitse sinua, vaan sinä voit hallita mieltäsi. Sisäinen tietoisuutesi hallitsee mieltäsi.

Monet ihmiset valittavat, etteivät voi lakata ajattelemasta ajatuksiaan. Voi lakata ajattelemasta ajatuksiasi tai muuttaa niitä halumaasi suuntaan. Muistele, miten monta kertaa olet kieltäytynyt ajattelemasta myönteistä ajatusta. Kerro nyt mielellesi, että olet päättänyt toisin. Olet päättänyt lakata ajattelemasta kielteisiä ajatuksia. Tämä ei tarkoita, että sinun pitää taistella kielteisiä ajatuksiasi vastaan halutessasi muuttua. Huomioit vain kielteiset ajatukset ja päästät niistä irti. Kun toimit näin, sinä et luovuta valtaasi kielteisille ajatuksille. Sinä et enää usko kielteisiin ajatuksiisi – ne ovat vain ajatuksia, ei totuuksia. Nyt voit valita, mitä ajatuksia haluat ajatella.


Kun alat hylätä jäykkiä, vanhoja käsityksiä, sinua alkaa ehkä pelottaa, etenkin jos uskot että olet ennen hallinnut tilanteesi. Voit tuntea halua turvautua siihen vanhaan, mikä tekee olosi turvalliseksi. Älä usko tähän harhaan, ole rohkea.

Kun tukahdutamme sisäiset tunteemme, niiden on löydettävä kehossamme jokin toinen ilmenemismuoto. Jos koko elämämme ajan nielemme tunteemme, ne ilmenevät vääjäämättä jollakin kehomme alueella. Monesti kun luulemme päässeemme tunteistamme eroon, olemme todellisuudessa vain haudanneet ne syvälle sisimpäämme.

Sinun on annettava itsellesi anteeksi. Monet meistä vahingoittavat lasta sisimmässään samalla tavalla kuin vanhempamme vahingoittivat meitä. Kohtelemme lasta kaltoin ja se on hyvin surullista. Lapsina meillä ei ollut paljon valinnanvaraa, kun meitä kohdeltiin huonosti, mutta jos aikuisina yhä vielä kohtelemme lasta sisimmässämme väärin, seuraukset ovat kohtalokkaat.

Kun annoin anteeksi itselleni, löysin oman arvoni. Minun ei tarvinnut olla erikoinen, täydellinen. Kun löysin oman arvoni, huomasin myös muiden arvon. Opin myös näkemään, että jokainen toimii ymmärryksensä mukaan ja opin antamaan anteeksi muille. Kun luotin itseeni, opin luottamaan myös muihin. Kun olemme sovussa itsemme kanssa, elämä sujuu paljon mukavammin.



Sinussa on voima muuttaa elämäsi, jos vain olet valmis muuttamaan ajatuksesi ja vapautumaan menneisyyden kahleista. Voit saada aikaan uskomattomia muutoksia mielessäsi, kehossasi ja elämässäsi, jos vain todella haluat.

On yhdentekevää, missä pisteessä elämäsi on, mitä olet tähän mennessä kokenut ja mitä parhaillaan tapahtuu. Toimit aina parhaan ymmärryksesi, tietosi ja tietoisuutesi mukaan. Kun opit lisää, toimit toisin. Älä moiti itseäsi siitä, missä tilanteessa nyt olet. Älä moiti itseäsi siitä, ettet toiminut aikaisemmin ja muuttunut aikaisemmin.

Voi muuttua nyt. Tarvitset vain uskoa muutoksen mahdollisuuteen, halun muuttua ja kannustusta itseltäsi.

torstai 15. marraskuuta 2012

Stressi ja nukkuminen



Nukkumisvaikeudet ovat yksi yleisimmistä ja varhaisimmin ilmenevistä stressin oireista. Emme joko kykene nukahtamaan, koska mielemme ei suostu rauhoittumaan tai heräämme keskellä yötä emmekä saa enää unta, tai sitten sekä että. Kieriskelemme vuoteessa ja yritämme tyhjentää mielemme, koska meillä on kiireinen päivä edessä ja tarvitsemme kunnolla unta, mutta se ei auta. Mitä kovemmin yritämme saada unen päästä kiinni, sitä huonommin se onnistuu.

Emme voi pakottaa itseämme vaipumaan uneen. Uni on rentoutumisen lailla sellainen tila, johon pääseminen edellyttää irti päästämistä. Mitä enemmän yritämme päästä uneen, sitä enemmän jännitymme ja ahdistumme, mikä puolestaan pitää meidät hereillä.

Riittävä unensaanti on hyvinvoinnin perusedellytys. Kun kärsimme univajeesta, ajattelumme, mielentilamme ja käyttäytymisemme voivat muuttua epätasapainoiseksi, kehomme uupuu ja voimme helpommin sairastua.

Jos sinun on vaikea saada unta, kehosi saattaa yrittää viestiä sinulle, että sinun kannattaisi kiinnittää huomiota elämäntyyliisi. Tuohon viestiin, kuten muihinkin kehon ja mielen lähettämiin viesteihin kannattaa suhtautua vakavasti. Yleensä nukkumisvaikeudet ovat merkki siitä, että elämässämme on menossa jollain lailla rasittava ajanjakso. Kun elämämme taas rauhoittuu, korjautuu nukkumisrytmi yleensä itsestään.

Ihmiset eivät aina tarvitse niin paljon unta kuin he luulevat tarvitsevansa. Voit selvitä paljon vähemmällä unella kun luulet.

Minulla oli muutama vuosi sitten kahden kuukauden jakso, jolloin en nukkunut kolmea tuntia enempää. Olin niin aktiivinen, että en tuntenut tarvetta nukkua – päinvastoin halusin kirjoittaa, ja miettiä yöllä. Huolimatta vähäisestä unesta, en ollut kertaakaan väsynyt tuona aikana – itse asiassa olin virkeämpi kuin normaalisti. Alkuun yritin nukkua, vaikka minua ei nukuttanutkaan. Huomasin kuitenkin, että on aivan turhaa yrittää nukkua silloin kun kerran on valveilla – on parempi olla kunnolla valveilla ja nukkua vasta sitten kun nukuttaa. Nukuin tunnin – kaksi ja heräsin kirjoittamaan kunnes tuntui, että voisin taas nukkua ja nukuin tunnin – puolitoista aamuyöstä, jonka jälkeen heräsin taas kirjoittamaan. Minä opin tuona aikana, että jos en saa unta keho kertoo minulle, että en nyt tarvitse unta – voin siis tehdä jotain muuta. Kun keho tarvitsee unta, se kyllä kertoo sen ja sitten kannattaa nukkua.

Toimintamme on suurimman osan ajasta niin mekaanista, että olemme hereillä ollessamme enemmän nukuksissa kuin hereillä. Jos opettelemme olemaan täysin hereillä, suhtaudumme kaikkeen uudella tavalla, myös siihen, ettemme aina saa unta. Hyväksymme asiat sellaisina kuin ne ovat, myös sen, että mielemme voi olla niin kiihtynyt, että emme saa unta. Kun toimimme näin, nukkuminen sujuu itsestään. Uni ei välttämättä tule juuri silloin kun haluamme, eikä ehkä kestä niin kauan kun haluamme – on siis parasta jättää haluaminen ja hyväksyä se mitä tapahtuu.

Kun opettelet kehomeditaatiota voit helposti vaipua uneen, vaikka et sitä yritä. Kehomeditaatio on näet erittäin rentouttavaa. Jos harjoitat sitä väsyneenä, vaivut helposti uneen, vaikka tarkoitus on vaipua rentoutuneeseen ja tiedostavaan tilaan.

Suhteesi nukkumiseen on erittäin hedelmällinen hyväksyvän tietoisen läsnäolon kohde. Se opettaa sinulle paljon itsestäsi, jos pyrit olemaan täysin hereillä unenpuutteesta huolehtimisen sijaan.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Arvokas elämä



Kehityksen perimmäinen päämäärä on jokaisen ihmisen mahdollisuus elää arvokasta elämää.

Jokainen ihminen haluaa olla tärkeä, tarpeellinen ja huomattu. Jokainen ihminen haluaa, että toiset kohtelevat häntä arvokkaasti. Tämä näkyy jo pienissä lapsissa, jotka hakevat huomiota ja haluavat olla huomioituja muiden taholta. Toisaalta lapset osaavat antaa huomiota ja lohdutusta toisilleen aivan spontaanisti, lohduttaa kaveria, ottaa toiset huomioon. Muistan hyvin miten omat lapset kaupassa pitivät huolen siitä, että myös siskolle ja veljille ostetaan jäätelöä tai karkkia – muista huolehtiminen oli aivan keskeistä.

Olen ollut viime aikoina todella paljon vanhusten parissa. Vanhuudessa arvokas elämä korostuu taas hyvin voimakkaasti. Kun elämässä ei ole enää paljon toimintaa jäljellä – liike pysähtyy ja on aikaa ajatella. Silloin ihminen palaa siihen, mikä on keskeistä – mahdollisuus hallita edes jossain määrin elämäänsä, kokea elämä vielä arvokkaaksi. Olen sitä mieltä, että nykyinen vanhustenhoidon painopiste – ruoka ja puhtaus, se että ollaan nopeita ja tehokaita vaipanvaihdossa ja ruoan jakamisessa ei ole kuitenkaan kaikesta tärkeintä, tai ei pelkästään riitä arvokkaaseen elämään.

On tietysti selvää, että ihmisen kohtaaminen on paljon raskaampaa kuin rutiinien tekeminen automaattiohjauksella. Se vaatii työntekijöitä, jotka itse eivät pahasti oireile, joka tarkoittaa työnohjausta, työviihtyvyyttä ja työyhteisön keskinäistä tukea. Mutta on ihmisen kohtaaminen toisaalta aivan eri tavalla palkitsevaa kuin rutiininomainen suorittaminen.

Hoitohenkilökunta vaatii ja valittaa arvostuksen puutetta, mutta keneltä he eniten arvostusta tarvitsevat – varmasti itseltään, kuten jokainen meistä. Jos ei osaa arvostaa itseään, ei myöskään osaa rehellisesti arvostaa muita. Itsensä arvostaminen siis itsetunto on kaiken perusta. Itsetunto ei ole kaikki kaikessa, sitä ilman ei vain ole mitään. Jos ei itse näe omaa arvoaan, miten sen näkisivät muut ihmiset, heillä on aivan tarpeeksi tekemistä itsensä kanssa.

Tarvitsemme työkulttuuria, jossa ihmiset pystyvät tuntemaan voivansa hyvin. Luottamus on ihmisen kaikkein perustavimpia tarpeita. Se on henkinen vastine fyysisille perustarpeille. Luottamus luo perusturvallisuuden – tärkeimmän perustan – jonka pohjalta ihminen voi olla täysin rikastavassa vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja toteuttaa itseään. Arvokkuuden tunne luo kaiken pohjana olevan itseensä ja muihin luottamisen ilmapiirin.

Jokainen elämä on arvokas lahja, joka meidän on syytä oppia käyttämään sen mukaisesti. Meidän on opeteltava ensin näkemään itsemme ja elämämme arvokkaina. Sitten voimme nähdä myös muut ihmiset ja heidän elämänsä arvokkaina. Elämme 2010-lukua, meidän jo aika ottaa tämä askel. Hyvinvointiyhteiskunnasta puhuminen on vitsi, jos emme ota tätä askelta.