Pelko vai ahdistus

Pelko on luonnollinen ja hyödyllinen hälytin, joka varoittaa meitä mahdollisista vaaratilanteista. Kun havaitsemme uhan, hermostomme pistää liikkeelle sarjan reaktioita, joiden kaikkien tarkoituksena on valmistaa meitä toimintaan. Kutsumme nykyään näitä reaktioita taistele tai pakene reaktioksi.

Koska fyysisten ja sosiaalisten uhkien pelko on olennaista eloonjäämisen kannalta, ihmisen reagointijärjestelmä on erittäin kehittynyt. Se toimii nopeasti ja tehokkaasti ilman, että meidän tarvitsee ajatella sitä tai pyrkiä tietoisesti käyttämään sitä. Meidän kannaltamme on hyvä, että pelkoreaktiomme on näin tehokas. Meillä on paremmat mahdollisuudet säilyä hengissä kun olemme heti valmiit puolustamaan itseämme ulkopuolista uhkaa vastaan.

Pelkoon verrattuna ahdistus on huomaamattomampi mutta kroonisempi tila. Pelko on automaattinen reaktio välittömään uhkaan, kun taas ahdistukseen kuuluu jonkin mahdollisesti tulevaisuudessa kohtaamamme uhan ajattelua tai kuvittelua. Ahdistus tapahtuu meidän sisällämme ei ulkopuolella - siksi ahdistusta on niin vaikea päästä karkuun.

Kohdatessamme välittömän uhkan tunnemme pelon valtaavan meidät, kohoavan hetkessä huippuunsa ja alkavan laskea, kun olemme taas turvassa. Ahdistus sitä vastoin viipyilee, kun pohdimme ja valmistaudumme erilaisiin tulevaisuuden vaihtoehtoihin.

Ihmisen ei tarvitse joutua kohtaamaan todellista, välitöntä fyysistä tai sosiaalista uhkaa tunteakseen pelkoa tai ahdistusta. Ihmisen mieli on kuin televisio, joka on aina auki ja surfaamme siellä eri kanavilla. Kykenemme näkemään elävästi mielessämme kaikenlaisia uhkia ja pelottavia seuraamuksia sekä valveilla että unessa. Pystymme myös pyörittämään päässämme uusintoina rajattoman määrän menneitä pelon ja ahdistuksen leimaamia tapahtumia. Mielemme on todella hyvä loihtimaan esiin erittäin todenmukaisia filmejä näistä negatiivisista tapahtumista.

Kyky muistaa ja kuvitella on erittäin arvokas ominaisuus, joka on auttanut ihmiskunnan kehitystä merkittävästi. Valitettavasti tämä taito suo meille myös vapaan pääsyn mieleemme varastoituneisiin pelottaviin tapahtumiin ja antaa kyvyn kehittää niistä vielä pelottavampia. Pelkoreaktio – biologinen eloonjäämisjärjestelmä – mutkistuu, kun siihen sekoittuvat mielessämme loputtomasti vilisevät uhat.

Meillä kaikilla on varmaan ollut jossain vaiheessa ollut jotain ahdistuksen aiheita. Muistan vielä hyvin kuinka minulla oli joitakin vuosia sitten ahdistus, että vanha auto hajoaa kesken ajon. Ahdistusta paetakseen minun mieleni yritti kovasti saada minut lopettamaan autolla ajon, jotta välttyisin kokemasta ahdistusta autoa ajaessa.

Kykymme kuvitella elävästi uhkia myös huijaa aivojamme ajattelemaan, että nämä uhat saattavat käydä toteen. Tutkimukset ovat osoittaneet ihmisten arvioivan, että sellaiset tapahtumat voivat luultavammin tapahtua, jotka heidän on helppo visualisoida. Evoluution näkökulmasta tällainen taipumus oli ihmistä suojeleva, sillä ennen kun valokuva keksittiin, ihmiset pystyivät helpoimmin kuvittelemaan tapahtumia, joita he olivat hiljattain nähneet omassa elinympäristössään; sellaiset tapahtumat olivat siis todennäköisempiä. Meitä alkujaan sopeutumaan auttanut taito, tekee kuitenkin meistä nyt suojattomia median meille tarjoilemien monenlaisten pelkojen edessä.


Ihmisenä meille on kehittynyt ymmärrys tulevaisuudesta ja sen epävarmuudesta. Pyrimme ennustamaan tulevaisuutta ja hallitsemaan sitä. Tänä päivänä pyrkimys hallita tulevaisuutta on paljon yleisempi kuin koskaan aikaisemmin. Mutta koska tulevaisuus on epävarma ja kontrolloimaton, tuollainen suunnittelu on mahdotonta. Ihmisenä olemiseen kuuluu kyky tasapainoilla tulevaisuuden ennakoinnin ja epävarmuuden hyväksymisen välillä. Murehtiminen ja sitä seuraava ahdistus on merkki siitä, että tämä tasapaino on järkkynyt.

Meditaatiota – hammaslääkärissä

Voimme kokea mitä haluamme missä tilanteessa haluamme. Me itse joka hetki luomme oman todellisuutemme omilla ajatuksillamme.

Minulla on ollut hammassärkyä jo jonkin aikaa. Ulkona kylmässä hampaita vihloo ja esimerkiksi jokin aika sitten kun olin ensin ulkona koiran kanssa ja sitten kohta saunassa, niin hampaat järkyttyivät pahemman kerran.

No nyt siis olin pääsemässä ehkä eroon näistä murheista. Odottelin hammaslääkäriin pääsyä lueskelemalla kirjaa – Apua kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta. Olin ajatuksiini vaipuneena kun lääkäri pyysi sisään.

Minulle on menossa juurihoito ja hammaslääkäri haluaa ehdottomasti puuduttaa, että saavat kaikessa rauhassa työskennellä. Pistetään puudutus ja saat odottaa hetken, niin käyn hakemassa tarvikkeita sillä aikaan; kertoo hammaslääkäri.

Rauhoitun, keskityn hengitykseen ja yritän rentoutua ”tuolissa” jossa minut on asetettu suunnilleen makaavaan asentoon – ei istumaan kuten joskus ennen hammaslääkärissä. Huoneessa pauhaa kovalla volyymillä radio. Se vaatii koko ajan huomiota ja vaikeuttaa rauhoittumista. Kysyn hoitajalta; miten jaksatte koko päivän kuunnella radiota – eikö se häiritse teitä. Ei sitä juuri huomaa, paitsi silloin kuin haluaa kuunnella sieltä jotain ja silloin se pitää olla aika kovalla, että kuulee sen poraamiseen äänien yli. Kerron, että kuuntelen radiota vain parturissa ja hammaslääkärissä. Hoitaja huomaa vihjeeni ja sen että radio on jäänyt kovalle, hän sulkee sen. Mikä ihana rauha, pääsen rauhoittumaan ja rentoutumaan kunnolla.

Hammaslääkäri palaa huoneeseen ja päästään asiaan – hampaan hoitoon. Hammaslääkäri tekee normaaleja hoitotoimenpiteitä, poraa väliaikaisen paikan pois, puhdistaa hammasta ja rakentaa sitten alusta alkaen uuden hampaan. Hammaslääkärin tuolissa on todella rentouttavaa olla. Kehoni on hyvin rauhallisessa tilassa. Huomaan, että kaulasta alaspäin keho on samalla tavalla kuin unessa – ”irti aivoista”. Nukkuessa toimiva mekanismi, joka estää unissa kävelyn, eli ei siirrä aivoissa tapahtuvaa toimintaa suoraa lihaksiin.

Tunnen halua nukahtaa hammaslääkärin tuoliin, kun minua porataan. Herää tunne – ei tässä nyt kehtaa nukahtaa kesken käsittelyn, aika hyvin olen onnistunut rentoutumaan – pitää kuitenkin pysyä hereillä. Ryhdyn tarkkailemaan kuinka kädet ja laitteet pyörivät suussa. Välillä tulee nestettä suuhun ja tarve nielaista – se piristää. Seuraavaksi tulee mieleen ooppera – erilaisia kauniisti toisiinsa lomittuvia ääniä tulee suussa tehtävistä operaatioista. Ajatus siirtyy balettiin – suussa on käynnissä pienten kätösten tai pikku-ukkojen tanssi, joka siirtyy rytmikkäästi vaiheesta toiseen. Kuinka juohevasti tämä tanssi sujuukaan ja kuinka paljon erilaiset äänet kuulostavat musiikilta. Olen todella kuin kuuntelemassa taide-esitystä, erittäin miellyttävässä tuolissa, täysin rentoutuneena. Ihminen on aika hassu olento – mikä tahansa asia voi aiheuttaa, mitä tahansa mielikuvia ja sitä kautta johtaa mihin tahansa tunteeseen.

Minua ei ole yleensä hammaslääkärissä poratessa puudutettu, olen sanonut, että eikö teillä ole nämä käsinojat sitä varten, että niistä puristetaan silloin kun sattuu. Olen sanonut, että hammaslääkäristä menee maku kun ei oikein tunne kipua - sitä, mitä tapahtuu. Ihmettelen itsekseni, onko hammaslääkärissä aina tällaista niillä, jotka ottavat puudutuksen – ei tunnu juuri mitään kehon tuntemuksia – vain ajatukset määräävät, sen mitä tunnet. Tämä kokemus saa minut vakavasti harkitsemaan sitä, että tästä lähtien suostun puudutukseen ja ryhdyn todella nautiskelemaan hammaslääkärissä käynnistä.


Suosittelen nauttimaan elämästä – myös hammaslääkärissä käynnistä.

Valoa elämän vaikeuksiin

Ajatuksemme ja tekomme muokkaavat elämäämme. Oma mielentilamme ja asenteemme määrittävät, olemmeko onnellisia vai onnettomia, vahvoja vai heikkoja, syntisiä vai pyhiä, hölmöjä vai viisaita. Jos ihminen on onneton, mielentila kuuluu ihmiselle itselleen ja sen alkuperä on itsessä; tila vastaa tiettyjä ulkoisia tapahtumia, mutta sen syy on ihmisen sisällä, ei ulkomaailman olosuhteissa. Ihminen aiheuttaa olotilansa valitsemiensa ajatusten ja tekojen myötä. Ihmisen pahuus johtuu menneisyydessä ja nykyisyydessä tehdyistä pahoista teoista. Ihmisen typeryys johtuu typeristä teoista.

Ihmisellä ei ole teoistaan ja ajatuksistaan erillistä luonnetta, sielua tai elämää. Mitä ne ovat, sitä hän on. Ja niitä muuttamalla, muuttuu hänkin. Hänelle on suotu tahto, ja hän voi muuttaa luonnettaan.

”En voi mitään, olen tällainen luonne.” Kuinka usein tämän lauseen kuuleekaan puolustuksena tehdyille virheille. Mihin se viittaa? Siihen, että puhuja uskoo, ettei hänellä ole asiassa valinnanvaraa, ettei hän voi muuttaa luonnettaan. Hän uskoo, että hänen on jatkettava virheiden tekemistä kuolemaansa asti, koska hän on ”syntynyt tällaiseksi”.

Tällainen uskomus ei ole vain järjetön, vaan myös este kehitykselle ja kasvulle. Luonne ei ole jotain pysyvää, se on yksi muuttuvaisimpia luonnonilmiöitä. Luonne ei ole pysyvä, ellei ihminen jähmetä sitä toistamalla samaa tekoa ja pysymällä itsepintaisesti siinä luulossa, että ei voi sille mitään.

Heti kun tästä uskomuksesta pääsee eroon, ihminen huomaa voivansa tehdä sille jotain. Hän tajuaa myös älykkyyden ja tahdon olevan välineit,ä jotka voivat muuttaa luonnetta ja se voi tapahtua nopeasti ihmisen ollessa vilpitön.

Mikä muukaan luonne on kuin tapa, joka on syntynyt saman asian toistamisesta. Lopeta toistamasta asiaa ja katso! Luonne on muuttunut, olemus on korjaantunut. Pidättyminen vanhasta ajattelu- tai toimintatavasta on aluksi vaikeaa, mutta jokaisen uuden yrityksen myötä vaikeus vähenee ja lopulta katoaa, ja silloin uusi hyvä tapa muodostuu, luonne muuttuu huonosta hyväksi, olemus jalostuu, mieli pelastuu kärsimykseltä ja kohoaa iloon.

Kenenkään ei tarvitse pysyä kärsimystä tuottavan ja ikävänä pitämänsä luonteen orjana. Se voidaan hylätä. Orjuuden kahleet voidaan katkoa. Ihminen voi pelastua ja olla vapaa.


Tällaisia kirjoittaa James Allen kirjassaan Valoa elämän vaikeuksissa vuodelta 1912 eli siis sata vuotta sitten. Miten tämä vieläkin on niin vaikea asia ymmärtää?

On aika päättää, haluatko olla onnellinen vai onneton – valinta on sinun.Vaatii rohkeutta olla onnellinen - jokainen pelkkuri osaa olla onneton.