Pelko vai ahdistus

Pelko on luonnollinen ja hyödyllinen hälytin, joka varoittaa meitä mahdollisista vaaratilanteista. Kun havaitsemme uhan, hermostomme pistää liikkeelle sarjan reaktioita, joiden kaikkien tarkoituksena on valmistaa meitä toimintaan. Kutsumme nykyään näitä reaktioita taistele tai pakene reaktioksi.

Koska fyysisten ja sosiaalisten uhkien pelko on olennaista eloonjäämisen kannalta, ihmisen reagointijärjestelmä on erittäin kehittynyt. Se toimii nopeasti ja tehokkaasti ilman, että meidän tarvitsee ajatella sitä tai pyrkiä tietoisesti käyttämään sitä. Meidän kannaltamme on hyvä, että pelkoreaktiomme on näin tehokas. Meillä on paremmat mahdollisuudet säilyä hengissä kun olemme heti valmiit puolustamaan itseämme ulkopuolista uhkaa vastaan.

Pelkoon verrattuna ahdistus on huomaamattomampi mutta kroonisempi tila. Pelko on automaattinen reaktio välittömään uhkaan, kun taas ahdistukseen kuuluu jonkin mahdollisesti tulevaisuudessa kohtaamamme uhan ajattelua tai kuvittelua. Ahdistus tapahtuu meidän sisällämme ei ulkopuolella - siksi ahdistusta on niin vaikea päästä karkuun.

Kohdatessamme välittömän uhkan tunnemme pelon valtaavan meidät, kohoavan hetkessä huippuunsa ja alkavan laskea, kun olemme taas turvassa. Ahdistus sitä vastoin viipyilee, kun pohdimme ja valmistaudumme erilaisiin tulevaisuuden vaihtoehtoihin.

Ihmisen ei tarvitse joutua kohtaamaan todellista, välitöntä fyysistä tai sosiaalista uhkaa tunteakseen pelkoa tai ahdistusta. Ihmisen mieli on kuin televisio, joka on aina auki ja surfaamme siellä eri kanavilla. Kykenemme näkemään elävästi mielessämme kaikenlaisia uhkia ja pelottavia seuraamuksia sekä valveilla että unessa. Pystymme myös pyörittämään päässämme uusintoina rajattoman määrän menneitä pelon ja ahdistuksen leimaamia tapahtumia. Mielemme on todella hyvä loihtimaan esiin erittäin todenmukaisia filmejä näistä negatiivisista tapahtumista.

Kyky muistaa ja kuvitella on erittäin arvokas ominaisuus, joka on auttanut ihmiskunnan kehitystä merkittävästi. Valitettavasti tämä taito suo meille myös vapaan pääsyn mieleemme varastoituneisiin pelottaviin tapahtumiin ja antaa kyvyn kehittää niistä vielä pelottavampia. Pelkoreaktio – biologinen eloonjäämisjärjestelmä – mutkistuu, kun siihen sekoittuvat mielessämme loputtomasti vilisevät uhat.

Meillä kaikilla on varmaan ollut jossain vaiheessa ollut jotain ahdistuksen aiheita. Muistan vielä hyvin kuinka minulla oli joitakin vuosia sitten ahdistus, että vanha auto hajoaa kesken ajon. Ahdistusta paetakseen minun mieleni yritti kovasti saada minut lopettamaan autolla ajon, jotta välttyisin kokemasta ahdistusta autoa ajaessa.

Kykymme kuvitella elävästi uhkia myös huijaa aivojamme ajattelemaan, että nämä uhat saattavat käydä toteen. Tutkimukset ovat osoittaneet ihmisten arvioivan, että sellaiset tapahtumat voivat luultavammin tapahtua, jotka heidän on helppo visualisoida. Evoluution näkökulmasta tällainen taipumus oli ihmistä suojeleva, sillä ennen kun valokuva keksittiin, ihmiset pystyivät helpoimmin kuvittelemaan tapahtumia, joita he olivat hiljattain nähneet omassa elinympäristössään; sellaiset tapahtumat olivat siis todennäköisempiä. Meitä alkujaan sopeutumaan auttanut taito, tekee kuitenkin meistä nyt suojattomia median meille tarjoilemien monenlaisten pelkojen edessä.


Ihmisenä meille on kehittynyt ymmärrys tulevaisuudesta ja sen epävarmuudesta. Pyrimme ennustamaan tulevaisuutta ja hallitsemaan sitä. Tänä päivänä pyrkimys hallita tulevaisuutta on paljon yleisempi kuin koskaan aikaisemmin. Mutta koska tulevaisuus on epävarma ja kontrolloimaton, tuollainen suunnittelu on mahdotonta. Ihmisenä olemiseen kuuluu kyky tasapainoilla tulevaisuuden ennakoinnin ja epävarmuuden hyväksymisen välillä. Murehtiminen ja sitä seuraava ahdistus on merkki siitä, että tämä tasapaino on järkkynyt.