Itsetunnon synty

Vauva syntyy maailmaan täysin avuttomana. Ilman jatkuvaa hoivaa vauvan eloonjääminen olisi mahdotonta.

Tajusin vauva avuttomuuden ja kehittymättömyyden toden teolla lukiessani Sue Gerhardtin kirjaa Rakkaus ratkaisee, varhaisen vuorovaikutuksen merkitys aivojen kehitykselle. Vauva todella kehittyy ja oppii kaiken vuorovaikutuksessa häntä hoitavien vanhempien kanssa.

Kehittyäkseen vauva tarvitsee hoitajan joka vastavuoroisesti vastaa vauvan tarpeisiin. Alussa vauva osaa vain itkemällä ilmaista tarvitsevansa jotain. Vanhemman on opittava ymmärtämään vauvan tarpeita ja vastattava niihin vauvaa tyydyttävällä tavalla. Vauvan itku aiheuttaa stressiä vanhemmille. Tämä on itkun tarkoituskin, koska vauva ei osaa odottaa. On tarkoitus, että vanhempi välittömästi reagoi vauvan tarpeisiin.

Jos vauvan tarpeisiin vastataan, vauvan itsetunto ja itseluottamus kasvavat jokaisessa kohtaamisessa. Maailma näyttäytyy vauvalle miellyttävänä paikkana, jossa sen tarpeisiin vastataan, jossa on hyvä olla ja jolta on syytä odottaa hyvää.

Kun vauva on hermostunut, häntä hoitava vanhempi omalla käyttäytymisellään opettaa vauvan rauhoittumaan rauhoittumalla itse vähitellen. Jos vanhempi ei osaa tai jaksa rauhoittua itse, niin vauva ei opi rauhoittumaan ja näin hallitsemaan itseään ja omaa rauhoittumistaan. Lapsella ei ole kykyä mihinkään tällaiseen, kaikki opitaan vuorovaikutuksessa vanhempien kanssa.

Koska vauva tällä tavalla oppii jatkuvasti vanhemmiltaan, lapsen kehitykselle on hyvin tärkeätä, että vanhempien käyttäytyminen on jatkuvasti mahdollisimman johdonmukaista ja vuorovaikutteista vauvan kanssa.

Kaikkein vaikeinta vauvalle on jos sen tarpeisiin ei vastata, se ei ikään kuin ole olemassa tai sen ei pitäisi olla olemassa. Vauvan kehitykselle hyvin tuhoisaa on myös, jos sen tarpeisiin vastataan toistuvasti epäjohdonmukaisesti ja väärin. Vauvan stressin määrä kasvaa tällaisissa tilanteissa hallitsemattomaksi. Tällaiset kehityskulut ovat vauva itsetunnolle ja itseluottamukselle tuhoisia.



Varhaiset kokemuksemme muovaavat olennaisesti luonteenomaisia tapojamme olla suhteessa toisiin ja tulla toimeen vaihtelevien tunteiden kanssa. Nämä toimintatavat eivät ole vain psykologisia mieltymyksiä vaan myös elimistön toimintamalleja. Tämä tunne-elämämme runko on piilossa ja tietoisuutemme saavuttamattomissa – kunkin ihmisen näkymätön historia. Nämä syntyneet mallit ohjaavat sitten elämäämme, jollemme halua ja pysty niitä aikuisina muuttamaan.

Elämämme varhaisimpien kokemusten voimaa voidaan selittää kaaosteorian avulla. Se kuvaa, kuinka pienet erot kehityskulun alussa voivat johtaa valtaviin eroihin lopputuloksessa. Tuo aika elämästämme on ”mieleen palautumaton ja unohtamaton”. Emme voi muistaa siitä tietoisesti mitään, eikä se kuitenkaan unohdu, koska se on rakentunut elimistöömme ja ohjaa odotuksiamme ja käyttäytymistämme.

Mielemme kehittyy ja tunteemme järjestyvät sen kautta, että olemme yhteydessä toisiin mieliin. Tunne-elämäämme koko ikämme muovaavat näkymättömät voimat eivät ole ensisijaisesti biologisia yllykkeitä, vaan toisten kanssa koettujen tunneperäisten kokemusten malleja, jotka muotoutuvat voimakkaimmin vauvaiässä. Nämä elämäämme ohjaavat mallit ja niiden kautta opittu itsetunto ja itseluottamus eivät ole muuttumattomia, mutta kuten kaikkia jo vakiintuneita tapoja, niitäkin on vaikea muuttaa.

Vetovoiman laki

Jokainen ajatus värähtelee, joka ikinen ajatus lähettää signaalin ja kaikki ajatukset vetävät puoleensa samankaltaisen signaalin. Samankaltainen vetää puoleensa samankaltaista. Tätä kutsutaan Vetovoiman laiksi.

Kun suuntaat huomiosi johonkin, lähetät liikkeelle värähtelyä. Lähettämäsi värähtely vastaa pyyntöä, mikä puolestaan tarkoittaa huomiosi kohdetta.

On hyvin tärkeää muistaa, että halutessasi jotakin sinun tulee ensin saattaa oma värähtelysi sopusointuun toiveesi värähtelyn kanssa. Helpoin keino saavuttaa tämä harmonia on kuvitella, että toiveesi on jo toteutunut. Ole niin kuin olisit jo saanut haluamasi. Nauti ajatuksissasi siitä kokemuksesta, kun tavoittelemasi asia on jo sinulla. Kun otat tavaksesi ajatella näin, lähetät jatkuvasti oikeanlaista värähtelyä, ja saavutat tilan, jossa voit antaa haluamasi asian tulla elämääsi.

Kiinnittämällä huomiota siihen, miltä sinusta tuntuu, saat helposti selville, suuntautuuko huomiosi toiveeseesi vai siihen, että se puuttuu elämästäsi. Kun ajatuksesi ja toiveesi ovat keskenään sopusoinnussa, tunnet olosi hyväksi. Tunteesi vaihtelevat silloin tyytyväisyyden, odotuksen, innokkuuden ja ilon välillä. Jos sen sijaan suuntaat huomiosi haluamasi asian puuttumiseen, tunteesi vaihtelevat synkkyyden, huolestuneisuuden, lannistuneisuuden, vihan, epätoivon ja masennuksen välillä.



Saat sitä mitä ajattelet, halusitpa sitä tai et. Voimakkaan universaalin Vetovoiman lain mukaan vedät puoleesi juuri sitä, mitä etupäässä ajattelet. Jos siis ajattelet enimmäkseen niitä asioita joita elämääsi toivot, elämäsi kokemukset heijastavat näitä toiveita. Sama pätee myös toisin päin: jos ajatuksesi painottuvat siihen mitä et halua, elämäsi kokemukset heijastavat juuri sitä, mitä et halua.

Jokainen ajatus, idea, olento ja jokainen asia värähtelee omalla taajuudellaan. Kun siis keskität huomiosi johonkin, alat heijastaa samaa värähtelyä kuin huomioisi kohde. Mitä enemmän sitä ajattelet, sitä enemmän värähtelet samalla tavalla. Ja mitä enemmän värähtelet samoin, sitä enemmän vedät puoleesi kaikkea muutakin, mikä värähtelee samalla tavoin. Tämä jatkuu niin kauan kunnes muutat ajatteluasi ja tuot tarjolle erilaista värähtelyä ja alat vetää puoleesi asioita, jotka ovat harmoniassa tämän uuden värähtelyn kanssa.



Kun ymmärrät, mistä Vetovoiman laissa on kysymys, kokemasi asiat eivät enää yllätä sinua. Ymmärrät, että olet itse vetänyt kokemukset puoleesi omalla ajattelullasi. Elämässäsi ei tapahdu mitään sellaista, mitä et omilla ajatuksillasi ole siihen kutsunut.

Kun käsität, että todellakin saat sen mitä ajattelet, ja – mikä on aivan yhtä tärkeätä – kun olet itse tietoinen ajatuksistasi, olet kykenevä hallitsemaan täysin omia kokemuksiasi.

Vaikka se vaikuttaakin ehkä aluksi oudolta, sinun on hyödyllistä alkaa omaksua ajatus itsestäsi Värähtelevänä olentona. Elät värähtelevässä Maailmankaikkeudessa, jota hallitsevat Lait perustuvat värähtelyyn.

Samankaltainen vetää puoleensa samankaltaista, joten olemuksesi värähtelyn tulee vastata toiveesi värähtelyä, jotta toive voisi täysin toteutua. Toiveesi ja uskomuksesi välisen värähtelyn on oltava keskenään yhteneväinen, jotta voisit saavuttaa haluamasi.

Tahdomme sinun löytävän jälleen myötäsyntyisen kykysi sallia tämän maailmakaikkeuden Hyvinvoinnin virtaavan elämääsi vakaana ja ilman rajoituksia. Kutsumme tätä Sallimisen taiteeksi. On taito sallia Hyvinvoinnin virtauksen jatkua kauttasi samalla kun sinä jatkat elämääsi. Sallimisen taide on kykyä olla vastustamatta ansaitsemaasi Hyvinvointia.


Näin kuvaavat Esther ja Jerry Hicks vetovoiman lakia kirjassaan Pyydä niin saat.

Ajattele itsesi paremmalle tuulelle

Olen päässyt nauttimaan influenssan opettavasta voimasta. Kaksi viikkoa katujyrän alla on opettanut yhtä ja toista.

Olen opetellut seuraavanlaisen tien parempaan oloon.

1. Tietoisen läsnäolon jooga

Ensin olen tehnyt 10-15 min tietoisen rauhallisen joogan, lähinnä venyttäviä rauhallisia liikkeitä. Niiden aikana olen päässyt irti pahimmista jännityksistä, turhautumista ja ärtymyksistä. Olen rauhoittanut itseäni ja parantanut oloani hieman – päässyt lähelle tasapainoa. Tietoisen läsnäolon jooga löytyy esimerkiksi Mielekkäästi irti masennuksesta kirjasta.

2. Tietoisen läsnäolon hengitysmeditointi.

Seuraavaksi olen tehnyt tietoisen läsnäolon hengitysmeditoinnin. Asetun istumaan konttorituolille, jalkapohjat tukevasti lattialla ja selkä suorana. Voit käyttää tyynyä selän takana, niin saat helposti pidettyä ryhdikkään asennon. Suljen silmät kevyesti.

Tule tietoiseksi kehostasi, tunne hetken aikaa miltä tuntuu istua.

Tule tietoiseksi hengityksestäsi. Tunne, miten vatsasi nousee ja laskee hengityksen tahdissa. Seuraa tuntemuksia kun hengität sisään ja ulos. Alussa minulla on ollut vaikeata antaa hengityksen vain tapahtua ja seurata sitä. Nyt olen päässyt tavasta ohjata itse hengitystä – seuraan vain hengityksen kulkua. Antaudu vain kokemukseesi sellaisena kuin se on äläkä vaadi sitä olemaan mitenkään toisenlainen.

Ennemmin tai myöhemmin mieli eksyy omiin ajatuksiinsa ja unohtaa hengityksen seuraamisen. Tällainen harhailu on vain mielen tapa toimia – älä moiti itseäsi siitä. Kun huomaat, että et ole enää keskittynyt hengitykseen palaa vain takaisin hengitykseen. Voit lempeästi panna merkille mitä ajatuksia mieleesi on noussut ja sitten palata taas hengitykseen.

Vaikka huomaisit jatkuvasti mielen karkaavan muihin asioihin suhtaudu siihen lempeästi ja palaa taas hengityksen tarkkailuun. Pyri olemaan lempeällä tavalla tietoinen ja koeta nähdä mielen jatkuvat harharetket tilaisuuksina kehittää itsessäsi kärsivällisyyttä, hyväksyntää ja myötätuntoa kokemuksiasi kohtaan.

Jatka harjoitusta vähintään kymmenen minuuttia. Käytä hengitystä ankkurina, joka tuo sinut lempeästi takaisin tähän hetkeen.

Tietoisen läsnäolon hengitysmeditaation jälkeen olo on rauhallinen ja tyyni, hyväksyy itsensä ja tilansa.

3. Tunteiden vaiheittainen tietoinen parantaminen

Luomme oman todellisuutemme ajatuksillamme. Muuttamalla ajatuksiamme voimme muuttaa todellisuuttamme ja sitä miltä se meistä tuntuu. Voimme siis luoda itsellemme sen tunnetilan jonka haluamme. Tunnetilan muuttaminen ei onnistu yhdellä hyppäyksellä. Tunteita on muutettava pienin askelin paremmiksi. Seuraavien vaiheiden kautta olen nostanut omaa tunnetilaani. Tunnetilani lähtökohta on kohtuullinen tunne johon olen päässyt edellisten harjoitusten avulla, ja ongelma on nimenomaan kehon tuntemukset – kipu, särky, yskä, nuha yms.

Olen toistanut kutakin vaihetta ainakin minuutin, monesti useampia minuutteja – siis niin kauan, että tunnen kunkin ajatuksen todeksi. Ajatuksen, jota itsellesi tarjoat, on oltava riittävän lähellä nykyistä tilaasi, jotta voit sen hyväksyä ja ottaa todesta. Minulle ovat toimineet seuraavat vaiheet.

- Tiedän, että fyysinen kehoni reagoi ajatuksiini. (Muistutan itseäni tästä tosiasiasta, jonka tiedän.)

- Kehoni on pitkiä aikoja päivästä ihan hyvässä kunnossa. (Olo vaihtelee ja varsinkin päivällä on parempia jaksoja, joten voin hyväksyä tämän positiivisen ajatuksen.)

- Uskon, että sisäinen viisauteni vastaa toiveisiini ja värähtelyyni. (Vahvistan yhteyttäni alitajuntaani.)

- Odotan kovasti, että pääsen taas tuntemaan jatkuvampaa hyvää oloa kehossani. (Ilmaisen voimakkaasti toiveeni paremmasta olosta kehossa.)

- Nautin siitä että oloni tuntuu hyvältä. (Muistutan mieltäni siitä, että nautin kun oloni tuntuu hyvältä – antaa siis tulla vain hyvää oloa.)

- Tunnen oloni hyväksi kehossani. (Alan jo tuntea hyvää oloa.)

Tunnen siis oloni hyväksi kehossani. Toistan sitä niin kauan, että mieleni vakuuttuu asiasta. Kun mieleni vakuuttuu asiasta, oloni on hyvä. Olen myös käyttänyt hymyilyä apunani. Kun ajatukset ja olo ovat hiukan parantuneet, olen lisännyt hymyilemistä, mikä on osaltaan taas vaikuttanut olotilaani.

Tällä menetelmällä olen pystynyt ensimmäiset kerrat nukkumaan yöllä heräämättä jatkuvasti tuskiin.

Uudelle polulle, muuta suhdettasi ahdistukseen

Kamppailu pelon ja ahdistuksen kanssa ei johdu mistään todellisesta vahingosta, jonka näiden tunteiden fyysiset tuntemukset olisivat aiheuttaneet. Pelko ja ahdistus johtuvat reaktioistamme näihin tunteisiin sekä niistä ajatuksista, tuntemuksista ja mielikuvista, joita niihin liittyy.

Vaikka pelko on ihmiselle luonnollinen reaktio, monet ihmiset ovat sosiaalistuneet pitämään sitä merkkinä heikkoudesta, järjenvastaisuudesta ja tai epäonnistumisesta. Usein emme huomaa myös muiden kokevan pelkoa ja ahdistusta, ja uskoessamme, että ainoastaan me koemme ahdistusta, opimme pitämään sitä heikkoutena tai vikana. Tämän opitun uskomuksen takia reagoimme pelkoon ja ahdistukseen arvostelevasti ja tuomitsevasti, ja pidämme niitä lannistavina ja vaarallisina. Vaikka tunteet ovat reaktioita tai vastakaikuja sisäisiin ja ulkoisiin tapahtumiin, tunnemme olevamme henkilökohtaisesti vastuussa tunteistamme ja uskomme, että meidän tulisi pystyä hallitsemaan niitä. Satutamme itseämme kritisoimalla itseämme pelon ja ahdistuksen tunteista.


On osoitettu, että ainoastaan ihmisellä on tapa reagoida ajatuksiin, tunteisiin ja aistihavaintoihin sulautumalla näihin kokemuksiin ja tulla niiden määrittämiksi. Sen sijaan, että pitäisimme pelkoa tunteena, joka tulee ja menee, alamme nähdä sen olennaisena osana persoonallisuuttamme. Emme tajua, että useimmat ihmiset ajattelevat silloin tällöin ”minusta ei ole mihinkään”, vaan uskomme tunteen kuvastavan sitä tosiseikkaa, että me olemme erilaisia tai viallisia jollain tavalla. Ikävä kyllä kaikki nämä reaktiot pelkoon ja ahdistukseen voivat ruokkia toinen toistaan ja luoda näin ahdistuksen kehän, josta on vaikea päästä pakoon. Näin ihminen on äärimmäisen pettynyt ja lannistunut aina kun ahdistusoireet nousevat pintaan.



Kun joku läheinen hermostuttaa meitä, emotionaaliset reaktiot antavat tärkeätä tietoa hermostuttavasta tilanteesta, mutta ne eivät välttämättä johda hyödyllisiin tekoihin. Todennäköisesti huomaat, että kiihkeä halu muuttaa muita ihmisiä lisää kärsimystä, ei vähennä sitä. Yritykset hallita hallitsematonta, eli toisia ihmisiä vain kasvattaa ahdistustamme ja kärsimystämme.

Halumme hallita toisten käytöstä samentaa usein tunteemme ja vetää meitä kohti käytöstä ja reaktioita, jotka eivät ole arvojemme mukaisia. Arvojemme vastainen käytös lisää tuskaamme. Kasvavan tuskan tunnistaminen ja sen yhdistäminen ihmissuhteeseen voi saada aikaan epätoivoisia ja voimakkaita yrityksiä muuttaa toista. Ellemme ole tietoisia näistä monimutkaisista reaktioista ja omista arvoistamme sekä hyväksy hallinnan rajallisuutta, on hyvin helppoa juuttua näihin ahdistaviin vuorovaikutussykleihin.

Tietoisen läsnäolon ansiosta voimme huomioida kokemuksemme laajasti ja myötätuntoisesti.

Hyväksyvää tietoista läsnäoloa harjoittelemalla opimme, kuinka voimme keskittää, laajentaa ja suunnata huomiotamme. Opimme huomaamaa, milloin mielemme irtoaa nykyhetkestä ja suuntautuu kohti kuviteltua ja pelättyä tulevaisuuden tapahtumaa tai mieltämme järkyttänyttä mennyttä episodia. Tällaisen tietoisuuden kehittäminen palauttaa huomion takaisin nykyhetkeen, jotta voimme elää täysipainoisempaa elämää.

Tietoinen läsnäolo auttaa meitä lopettamaan kokemuksemme jyrkän ja automaattisen välttelyn.

Yksi suurimmista ahdistukseen liittyvistä ongelmista on halumme välttää ahdistusta – ahdistuneita ajatuksia, niihin liittyviä tunteita, jännityksen ja kiihtymyksen tuntemuksia. Mitä enemmän kamppailemme ahdistuksen kanssa, sitä motivoituneemmin haluamme suunnata huomiomme muualle.

Tietoinen läsnäolo auttaa meitä sietämään tukaliakin tunteita tarpeeksi pitkään, jotta meille valkenee, mitä ne oikeastaan kehottavat meitä tekemään.

Tietoinen läsnäolo edistää sitoutumista ja osallistumista

Jatkuva taistelu sisäisiä kokemuksia vastaan ja ahdistukseen liittyvien ajatusten, tunteiden ja tuntemusten välttely vie runsaasti aikaa ja on uuvuttavaa. Tämän taistelun seurauksena vältämme usein niitä asioita, joita eniten kaipaamme ja aiheutamme itsellemme vain lisää kärsimystä.

Tietoinen hyväksyvä läsnäolo ei ainoastaan auta meitä tiedostamaan pyrkimyksemme välttää ahdistusta rajoittaa tapaamme elää, vaan sen ansiosta pystymme rehellisesti arvioimaan niitä elämämme suuntia, jotka ovat meille kaikkein merkityksellisimpiä ja arvokkaimpia elinvoiman ja täyttymyksen tunteiden kannalta. Kun opimme, kuinka tuskallisiin ajatuksiin ja tunteisiin asennoidutaan tietoisesti ja hyväksyen, niiden voimakkuus vähenee eivätkä ne vaikuta niin estävästi, ja olemme vapaita elämään meille tärkeiden suuntien mukaisesti. Tietoinen läsnäolo lisää haluamme kokea kaikki ne ajatukset, tunteet ja aistimukset, joita herää, kun sitoudumme ja osallistumme täysillä elämään.



Susan M. Orsillo ja Lizabeth Roemer opettavat kirjassaan Mielekkäästi irti ahdistuksesta, Tietoisen läsnäolon menetelmä, kuinka kääntyminen tuskaa päin ja hyväksyvä tietoinen ja myötätuntoinen suhtautuminen itseen ja ahdistukseen auttaa sinua suhtautumaan uudella tavalla ahdistukseen ja vähitellen pääsemään irti ahdistuksesta.

Pelko vai ahdistus

Pelko on luonnollinen ja hyödyllinen hälytin, joka varoittaa meitä mahdollisista vaaratilanteista. Kun havaitsemme uhan, hermostomme pistää liikkeelle sarjan reaktioita, joiden kaikkien tarkoituksena on valmistaa meitä toimintaan. Kutsumme nykyään näitä reaktioita taistele tai pakene reaktioksi.

Koska fyysisten ja sosiaalisten uhkien pelko on olennaista eloonjäämisen kannalta, ihmisen reagointijärjestelmä on erittäin kehittynyt. Se toimii nopeasti ja tehokkaasti ilman, että meidän tarvitsee ajatella sitä tai pyrkiä tietoisesti käyttämään sitä. Meidän kannaltamme on hyvä, että pelkoreaktiomme on näin tehokas. Meillä on paremmat mahdollisuudet säilyä hengissä kun olemme heti valmiit puolustamaan itseämme ulkopuolista uhkaa vastaan.

Pelkoon verrattuna ahdistus on huomaamattomampi mutta kroonisempi tila. Pelko on automaattinen reaktio välittömään uhkaan, kun taas ahdistukseen kuuluu jonkin mahdollisesti tulevaisuudessa kohtaamamme uhan ajattelua tai kuvittelua. Ahdistus tapahtuu meidän sisällämme ei ulkopuolella - siksi ahdistusta on niin vaikea päästä karkuun.

Kohdatessamme välittömän uhkan tunnemme pelon valtaavan meidät, kohoavan hetkessä huippuunsa ja alkavan laskea, kun olemme taas turvassa. Ahdistus sitä vastoin viipyilee, kun pohdimme ja valmistaudumme erilaisiin tulevaisuuden vaihtoehtoihin.

Ihmisen ei tarvitse joutua kohtaamaan todellista, välitöntä fyysistä tai sosiaalista uhkaa tunteakseen pelkoa tai ahdistusta. Ihmisen mieli on kuin televisio, joka on aina auki ja surfaamme siellä eri kanavilla. Kykenemme näkemään elävästi mielessämme kaikenlaisia uhkia ja pelottavia seuraamuksia sekä valveilla että unessa. Pystymme myös pyörittämään päässämme uusintoina rajattoman määrän menneitä pelon ja ahdistuksen leimaamia tapahtumia. Mielemme on todella hyvä loihtimaan esiin erittäin todenmukaisia filmejä näistä negatiivisista tapahtumista.

Kyky muistaa ja kuvitella on erittäin arvokas ominaisuus, joka on auttanut ihmiskunnan kehitystä merkittävästi. Valitettavasti tämä taito suo meille myös vapaan pääsyn mieleemme varastoituneisiin pelottaviin tapahtumiin ja antaa kyvyn kehittää niistä vielä pelottavampia. Pelkoreaktio – biologinen eloonjäämisjärjestelmä – mutkistuu, kun siihen sekoittuvat mielessämme loputtomasti vilisevät uhat.

Meillä kaikilla on varmaan ollut jossain vaiheessa ollut jotain ahdistuksen aiheita. Muistan vielä hyvin kuinka minulla oli joitakin vuosia sitten ahdistus, että vanha auto hajoaa kesken ajon. Ahdistusta paetakseen minun mieleni yritti kovasti saada minut lopettamaan autolla ajon, jotta välttyisin kokemasta ahdistusta autoa ajaessa.

Kykymme kuvitella elävästi uhkia myös huijaa aivojamme ajattelemaan, että nämä uhat saattavat käydä toteen. Tutkimukset ovat osoittaneet ihmisten arvioivan, että sellaiset tapahtumat voivat luultavammin tapahtua, jotka heidän on helppo visualisoida. Evoluution näkökulmasta tällainen taipumus oli ihmistä suojeleva, sillä ennen kun valokuva keksittiin, ihmiset pystyivät helpoimmin kuvittelemaan tapahtumia, joita he olivat hiljattain nähneet omassa elinympäristössään; sellaiset tapahtumat olivat siis todennäköisempiä. Meitä alkujaan sopeutumaan auttanut taito, tekee kuitenkin meistä nyt suojattomia median meille tarjoilemien monenlaisten pelkojen edessä.


Ihmisenä meille on kehittynyt ymmärrys tulevaisuudesta ja sen epävarmuudesta. Pyrimme ennustamaan tulevaisuutta ja hallitsemaan sitä. Tänä päivänä pyrkimys hallita tulevaisuutta on paljon yleisempi kuin koskaan aikaisemmin. Mutta koska tulevaisuus on epävarma ja kontrolloimaton, tuollainen suunnittelu on mahdotonta. Ihmisenä olemiseen kuuluu kyky tasapainoilla tulevaisuuden ennakoinnin ja epävarmuuden hyväksymisen välillä. Murehtiminen ja sitä seuraava ahdistus on merkki siitä, että tämä tasapaino on järkkynyt.

Meditaatiota – hammaslääkärissä

Voimme kokea mitä haluamme missä tilanteessa haluamme. Me itse joka hetki luomme oman todellisuutemme omilla ajatuksillamme.

Minulla on ollut hammassärkyä jo jonkin aikaa. Ulkona kylmässä hampaita vihloo ja esimerkiksi jokin aika sitten kun olin ensin ulkona koiran kanssa ja sitten kohta saunassa, niin hampaat järkyttyivät pahemman kerran.

No nyt siis olin pääsemässä ehkä eroon näistä murheista. Odottelin hammaslääkäriin pääsyä lueskelemalla kirjaa – Apua kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta. Olin ajatuksiini vaipuneena kun lääkäri pyysi sisään.

Minulle on menossa juurihoito ja hammaslääkäri haluaa ehdottomasti puuduttaa, että saavat kaikessa rauhassa työskennellä. Pistetään puudutus ja saat odottaa hetken, niin käyn hakemassa tarvikkeita sillä aikaan; kertoo hammaslääkäri.

Rauhoitun, keskityn hengitykseen ja yritän rentoutua ”tuolissa” jossa minut on asetettu suunnilleen makaavaan asentoon – ei istumaan kuten joskus ennen hammaslääkärissä. Huoneessa pauhaa kovalla volyymillä radio. Se vaatii koko ajan huomiota ja vaikeuttaa rauhoittumista. Kysyn hoitajalta; miten jaksatte koko päivän kuunnella radiota – eikö se häiritse teitä. Ei sitä juuri huomaa, paitsi silloin kuin haluaa kuunnella sieltä jotain ja silloin se pitää olla aika kovalla, että kuulee sen poraamiseen äänien yli. Kerron, että kuuntelen radiota vain parturissa ja hammaslääkärissä. Hoitaja huomaa vihjeeni ja sen että radio on jäänyt kovalle, hän sulkee sen. Mikä ihana rauha, pääsen rauhoittumaan ja rentoutumaan kunnolla.

Hammaslääkäri palaa huoneeseen ja päästään asiaan – hampaan hoitoon. Hammaslääkäri tekee normaaleja hoitotoimenpiteitä, poraa väliaikaisen paikan pois, puhdistaa hammasta ja rakentaa sitten alusta alkaen uuden hampaan. Hammaslääkärin tuolissa on todella rentouttavaa olla. Kehoni on hyvin rauhallisessa tilassa. Huomaan, että kaulasta alaspäin keho on samalla tavalla kuin unessa – ”irti aivoista”. Nukkuessa toimiva mekanismi, joka estää unissa kävelyn, eli ei siirrä aivoissa tapahtuvaa toimintaa suoraa lihaksiin.

Tunnen halua nukahtaa hammaslääkärin tuoliin, kun minua porataan. Herää tunne – ei tässä nyt kehtaa nukahtaa kesken käsittelyn, aika hyvin olen onnistunut rentoutumaan – pitää kuitenkin pysyä hereillä. Ryhdyn tarkkailemaan kuinka kädet ja laitteet pyörivät suussa. Välillä tulee nestettä suuhun ja tarve nielaista – se piristää. Seuraavaksi tulee mieleen ooppera – erilaisia kauniisti toisiinsa lomittuvia ääniä tulee suussa tehtävistä operaatioista. Ajatus siirtyy balettiin – suussa on käynnissä pienten kätösten tai pikku-ukkojen tanssi, joka siirtyy rytmikkäästi vaiheesta toiseen. Kuinka juohevasti tämä tanssi sujuukaan ja kuinka paljon erilaiset äänet kuulostavat musiikilta. Olen todella kuin kuuntelemassa taide-esitystä, erittäin miellyttävässä tuolissa, täysin rentoutuneena. Ihminen on aika hassu olento – mikä tahansa asia voi aiheuttaa, mitä tahansa mielikuvia ja sitä kautta johtaa mihin tahansa tunteeseen.

Minua ei ole yleensä hammaslääkärissä poratessa puudutettu, olen sanonut, että eikö teillä ole nämä käsinojat sitä varten, että niistä puristetaan silloin kun sattuu. Olen sanonut, että hammaslääkäristä menee maku kun ei oikein tunne kipua - sitä, mitä tapahtuu. Ihmettelen itsekseni, onko hammaslääkärissä aina tällaista niillä, jotka ottavat puudutuksen – ei tunnu juuri mitään kehon tuntemuksia – vain ajatukset määräävät, sen mitä tunnet. Tämä kokemus saa minut vakavasti harkitsemaan sitä, että tästä lähtien suostun puudutukseen ja ryhdyn todella nautiskelemaan hammaslääkärissä käynnistä.


Suosittelen nauttimaan elämästä – myös hammaslääkärissä käynnistä.