Unohtamisen taito

Katselin televisiosta tiededokumenttia unohtamisen taito. Unohtamisen taito – taito, jossa olen ollut liiankin hyvä. Kehitin unohtamisen taitoa jo lapsena ja hioin sitä edelleen opiskeluaikana.

Kun koemme jotain, aivot tallentavat tapahtumat. Pelko on tärkeä ominaisuus. Se ohjaa käyttäytymistä pelottavissa tilanteissa ja suojaa yksilöä. Pelon tunne vahvistaa vaarallisesta tilanteesta tallennettua muistijälkiä. Tunteen voimakkuus tulkitaan aivoissa viestinä siitä, että muisto on tärkeä. Tärkeät muistot tallennetaan pitkäkestoiseen muistiin.

Yksittäisestä tilanteesta syntyvät muistot eivät tallennu tiettyyn paikkaa kokonaisuutena, vaan eri osat muistoa tallentuvat eri puolille aivoja – pirstaleina. Kun muistelemme asiaa, aivot rakentavat muistot uudelleen näistä palasista. Useat osat aivoista aktivoituvat siis muistoja luotaessa. Lisää unohtamisen taito ojelmasta täältä.

Minä olen aina ollut hyvä unohtamaan vanhat asiat. Se on tapahtunut minulla usein liiankin helposti. Opiskeluaikana olin tehokas opiskelija. Pysyin heti tentin jälkeen unohtamaan lähes kaiken mitä olin ko. aiheesta tentissä osannut ja siirryin täysin puhtaalta pöydältä uuteen asiaan ja uuteen tenttiin. Tällä tavalla opiskelu oli nopeata – juuri sellaista, josta poliitikot nykyään haaveilevat.

Vanhojen koulukavereiden tapaamisessa nyt vuosien kuluttua olen ollut aivan hämmästynyt kun toiset muistelevat opiskeluaikaa. He keskustelevat siitä, mitä joku opettaja on tunnilla sanonut ja tehnyt ja mitä oppilaat ovat tehneet. Olen aina ihmetellyt voivatko he todella muistaa noin yksityiskohtaisia asioita vuosikymmenien takaa. Muistavatko he nämä jutut vai keksivätkö ne omasta päästään. Minulla ei ole itselläni yleensä ollut mitään muistikuvaa kyseisestä tilanteesta, vaikka olen ollut yleensä paikalla.

Nyt kun olen opiskellut aivojen toimintaa, ymmärrä miten koulukaverit rakentavat nämä tarinat menneisyydestä. Aivot rakentavat muistot aina uudestaan kun asiaa muistellaan. Jotkut muistivihjeet aktivoivat muistivihjeeseen liittyvät erilaiset yksityiskohdat. Aivot rakentavat näistä yksityiskohdista omaan mielentilaansa sopivan muistikuvan kyseisistä muistikomponenteista. Aivot palauttavat muistot mieleen tarinoina. Näin siis muistoihin liittyy hyvinkin tarkkoja yksityiskohtia. Jotkut yksityiskohdat ovat jostain syystä olleet henkilölle tärkeitä ja niihin on muodostunut selvä muistijälki, jonka avulla ne on mahdollista palauttaa.

Olen ilmeisesti varsin erilainen toiminnaltani kuin monet muut. Minulla ei ole yksityiskohtaisia muistoja juuri mistään asiasta. En ole ymmärtänyt, miksi näin on. Asia on vaivannut minua välillä enemmän, välillä vähemmän. Nyt asia on selvinnyt minulle. Minä en ole koskaan ollut kiinnostunut yksityiskohdista. Kun en ole kiinnostunut yksityiskohdista, olen opettanut tämän asenteen myös aivoilleni. Olen ollut liiankin aktiivinen tässä asiassa. En ole tiennyt ennen muistin ja mielen toiminnasta – olen olettanut, että pystyn paremmin muistamaan ja käsittelemään suurempia, tärkeämpiä asioita kun en kuormita itseäni yksityiskohdilla. Olen epäillyt aivojen kapasiteettia ja säästänyt sitä tärkeämpään ajatteluun.

Nykyään tiedetään varsin hyvin aivojen valtava kapasiteetti. Ihminen pystyy tallentamaan muistiinsa kaiken kokemansa – ei tarvitse säästää muistia kuten ei yleensä tietokoneissakaan nykyään tarvitse. Ongelma ei ole tietojen tallentaminen vaan muistista hakeminen – mieleen palauttaminen, kuten on myös tietokoneista nykyään – mihin hittoon olen sen asian tallentanut tietokoneella. Asioiden muistista hakeminen tapahtuu muistivihjeiden avulla, muistivihje aktivoi aivoissa asiaan liittyvät muistot ja palautta niitä mieleen. Muistivihjeiden avulla asiat tietokoneestakin usein pitää hakea – jos niitä ei Googleta.

Yksityiskohdat tulevat nyt tärkeiksi, koska juuri yksityiskohdat ovat niitä muistivihjeitä, joiden avulla muistot haetaan muistista. Kun minä en ole muodostanut riittävän voimakkaita muistijälkiä yksityiskohtiin – jotka eivät ole olleet tärkeitä, minun on hyvin vaikea – usein mahdotonta palauttaa mieleeni asioita menneisyydestä.

Olenko siis menettänyt menneisyyteni lähes täysin – onko tämä lopullista. Aikaisemmin nuorempana menneisyyden muistaminen ei ollut millään tavalla tärkeä asia. Nyt kun ikää on tullut vähän lisää, menneisyyden muistaminen on saanut uutta merkitystä. Olisi kiva muistaa jotain menneisyydestä vähän tarkemmin.

Toisaalta olen myös tottunut jättämään menneet taakseni ilmeisesti paljon helpommin kuin ihmiset yleensä. Kun ei ole menneisyyttä murehdittavana on helpompi keskittyä nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Nyt tiedän myös, että kun haluan muistaa jonkin tapahtuman myöhemmin, minun pitää suhtautua siihen tunteellisesti, luoda siihen muistivihjeitä ja olla kiinnostunut kaikesta siihen liittyvästä. Itseensä tutustuminen on hurja seikkailu ja oleellinen osa itsetunnon kehittämistä.