Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteisöllisyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteisöllisyys. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Keskeisten tapojen muuttaminen - kehityksen kierre


Kuvitellaan, että yrityksissä tehdään harkittuja, järkeviä päätöksiä, mutta todellisuudessa yritykset eivät toimi niin.Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat toista. Yrityksiä ohjaavat syvään juurtuneet yhteisölliset tavat, eli toimintamallit, jotka koostuvat työntekijöiden itsenäisistä päätöksistä. Ja nämä tavat vaikuttavat toimintaan paljon voimakkaammin kuin kukaan aikaisemmin ymmärsi.

Alcoan tavoite – ei yhtään työtapaturmaa


Minuun teki syvän vaikutuksen Paul O’Neillin neuvokkuus ja päättäväisyys käyttää tapojen voimaa muuttamaan alumiinin tuottaja Alcoa erinomaiseksi, kannattavaksi ja vastuulliseksi yritykseksi.

Voiko Suomessa kukaan kuvitella, että ison pörssiyrityksen toimitusjohtajaksi palkattu mies ilmoittaisi virkaanastujaispuheessaan sijoittajille ja muille sidosryhmille tavoitteensa. ”Haluan kiinnittää huomionne työntekijöiden turvallisuuteen… Haluan tehdä Alcoasta Amerikan turvallisimman yrityksen. Meidän pitää tähdätä siihen, että tapaturmia ei satu lainkaan.” ”Ennen kun jatkan pidemmälle, haluan osoittaa teille tämän tanssisalin hätäuloskäynnit. Takaosassa on pari ovea. Jos jotakin poikkeavaa tapahtuu, kävelkää rauhallisesti huoneesta ulos, menkää portaat alas, aulan poikki ja ulos rakennuksesta.”

Vähitellen heräsi kysymyksiä teknisistä suunnitelmista, pääomasuhteista jne. ”Mahdoitteko ymmärtää, mitä juuri sanoin.” ”Jos haluatte tietää, kuinka Alcoalla menee, tarkkailkaa turvallisuustilastoja. Tapaturmien väheneminen kertoo siitä, että työntekijämme ovat päättäneet osallistua prosessiin, jolla on merkitystä: he ovat omistautuneet tavoittelemaan laadukasta toimintaa. Turvallisuuden paraneminen osoittaa, että onnistumme muuttamaan tapoja koko yrityksen laajuudella. Sen perusteella meitä pitäisi arvioida.”

O’Neill uskoi, että jotkut uskomukset voivat aloittaa ketjureaktion, jolloin ne muuttavat muitakin tapoja levitessään koko organisaatioon. Jotkut tavat ”keskeiset tavat” ovat merkittäviä silloin kun haluaa uudistaa yrityksiä ja elämää. Keskeisistä tavoista alkaa prosessi, joka ajan mittaa muuttaa kaiken.

O’Neillin turvallisuussuunnitelmaa kuvattiin tapojen kehän avulla. Hän nimesi yksinkertaisen ärsykkeen: työtapaturman. Hän perusti automaattisen rutiinin: aina kun joku loukkaantui, yksikön johtajan piti ilmoittaa asiasta O’Neillille 24 tunnin kuluessa ja esitellä samalla suunnitelma, jonka avulla varmistettiin, ettei niin enää koskaan tapahtuisi. Sitten seurasi palkinto: ylennyksiä saivat vain henkilöt, jotka toteuttivat suunnitelmaa.


yhteisöllinen tapojen kehä


Jotta turvallisuusohjelmaa voitiin toteuttaa, piti uudistaa koko yhtiön toiminta. Turvallisuuden parantaminen oli kuitenkin sellainen asia, että sitä kenenkään oli vaikea vastustaa ja näin saatiin toteutettua sellaisia uudistuksia, jotka aikaisemmin olivat olleet mahdottomia.



 
Tämän esimerkin valossa on helppo nähdä se voima mikä ajatuksella ”kaveria ei jätetä” on yhteisten tulosten saavuttamisen kannalta. Nykyään vain ajatus ”kaveria ei jätetä” on kovasti poissa muodista, ja tulokset kyllä näkyy.

Suomi tarvitsee liikevoimaa - uskoa tulevaisuuten


Niille, joita kiinnostaa nostaa Suomi tästä suosta, johon olemme juuttuneet, suosittelen kirjaa lämpimästi. On turha luulla, että tämä maa nousee säästämällä, leikkaamalla, syyttämällä, valittamalla. Tätä on jo kokeiltu vuosia. Ajattelun ammattilainen Lauri Järvilehto sanoo blogissaan, Suomi tarvitsee lisää liikevoimaa. Kyllä, kyllä liikevoimaa tarvitaan, sen minäkin ymmärrän ja se on helppo huomata, mutta miten sitä liikevoimaa – energiaa, muutosta - saadaan aikaan.

Mikä on sellainen ”keskeinen tapa” jolla voidaan muuttaa koko kansan käyttäytymistä ja tapoja niin, että saadaan aikaan positiivisten tapojen ja muutosten kierre. Miten johtajat saadaan ajattelemaan kehitystä (eikä Ruotsiin ja Espanjaan muutamista) ja miten työntekijät saadaan tekemään töitä innostuneesti ja sitoutuneesti (eikä miettimään lakkoilua) ja miten poliitikot saadaan ajamaan yhteistä etua (oman uuden työpaikan tai oman eturyhmän miellyttämisen sijasta). Siinä sitä on miettimistä, mietitään, mietitään, kyllä kai joku jotain keksii.

Suomen ongelma on tällä hetkellä asenne. Jatkuva voivottelu on saavuttanut uskomattomat mittasuhteet. Päättäjät ja media lietsovat toivottomuuden sanomaa joka päivä. Kansa täytyy saada kriisitietoiseksi. Kriisitietoisuuden lisääminen ei ole ratkaisu Suomen ongelmaan, se on itse osa ongelma – se tekee pelokkaaksi, jolloin ei uskalla tehdä mitään. Pelko lamauttaa, kuten hyvin tiedetään.


Ihminen tarvitsee turvallisuutta, jotta luovuus voisi kukoistaa. Yhteistyöllä saa paremmin aikaan tuloksia kun toisiamme vastaan taistelulla, taistelu jumiuttaa ajatuksia ja toimintaa. Koko kansa pitäisi päästää tekemään töitä, ei vain ne, jotka nyt sattuvat olemaan sopivissa työpaikoissa. Ihminen lamautuu, jos hän ei tunne olevansa minkään arvoinen – nykyään työttömät ja monet nuoret.

Mikä on se keskeinen tapa, jota muuttamalla saadaan aikaan prosessi, joka vähitellen muuttaa kaiken?

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Roseton salaisuus


Roseton salaisuus
eli kuinka syvällisesti elinympäristömme arvot ja läheiset ihmiset vaikuttavat meihin.

Malcolm Gladwell kertoo kirjassaan Kuka menestyy ja miksi?  monia hienoja tarinoita, joista tässä on tarinan Roseton kaupungista. 

Roseto Valfortore sijaitsee 160 km Roomasta lounaaseen, Apenniinien juurella Foggian maakunnassa. Vuosisatojen ajan rosetolaiset talonpojat työskentelivät ympäröivien kukkuloiden marmorilouhoksissa tai viljelivät porrastettuja peltojaan kylän alapuolella olevassa laaksossa. Elämä oli kovaa, kylän väki oli lähes lukutaidotonta ja rutiköyhää, eikä paremmista oloista ollut juuri toivoa, ennen kun sana mahdollisuuksien maasta valtameren tuolla puolen kiiri Rosetoon asti 1800-luvun lopulla.

Vuoden 1882 tammikuussa ryhmä rosetolaisia – kymmenen miestä ja yksi poika – lähtivät meritse New Yorkiin. He jatkoivat matkaansa länteen ja saivat lopulta töitä liuskekivilouhoksesta, joka sijaitsi 140 km:n päässä New Yorkista, pennsylvanialaisen Bangorin pikkukaupungin lähellä. Seuraavana vuonna viisitoista rosetolaista lähti Italiasta Amerikkaa ja moni heistä päätyi maamiestensä tavoin Bangoriin liuskekivilouhokseen. Siirtolaiset lähettivät Rosetoon viestejä uuden maailman mahdollisuuksista. Pian ryhmä toisensa jälkeen pakkasi laukkunsa, kunnes muuttajien puro kasvoi tulvaksi. Pelkästään vuonna 1894 noin 1200 rosetolaista haki Amerikan-passia, ja heidän lähtönsä tyhjensi kotikylässä kokonaisia katuja.

Rosetolaiset alkoivat ostaa maata kallioiselta kukkulanrinteeltä, joka sijaitsi jyrkän, kuoppaisen vankkuripolun päässä Bangorista. Kaksikerroksisten tiilikattoisten kivitalojen rykelmiä nousi vuorenrinnettä kiipeilevien kapeiden katujen varteen. He rakensivat kirkon, jonka nimeksi tuli Our Lady of Mount Carmel, sekä pääkadun, josta tuli Garibaldi Avenue Italian yhdistymisen suuren sankarin mukaan. Aluksi he kutsuivat pikkukaupunkiaan New Italyksi. Pian he kuitenkin vaihtoivat nimen Rosetoksi, mikä olikin sopivaa, olivathan melkein kaikki heistä kotoisin samannimisestä italialaisesta kylästä. 

Vuonna 1896 energinen nuori pappi, isä Pasquile de Nisco otti Our Lady of Mount Carmelin kirkon johdettavakseen. De Nisco perusti hengellisiä yhdistyksiä ja järjesti festivaaleja. Hän rohkaisi kaupunkilaisia raivaamaan maata ja istuttamaan sipulia, papuja, perunaa, meloneita ja hedelmäpuita talojen isoille takapihoille. Hän jakeli siemeniä ja sipuleita. Kaupunki heräsi henkiin. Rosetolaiset alkoivat kasvattaa sikoja takapihoillaan ja viljellä rypäleitä kotitekoista viiniä varten. Rakennettiin kouluja, puisto, luostari ja hautausmaa. Garipaldi Avenuelle avattiin pieniä kauppoja, leipomoja, ravintoloita ja baareja. Syntyi yli kymmenen pientä tehdasta, joissa valmistettiin neuleita. Pennsylvanian Roseto oli oma pikkuruinen maailmansa, josta ulkopuoliset eivät tienneet juuri mitään, ja sellaiseksi se olisi saattanut jäädäkin ilman Stewart Wolfia.

Wolf oli lääkäri. Hän opetti Oklahoman yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa, ja hänen tutkimuskohteensa oli ruoansulatus ja vatsa. Wolf vietti kesänsä maatilalla lähellä Rosetoa. ”Kerran joskus 1950-luvun lopulla, kun olimme taas kesänviettopaikassamme, minut kutsuttiin luennoimaan paikalliselle lääkäriseuralle”, Wolf kertoi vuosia myöhemmin. ” Kun olin pitänyt puheeni, eräs paikallisista lääkäreistä tarjosi minulle oluen. Juodessamme hän sanoi: Kuule, olen ollut lääkäri 17 vuotta. Potilaani tulevat laajalta alueelta ja on erittäin harvinaista, että kukaan alle 65-vuotias rosetolainen sairastaisi sydäntautia.”
Wolf hämmästyi. Elettiin 50-lukua, vuosia ennen kuin sydänsairauksia alettiin ehkäistä kolesterolia alentavilla lääkkeillä ja muilla määrätietoisilla toimenpiteillä. Sydänkohtauksista oli tullut epidemia Yhdysvalloissa – ne olivat alle 65-vuotiaiden miesten yleisin kuolinsyy. Kaiken järjen mukaan oli siis mahdotonta, että lääkäri ei löytäisi jostakin sydänsairauksia.

Wolf päätti tutkia asiaa. Hän pyysi avukseen muutamia opiskelijoita ja kollegoitaan yliopistolta. He etsivät käsiinsä Roseton asukkaiden kuolintodistukset ja lääkärein arkistot ja sairaskertomukset. Aloitimme vuonna -61. Pormestari sanoi: ”Siskoni auttavat sinua. Saatte kaupunginvaltuuston salin käyttöönne.” Kysyin, missä valtuusto sitten kokoontuisi. Hän vastasi: ” No, lykkäämme kokouksia vähän tuonnemmaksi.” Rouvat toivat meille lounasta. Otimme verikokeita ja mittasimme sydänkäyriä pienissä kopeissa. Olimme siellä neljä viikkoa. Sen jälkeen juttelimme viranomaisten kanssa, ja he antoivat koulurakennuksen käyttöömme kesän ajaksi. Kutsuimme Roseton koko väestön tutkittavaksi.”
Tulokset olivat hämmästyttävät. Käytännöllisesti yksikään alle 55-vuotias rosetolainen ei ollut kuollut sydänkohtaukseen, eivätkä he myöskään osoittaneet sydänsairauden merkkejä. Yli 65-vuotiaiden rosetolaismiesten sydänkuolleisuus oli noin puolet alhaisempi kuin Yhdysvalloissa keskimäärin. Itse asiassa mistä tahansa sairauksista johtuva kuolleisuus oli 30-35% odotettua alhaisempi.

Wolf kutsui avukseen sosiologiystävänsä John Bruhnin Oklahoman yliopistosta. ”Palkkasin lääketieteen opiskelijoita ja sosiologian jatko-opiskelijoita haastattelijoiksi. Kuljimme Rosetossa talosta taloon ja juttelimme jokaisen yli 21-vuotiaan kanssa.” Bruhn muistelee. Tapahtumista oli kulunut yli 50 vuotta, mutta Bruhnin äänessä oli vieläkin ihmetystä hänen kuvaillessaan tutkimusryhmän löydöksiä. ” Siellä ei ollut itsemurhia, alkoholismia tai huumeriippuvuutta, ja rikollisiakin oli hyvin vähän. Kukaan ei elänyt sosiaaliturvan varassa. Kun otimme selvää, oliko heillä vatsahaavoja, heillä ei ollut niitäkään. Nämä ihmiset kuolivat vanhuuteen. Sillä siisti.”

Wolfin ammattikunnalla oli nimi Roseton kaltaisille paikoille – paikoille, jotka sijaitsevat tavanomaisen kokemuksen ulkopuolella, joissa tavalliset säännöt eivät päde. Roseto oli tilastotieteen kielellä ”vieras havainto, poikkeustapaus”.

Wolfin ensimmäinen ajatus oli se, että Rosetossa noudatettiin vanhan mantereen ruokavaliota ja oltiin siksi terveellisempiä kuin muualla Amerikassa. Pian hän kuitenkin huomasi ettei se pitänyt paikkansa. Ilmeni, että hulppeat 41% rosetolaisten kaloreista tuli rasvasta. He eivät myöskään olleet väkeä joka joogaisi tai juoksisi lenkkejä. Rosetolaiset tupakoivat ahkerasti ja monet kärsivät liikalihavuudesta.

Voisiko kysymys olla geeneistä. Tutkijat etsivät käsiinsä muualla Yhdysvalloissa asuvia rosetolaisten sukulaisia saadakseen selville oliko heillä yhtä rautainen terveys kun rosetolaisilla. Ei ollut.

Tämän jälkeen Wolf kohdisti huomionsa alueeseen, jolla Roseto sijaitsi. Mahtoiko alueella olla jotain terveydelle erityisen suotuisaa. Ei ollut, taas umpikuja. 

Wolfille alkoi valjeta, että Roseton salaisuus ei piillyt ruokavaliossa, liikunnassa, geeneissä eikä sijainnissa. Roseton salaisuuden Roseto Effect täytyi olla Roseto itse. Bruhn ja Wolf tajusivat tämän kulkiessaan kaupungilla. He seurasivat, kuinka rosetolaiset kyläilivät toistensa luona, pysähtyivät kadulle rupattelemaan ja kokkasivat takapihoillaan. He oppivat tuntemaan suuret perheklaanit, joihin kaupungin yhteisörakenne perustui. He näkivät, kuinka monissa kodeissa kolme sukupolvea asui saman katon alla ja kuinka paljon isovanhempia kunnioitettiin. He osallistuivat messuun Our Lady of Mount Carmelin kirkossa ja näkivät seurakunnan yhdistävän ja rauhoittavan vaikutuksen. He laskivat, että tässä alle 2000 asukkaan pikkukaupungissa toimi yhteensä 22 yhdistystä. He aistivat yhteisössä vallitsevan erityisen tasa-arvon hengen, joka sai rikkaat välttämään pöyhkeilyä ja peitti armeliaasti vähempiosaisten epäonnistumisen. 

Juurruttamalla eteläitalialaisen talonpoikaiskulttuurin Itä-Pennsylvanian vuorille rosetolaiset loivat vahvan ja suojaavan sosiaalisen rakenteen, joka piti nykymaailman loitolla. Rosetolaisten hyvä terveys johtui heidän taustastaan – siitä maailmasta, jonka he olivat luoneet uudelleen pikkuruiseen kaupunkiinsa vuorten rinteillä. ”Muistan, kun menin Rosetoon ensimmäisen kerran ja näin siellä kolmen sukupolven perheateriat, lukuisat leipomot, kadulla parveilevan väen, kuisteilla istuskelijat ja neulepajat, joissa naiset työskentelivät päivisin miesten ollessa liuskekivilouhoksilla”, sanoi Bruhn. ”Siinä oli taikaa.” 

Kun Bruhn ja Wolf esittelivät havaintonsa ensi kertaa lääketieteelliselle yhteisölle, vastaanotto oli skeptinen. Silloin vallalla olleen käsityksen mukaan kaikki riippui geeneistä ja valinnoista, ruuasta, liikunnasta. Kukaan ei pitänyt terveyttä yhteisöllisenä asiana.

Wolfin ja Bruhnin haasteena oli saada vallitseva lääketiede näkemään terveys ja sydänkohtaukset uudessa valossa; Piti tajuta, kuinka syvällisesti elinympäristömme arvot ja läheiset ihmiset vaikuttavat meihin. Rosetosta alkoi psykosomaattisen lääketieteen pioneerin Stewart Wolfin taival, joka on mullistanut monia käsityksiämme. 

Voi kuitenkin vain ihmetellä, miten huonosti ymmärrämme näitä asioita, jotka edelläkävijät kuten Wolf oivalsivat jo yli 50 vuotta sitten. Ihminen on kokonaisuus jonka hyvinvointiin vaikuttaa ratkaisevasti se sosiaalinen ympäristö missä hän elää. Vilkkaan sosiaalisen elämän vaikutus terveyteen on samaa luokkaa kuin liikunnan vaikutus. Tiivis yhteisö, jossa jokainen tietää roolinsa ja jokainen hyväksytään ryhmän jäseneksi, rakentaa ihmisen omaa kuvaa ja itsetuntoa kun hän pystyy näkemään oman roolinsa osaavana, arvokkaana ryhmän jäsenenä. Ihminen on todella sosiaalinen olio ja sosiaalisten kontaktien puute näkyy ihmisen terveydessä.