tiistai 31. joulukuuta 2013

Onnellisuus





Onnellisuus on ihmisen elämän perustarkoitus tai tavoite. Me kaikki toimimme tämän meihin sisäisesti ohjelmoidun ajatuksen tai tavoitteen mukaisesti. Toimimme sen ohjaamana sekä tietoisella, että varsinkin tiedostamattomalla tasolla.

Kun näin on niin, miksi sitten me ihmiset usein toimimme niin kummallisesti – aivan kuin meitä ohjaisi aivan toinen tavoite kurjuuden maksimointi, kuten Härski Hartikainen asian Uunossa ilmaisi. Opimme asioita elämämme varrella. Jossain vaiheessa elämäämme olemme jostain syystä oppineet, että tietty käyttäytyminen tuottaa meille palkintoja. Esimerkiksi lapset oppivat kiukuttelemaan, kun huomaavat, että se johtaa siihen, että vanhemmat antavat heille sen, minkä he haluavat. Joillekin tämä oppi jää päälle ja he vielä vanhuksenakin käyttäytyvät samalla tavalla. Vaikka tämä käytös ei enää tuota toivottua tulosta, usko keinon toimimiseen on yhä tallella.

Jokainen ihminen katselee ja tulkitsee maailmaa oman historiansa opettamien taitojen ja tulkintojen kautta, siksi kaksi ihmistä voi nähdä ja tulkita saman tilanteen täysin eri tavalla. Siinä missä toinen näkee tuskaa ja kärsimystä voi toinen nähdä ongelman tai opetuksen, joka parantaa ymmärrystä ja viisautta.

Ihminen on hidas oppimaan. Minulta on vienyt vuosia sisäistää Rumin, 1200-luvulla eläneen Sufi-runoilijan kirjoitus Majatalo, jota hyvin monet kirjoittajat siteeraavat.
Ihmisenä oleminen on kuin majatalon pitämistä.

Joka aamu saapuu uusi vieras.

Ilo, masennus, julmuus,

joskus hetkellinen ymmärrys,

aivan odottamatta.

Toivota ne tervetulleiksi ja viihdytä niitä kaikkia!

Vaikka kyseessä olisi murheellinen joukko,

joka raa’asti riisuisi kotisi

tyhjäksi kalusteista,

kohtele jokaista silti kunnioittavasti.

Se voi olla tekemässä tilaa

jollekin uudelle ilolle.

Synkkä ajatus, häpeä, vahingonilo,

vastaanota ne ovella nauraen ja kutsu ne sisään.

Ole kiitollinen jokaisesta sisään tulijasta,

koska ne kaikki on lähetetty

oppaiksi tuonpuoleisesta.

Jalaluddin Rumi

Kirjoitin itse saman asian muutamia vuosia sitten seuraavasti.

elämä on peliä



Harjoittelemme siis jatkuvasti onnellisuuden taitoja. Elämä tarjoaa loputtomasti tilaisuuksia, parantaa näitä taitoja. Meistä itsestämme riippuu, kuinka käytämme nämä tilaisuudet kehittyäksemme.

Hyvää Uutta Vuotta ja hyvää harjoitusintoa toivottaen

Esa

lauantai 7. joulukuuta 2013

Lapset ovat sosiaalisia jo syntyessään



Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot eivät tarkoita samaa asiaa. Sosiaalisuus on halu, joka lapsella on sisäänrakennettuna jo syntyessään. Lapsi syntyy tähän maailmaan utelias pilke silmissään, valmiina vuoropuheluun. Joillakin lähestymisen ja kontaktin ottamisen halu kehittyy voimakkaaksi, johtuen synnynnäisistä, yksilöllisistä temperamenttipiirteistä. Lapsen yksilölliset temperamenttipiirteet, hänen aivojensa ja hermostonsa biokemia, voivat antaa hänelle vahvemmat tai heikommat valmiudet sosiaalisten taitojen oppimiseen. Riippumatta siitä, onko lapsi ujo, vetäytyvä, vilkas, rohkea tai tyyni, hänelle voi kehittyä joko hyvät tai heikot sosiaaliset taidot.

Sosiaaliset taidot tarkoittavat kykyä tulla toimeen toisten kanssa, kykyä ottaa toiset huomioon ja kykyä säädellä omaa käyttäytymistään kuhunkin sosiaaliseen tilanteeseen sopivaksi. Sosiaaliset taidot ovat elämän työkaluja, joita tarvitaan ystävyyssuhteiden solmimiseen ja ylläpitämiseen, ryhmässä pärjäämiseen ja myöhemmällä iällä hyvän parisuhteen rakentamiseen.

Lapsella on syntyessään muutamia todella tärkeitä sosiaalisia haluja ja kykyjä. Ensimmäinen on halu kiintyä omaan perheeseen. Ihmislapsilla on synnynnäinen tarve saada kontakti toisiin ihmisiin. Vaivat alkavat tapittaa vanhempiensa kasvoja jo muutaman päivän ikäisinä kun heidän näkökykynsä on vain parikymmentä senttiä.

Toiseksi lapsella on globaali empatiakyky. Vauvat alkavat vaistomaisesti jäljitellä vanhempiensa kasvonilmeitä. Vauva parahtaa helposti itkuun, jos kuulee toisen vauvan itkevän.

Kolmanneksi vauvalla on halu ja kyky vastavuoroiseen keskusteluun, vuoropuheluun vaikka sanoja ei vielä olekaan. Jo muutaman viikon ikäinen vauva osaa keskustella. Kun äiti tai isä ottaa vauvaan lämpimän katsekontaktin ja juttelee hänelle, vauvan silmiin syntyy aktiivinen, kuunteleva katse. Vaikka vauva ei ymmärrä sanoja, hän aistii puheen tunnelman.

Vauvalla on tarve elämänhallintaan ja mielihyvään. Tämän tarpeen soisi säilyvän ehjänä läpi koko elämän, sillä siinä piilee ihmisen hyvinvoinnin perusta. Jo aivan vastasyntyneet kääntävät päätään pois epämiellyttävästä ja hakevat katseellaan jotain kiinnostavampaa ja miellyttävämpää. He toimivat samoin myös silloin kun vanhempi on fyysisesti läsnä mutta henkisesti poissa. Vauvat ovat herkkiä aistimaan ympäristönsä tunneilmapiiriä ja sitä tapaa, miten heitä hoivataan.

Vanhempien tehtävänä on tyydyttää lapsen sekä fyysisiä että sosiaalisia tarpeita niin, että ikäviä tunteita seuraa myönteinen lohdun, ilon tai mielihyvän kokemus. Näistä ikävistä myönteisiksi muuttuneista kokemuksista alkaa kehittyä lapsen tunteiden säätelyn perusta. Lohtua ja piristystä saanut lapsi oppii pikkuhiljaa lohduttamaan ja piristämään itseään.

Kun lapsi kasvaa tunneilmastossa, jossa hän kokee paljon myönteisiä tunteita, turvaa, kiintymystä ja yhteenkuuluvuutta sekä rakentavaa vuorovaikutusta, hänen on helpompi ryhtyä kokoamaan sosiaalisten taitojen työkalupakkiaan.

Tähän tapaan kirjoittaa Mervi Juusola kirjassaan Vahvaksi rakastetut lapset.

lapset oppivat