Hyvä itsetunto on jokaisen ulottuvilla mutta sen eteen on tehtävä töitä. Hyvä itsetunto tekee elämästä helpompaa ja hauskempaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itseluottamus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itseluottamus. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Itsetunnon synty
Vauva syntyy maailmaan täysin avuttomana. Ilman jatkuvaa hoivaa vauvan eloonjääminen olisi mahdotonta.
Tajusin vauva avuttomuuden ja kehittymättömyyden toden teolla lukiessani Sue Gerhardtin kirjaa Rakkaus ratkaisee, varhaisen vuorovaikutuksen merkitys aivojen kehitykselle. Vauva todella kehittyy ja oppii kaiken vuorovaikutuksessa häntä hoitavien vanhempien kanssa.
Kehittyäkseen vauva tarvitsee hoitajan joka vastavuoroisesti vastaa vauvan tarpeisiin. Alussa vauva osaa vain itkemällä ilmaista tarvitsevansa jotain. Vanhemman on opittava ymmärtämään vauvan tarpeita ja vastattava niihin vauvaa tyydyttävällä tavalla. Vauvan itku aiheuttaa stressiä vanhemmille. Tämä on itkun tarkoituskin, koska vauva ei osaa odottaa. On tarkoitus, että vanhempi välittömästi reagoi vauvan tarpeisiin.
Jos vauvan tarpeisiin vastataan, vauvan itsetunto ja itseluottamus kasvavat jokaisessa kohtaamisessa. Maailma näyttäytyy vauvalle miellyttävänä paikkana, jossa sen tarpeisiin vastataan, jossa on hyvä olla ja jolta on syytä odottaa hyvää.
Kun vauva on hermostunut, häntä hoitava vanhempi omalla käyttäytymisellään opettaa vauvan rauhoittumaan rauhoittumalla itse vähitellen. Jos vanhempi ei osaa tai jaksa rauhoittua itse, niin vauva ei opi rauhoittumaan ja näin hallitsemaan itseään ja omaa rauhoittumistaan. Lapsella ei ole kykyä mihinkään tällaiseen, kaikki opitaan vuorovaikutuksessa vanhempien kanssa.
Koska vauva tällä tavalla oppii jatkuvasti vanhemmiltaan, lapsen kehitykselle on hyvin tärkeätä, että vanhempien käyttäytyminen on jatkuvasti mahdollisimman johdonmukaista ja vuorovaikutteista vauvan kanssa.
Kaikkein vaikeinta vauvalle on jos sen tarpeisiin ei vastata, se ei ikään kuin ole olemassa tai sen ei pitäisi olla olemassa. Vauvan kehitykselle hyvin tuhoisaa on myös, jos sen tarpeisiin vastataan toistuvasti epäjohdonmukaisesti ja väärin. Vauvan stressin määrä kasvaa tällaisissa tilanteissa hallitsemattomaksi. Tällaiset kehityskulut ovat vauva itsetunnolle ja itseluottamukselle tuhoisia.
Varhaiset kokemuksemme muovaavat olennaisesti luonteenomaisia tapojamme olla suhteessa toisiin ja tulla toimeen vaihtelevien tunteiden kanssa. Nämä toimintatavat eivät ole vain psykologisia mieltymyksiä vaan myös elimistön toimintamalleja. Tämä tunne-elämämme runko on piilossa ja tietoisuutemme saavuttamattomissa – kunkin ihmisen näkymätön historia. Nämä syntyneet mallit ohjaavat sitten elämäämme, jollemme halua ja pysty niitä aikuisina muuttamaan.
Elämämme varhaisimpien kokemusten voimaa voidaan selittää kaaosteorian avulla. Se kuvaa, kuinka pienet erot kehityskulun alussa voivat johtaa valtaviin eroihin lopputuloksessa. Tuo aika elämästämme on ”mieleen palautumaton ja unohtamaton”. Emme voi muistaa siitä tietoisesti mitään, eikä se kuitenkaan unohdu, koska se on rakentunut elimistöömme ja ohjaa odotuksiamme ja käyttäytymistämme.
Mielemme kehittyy ja tunteemme järjestyvät sen kautta, että olemme yhteydessä toisiin mieliin. Tunne-elämäämme koko ikämme muovaavat näkymättömät voimat eivät ole ensisijaisesti biologisia yllykkeitä, vaan toisten kanssa koettujen tunneperäisten kokemusten malleja, jotka muotoutuvat voimakkaimmin vauvaiässä. Nämä elämäämme ohjaavat mallit ja niiden kautta opittu itsetunto ja itseluottamus eivät ole muuttumattomia, mutta kuten kaikkia jo vakiintuneita tapoja, niitäkin on vaikea muuttaa.
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
Nokia – työttömyys - itsetunto
Heräsin ajatuksiin työttömyydestä. Nokiasta vapautuu paljon ihmisiä. Nokiasta jää työttömäksi 10 000 ihmistä. Nokiasta joutuu työttömäksi 10 000 ihmistä. 3 700 saa potkut Suomessa, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Moni ihminen kokee henkilökohtaisen muutoksen, kun pysyvä työpaikka häviää. Mikä on oma arvo? Mistä saan toimeentulon?
Ihmiselle työ merkitsee hyvin paljon. Työn kautta määritellään pääasiassa ihmisen arvo, ainakin muiden silmissä. Jos teet merkittävää työtä, sinua arvostetaan. Ihminen on oman onnensa seppä, meille opetetaan. Jos olet työtön, olet hyvin pian työtä vieroksuva sosiaalipummi, poliitikkojen, virkamiesten ja työnantajien silmissä. Jos sinut luokitellaan työttömäksi, ei ole merkitystä sillä mitä osaat, se voidaan helposti kyseenalaistaa.
Työttömyys on suuri kolhu itsetunnolle ja itseluottamukselle. Sinut on todettu tarpeettomaksi, olet tavalla tai toisella epäkelpo. Näin meidät on opetettu asia näkemään. Tämä on ihmiselle suuri järkytys, jota hänen pitäisi päästä työstämään.
Kun jää työttömäksi, pitää heti ryhtyä hakemaan töitä vimmatusti, koska mitä pitempään työttömyys jatkuu, sitä pilaantuneemmaksi tavaraksi työtön muuttuu. Tätä ei ensimmäistä kertaa työttömäksi jäävä tajua, ellei sitä ole muiden kokemuksista sattunut oppimaan. Toisaalta kuitenkin uusi tilanne aiheuttaa halua tutkia ja miettiä omaa tilannettaan omia tarpeita ja mahdollisuuksiaan. Kiire on kuitenkin kova ja on vaikea työstää itseään, kun kaikki tarmo pitäisi panna aktiiviseen työnhakuun, koska jokainen päivä työttömänä heikentää arvoasi työnantajan silmissä.
Ole aktiivinen heti, ei huomenna. Aika voi olla hyvin kriittinen tekijä.
Työttömyys ison irtisanominen seurauksena on henkisesti helpoin tapa jäädä työttömäksi – sinua ei syyllistetä työttömyydestäsi, olet tilanteen uhri – toisin kun jos olet työtön yksilö. Valtiovalta suo sinulle sympatiaa ja tukitoimia, myöskään ympäristö ei tuomitse sinua, päinvastoin. Ryhmässä voit myös työstää työttömyydestä syntyviä tunteita. Kaikkea tätä kannattaa käyttää sen aikaa kun siihen on mahdollisuus. Vaikka tilanne ei heti tuntuisi pahalta, tunnelma muuttuu kun tarpeeksi monta kertaa haet töitä ja sinut todetaan sopimattomaksi, tarpeettomaksi. Toivottavasti näin ei sinulle käy.
Ihminen on paljolti olosuhteiden uhri tai olosuhteiden hyödyntäjä, muutosten suosikki. Menestyminen riippuu määrätietoisen harjoittelun ohella eniten onnekkaista olosuhteista, joita kohdallesi osuu ja joihin ymmärrät tarttua. Malcolm Cladwell kirjoittaa tästä ansiokkaasti. Toisaalta et voi hyödyntää suotuisia sattumia, jos et anna niille mahdollisuutta, eli ole esillä sopivissa tilanteissa. Hyödynsit suotuista tilannetta hakeutumalla Nokiaan töihin aikoinaan. Nyt on oltava aktiivinen ja löydettävä seuraava sopiva tilanne.
Sattuma suosii valmistautunutta mieltä; Louis Pasteur sanoi aikanaan.
Osaako Suomi hyödyntää näitä muuttuneita olosuhteita - tätä koulutettujen ihmisten reserviä. Aikaisemmin ei ole oikein osannut, mutta nyt on kerralla niin monta osaajaa tarjolla, että joku voi herätä. Toivotaan parasta.
Muista, jokainen teistä on arvokas, vaikka olisi niin, että ainoa joka sen tajuaa, olet sinä itse. Sitä tärkeämpää on nähdä itse oma arvonsa omissa silmissään, pitää itseään hyvänä, kelvollisena, rakastaa itse itseään. Sinun täytyy löytää itsetunto, se on kriittinen voimavara nyt, kun itseluottamus rapisee. Ole paras ystäväsi, älä moiti itseäsi vaan kohtele itseäsi myötätuntoisesti, niin jaksat eteenpäin.
Onnea työnhakuun ja elämään – yritä nähdä tämä elämänmuutos mahdollisuutena henkilökohtaiseen kasvuun.
Tunnisteet:
arvostus,
itseluottamus,
itsetunto,
Nokia,
työttömyys
sunnuntai 12. helmikuuta 2012
Roseton salaisuus
Roseton salaisuus
eli kuinka syvällisesti elinympäristömme arvot ja läheiset ihmiset vaikuttavat meihin.
Malcolm Gladwell kertoo kirjassaan Kuka menestyy ja miksi? monia hienoja tarinoita, joista tässä on tarinan Roseton kaupungista.
Roseto Valfortore sijaitsee 160 km Roomasta lounaaseen, Apenniinien juurella Foggian maakunnassa. Vuosisatojen ajan rosetolaiset talonpojat työskentelivät ympäröivien kukkuloiden marmorilouhoksissa tai viljelivät porrastettuja peltojaan kylän alapuolella olevassa laaksossa. Elämä oli kovaa, kylän väki oli lähes lukutaidotonta ja rutiköyhää, eikä paremmista oloista ollut juuri toivoa, ennen kun sana mahdollisuuksien maasta valtameren tuolla puolen kiiri Rosetoon asti 1800-luvun lopulla.
Vuoden 1882 tammikuussa ryhmä rosetolaisia – kymmenen miestä ja yksi poika – lähtivät meritse New Yorkiin. He jatkoivat matkaansa länteen ja saivat lopulta töitä liuskekivilouhoksesta, joka sijaitsi 140 km:n päässä New Yorkista, pennsylvanialaisen Bangorin pikkukaupungin lähellä. Seuraavana vuonna viisitoista rosetolaista lähti Italiasta Amerikkaa ja moni heistä päätyi maamiestensä tavoin Bangoriin liuskekivilouhokseen. Siirtolaiset lähettivät Rosetoon viestejä uuden maailman mahdollisuuksista. Pian ryhmä toisensa jälkeen pakkasi laukkunsa, kunnes muuttajien puro kasvoi tulvaksi. Pelkästään vuonna 1894 noin 1200 rosetolaista haki Amerikan-passia, ja heidän lähtönsä tyhjensi kotikylässä kokonaisia katuja.
Rosetolaiset alkoivat ostaa maata kallioiselta kukkulanrinteeltä, joka sijaitsi jyrkän, kuoppaisen vankkuripolun päässä Bangorista. Kaksikerroksisten tiilikattoisten kivitalojen rykelmiä nousi vuorenrinnettä kiipeilevien kapeiden katujen varteen. He rakensivat kirkon, jonka nimeksi tuli Our Lady of Mount Carmel, sekä pääkadun, josta tuli Garibaldi Avenue Italian yhdistymisen suuren sankarin mukaan. Aluksi he kutsuivat pikkukaupunkiaan New Italyksi. Pian he kuitenkin vaihtoivat nimen Rosetoksi, mikä olikin sopivaa, olivathan melkein kaikki heistä kotoisin samannimisestä italialaisesta kylästä.
Vuonna 1896 energinen nuori pappi, isä Pasquile de Nisco otti Our Lady of Mount Carmelin kirkon johdettavakseen. De Nisco perusti hengellisiä yhdistyksiä ja järjesti festivaaleja. Hän rohkaisi kaupunkilaisia raivaamaan maata ja istuttamaan sipulia, papuja, perunaa, meloneita ja hedelmäpuita talojen isoille takapihoille. Hän jakeli siemeniä ja sipuleita. Kaupunki heräsi henkiin. Rosetolaiset alkoivat kasvattaa sikoja takapihoillaan ja viljellä rypäleitä kotitekoista viiniä varten. Rakennettiin kouluja, puisto, luostari ja hautausmaa. Garipaldi Avenuelle avattiin pieniä kauppoja, leipomoja, ravintoloita ja baareja. Syntyi yli kymmenen pientä tehdasta, joissa valmistettiin neuleita. Pennsylvanian Roseto oli oma pikkuruinen maailmansa, josta ulkopuoliset eivät tienneet juuri mitään, ja sellaiseksi se olisi saattanut jäädäkin ilman Stewart Wolfia.
Wolf oli lääkäri. Hän opetti Oklahoman yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa, ja hänen tutkimuskohteensa oli ruoansulatus ja vatsa. Wolf vietti kesänsä maatilalla lähellä Rosetoa. ”Kerran joskus 1950-luvun lopulla, kun olimme taas kesänviettopaikassamme, minut kutsuttiin luennoimaan paikalliselle lääkäriseuralle”, Wolf kertoi vuosia myöhemmin. ” Kun olin pitänyt puheeni, eräs paikallisista lääkäreistä tarjosi minulle oluen. Juodessamme hän sanoi: Kuule, olen ollut lääkäri 17 vuotta. Potilaani tulevat laajalta alueelta ja on erittäin harvinaista, että kukaan alle 65-vuotias rosetolainen sairastaisi sydäntautia.”
Wolf hämmästyi. Elettiin 50-lukua, vuosia ennen kuin sydänsairauksia alettiin ehkäistä kolesterolia alentavilla lääkkeillä ja muilla määrätietoisilla toimenpiteillä. Sydänkohtauksista oli tullut epidemia Yhdysvalloissa – ne olivat alle 65-vuotiaiden miesten yleisin kuolinsyy. Kaiken järjen mukaan oli siis mahdotonta, että lääkäri ei löytäisi jostakin sydänsairauksia.
Wolf päätti tutkia asiaa. Hän pyysi avukseen muutamia opiskelijoita ja kollegoitaan yliopistolta. He etsivät käsiinsä Roseton asukkaiden kuolintodistukset ja lääkärein arkistot ja sairaskertomukset. Aloitimme vuonna -61. Pormestari sanoi: ”Siskoni auttavat sinua. Saatte kaupunginvaltuuston salin käyttöönne.” Kysyin, missä valtuusto sitten kokoontuisi. Hän vastasi: ” No, lykkäämme kokouksia vähän tuonnemmaksi.” Rouvat toivat meille lounasta. Otimme verikokeita ja mittasimme sydänkäyriä pienissä kopeissa. Olimme siellä neljä viikkoa. Sen jälkeen juttelimme viranomaisten kanssa, ja he antoivat koulurakennuksen käyttöömme kesän ajaksi. Kutsuimme Roseton koko väestön tutkittavaksi.”
Tulokset olivat hämmästyttävät. Käytännöllisesti yksikään alle 55-vuotias rosetolainen ei ollut kuollut sydänkohtaukseen, eivätkä he myöskään osoittaneet sydänsairauden merkkejä. Yli 65-vuotiaiden rosetolaismiesten sydänkuolleisuus oli noin puolet alhaisempi kuin Yhdysvalloissa keskimäärin. Itse asiassa mistä tahansa sairauksista johtuva kuolleisuus oli 30-35% odotettua alhaisempi.
Wolf kutsui avukseen sosiologiystävänsä John Bruhnin Oklahoman yliopistosta. ”Palkkasin lääketieteen opiskelijoita ja sosiologian jatko-opiskelijoita haastattelijoiksi. Kuljimme Rosetossa talosta taloon ja juttelimme jokaisen yli 21-vuotiaan kanssa.” Bruhn muistelee. Tapahtumista oli kulunut yli 50 vuotta, mutta Bruhnin äänessä oli vieläkin ihmetystä hänen kuvaillessaan tutkimusryhmän löydöksiä. ” Siellä ei ollut itsemurhia, alkoholismia tai huumeriippuvuutta, ja rikollisiakin oli hyvin vähän. Kukaan ei elänyt sosiaaliturvan varassa. Kun otimme selvää, oliko heillä vatsahaavoja, heillä ei ollut niitäkään. Nämä ihmiset kuolivat vanhuuteen. Sillä siisti.”
Wolfin ammattikunnalla oli nimi Roseton kaltaisille paikoille – paikoille, jotka sijaitsevat tavanomaisen kokemuksen ulkopuolella, joissa tavalliset säännöt eivät päde. Roseto oli tilastotieteen kielellä ”vieras havainto, poikkeustapaus”.
Wolfin ensimmäinen ajatus oli se, että Rosetossa noudatettiin vanhan mantereen ruokavaliota ja oltiin siksi terveellisempiä kuin muualla Amerikassa. Pian hän kuitenkin huomasi ettei se pitänyt paikkansa. Ilmeni, että hulppeat 41% rosetolaisten kaloreista tuli rasvasta. He eivät myöskään olleet väkeä joka joogaisi tai juoksisi lenkkejä. Rosetolaiset tupakoivat ahkerasti ja monet kärsivät liikalihavuudesta.
Voisiko kysymys olla geeneistä. Tutkijat etsivät käsiinsä muualla Yhdysvalloissa asuvia rosetolaisten sukulaisia saadakseen selville oliko heillä yhtä rautainen terveys kun rosetolaisilla. Ei ollut.
Tämän jälkeen Wolf kohdisti huomionsa alueeseen, jolla Roseto sijaitsi. Mahtoiko alueella olla jotain terveydelle erityisen suotuisaa. Ei ollut, taas umpikuja.
Wolfille alkoi valjeta, että Roseton salaisuus ei piillyt ruokavaliossa, liikunnassa, geeneissä eikä sijainnissa. Roseton salaisuuden Roseto Effect täytyi olla Roseto itse. Bruhn ja Wolf tajusivat tämän kulkiessaan kaupungilla. He seurasivat, kuinka rosetolaiset kyläilivät toistensa luona, pysähtyivät kadulle rupattelemaan ja kokkasivat takapihoillaan. He oppivat tuntemaan suuret perheklaanit, joihin kaupungin yhteisörakenne perustui. He näkivät, kuinka monissa kodeissa kolme sukupolvea asui saman katon alla ja kuinka paljon isovanhempia kunnioitettiin. He osallistuivat messuun Our Lady of Mount Carmelin kirkossa ja näkivät seurakunnan yhdistävän ja rauhoittavan vaikutuksen. He laskivat, että tässä alle 2000 asukkaan pikkukaupungissa toimi yhteensä 22 yhdistystä. He aistivat yhteisössä vallitsevan erityisen tasa-arvon hengen, joka sai rikkaat välttämään pöyhkeilyä ja peitti armeliaasti vähempiosaisten epäonnistumisen.
Juurruttamalla eteläitalialaisen talonpoikaiskulttuurin Itä-Pennsylvanian vuorille rosetolaiset loivat vahvan ja suojaavan sosiaalisen rakenteen, joka piti nykymaailman loitolla. Rosetolaisten hyvä terveys johtui heidän taustastaan – siitä maailmasta, jonka he olivat luoneet uudelleen pikkuruiseen kaupunkiinsa vuorten rinteillä. ”Muistan, kun menin Rosetoon ensimmäisen kerran ja näin siellä kolmen sukupolven perheateriat, lukuisat leipomot, kadulla parveilevan väen, kuisteilla istuskelijat ja neulepajat, joissa naiset työskentelivät päivisin miesten ollessa liuskekivilouhoksilla”, sanoi Bruhn. ”Siinä oli taikaa.”
Kun Bruhn ja Wolf esittelivät havaintonsa ensi kertaa lääketieteelliselle yhteisölle, vastaanotto oli skeptinen. Silloin vallalla olleen käsityksen mukaan kaikki riippui geeneistä ja valinnoista, ruuasta, liikunnasta. Kukaan ei pitänyt terveyttä yhteisöllisenä asiana.
Wolfin ja Bruhnin haasteena oli saada vallitseva lääketiede näkemään terveys ja sydänkohtaukset uudessa valossa; Piti tajuta, kuinka syvällisesti elinympäristömme arvot ja läheiset ihmiset vaikuttavat meihin. Rosetosta alkoi psykosomaattisen lääketieteen pioneerin Stewart Wolfin taival, joka on mullistanut monia käsityksiämme.
Voi kuitenkin vain ihmetellä, miten huonosti ymmärrämme näitä asioita, jotka edelläkävijät kuten Wolf oivalsivat jo yli 50 vuotta sitten. Ihminen on kokonaisuus jonka hyvinvointiin vaikuttaa ratkaisevasti se sosiaalinen ympäristö missä hän elää. Vilkkaan sosiaalisen elämän vaikutus terveyteen on samaa luokkaa kuin liikunnan vaikutus. Tiivis yhteisö, jossa jokainen tietää roolinsa ja jokainen hyväksytään ryhmän jäseneksi, rakentaa ihmisen omaa kuvaa ja itsetuntoa kun hän pystyy näkemään oman roolinsa osaavana, arvokkaana ryhmän jäsenenä. Ihminen on todella sosiaalinen olio ja sosiaalisten kontaktien puute näkyy ihmisen terveydessä.
perjantai 21. lokakuuta 2011
Itsetunto – itseluottamus
Itsetunto – itseluottamus
Wikipedian mukaan Itsetunto eli omanarvontunto tarkoittaa tietoisuutta omasta
arvosta, itsekunnioitusta.
Vastaavasti itseluottamus
tarkoittaa uskoa siihen, että suoriutuu tai selviytyy hyvin siitä, mihin ryhtyy
tai joutuu.
Itseluottamus tarkoittaa siis uskoa omaan suoriutumiseen tehtävistä. Ihminen uskoo pystyvänsä saavuttamaan tavoitteensa ja suoriutumaan tehtävistään. Itsetunto taas tarkoittaa omaa sisäistä käsitystä itsestään omasta
arvostaan. Sitä miltä tuntuu olla itse omassa persoonassaan. Hyväksyykö itsensä kaikkine hyvine ja huonoine puolineen.
Silloin kun asiat sujuvat hyvin, asioiden tekeminen onnistuu
ja itseluottamus kasvaa ja se puolestaan nostaa myös itsetuntoa. Tällöin ei
synny ongelmia vaikka itsetunto ja itseluottamus sekoitetaan keskenään.
Jos itsetunto on heikko, ongelmia syntyy kun asiat eivät
suju niin hyvin kun toivot niiden sujuvan. Kun et onnistu jossain niin hyvin kuin
haluat, et ainoastaan epäonnistu tehtävän suorituksessa vaan koet, että olet
epäonnistunut ihminen. Tällainen tunne jää pitkäksi aikaa päälle ja ihminen
alkaa soimata itseään kuinka huono hän on – vaikka on vain epäonnistunut
jossain tehtävässä, jota muut eivät välttämättä ole edes huomanneet.
Heikon itsetunnon omaava näyttää muille, että osaa.
Heikon itsetunnon omaava ihminen voi olla erittäin taitava
ja omata hyvän itseluottamuksen. Minulla oli kymmeniä vuosi hyvä itseluottamus
mutta heikko itsetunto. En ollut oikeastaan lainkaan tietoinen itsetunnon
merkityksestä ja olemassaolosta. Olin kuin Paluu tulevaisuuteen -trilogian
Marty McFlyn, jolla on heikko itsetunto ja joka ei siedä nimittämistä
pelkuriksi. Minut sai helposti näyttämään, että osaan ja uskallan pienellä
härnäyksellä. Lähdin mm. muutaman viikon harjoituksella 30km:n juoksuun
näyttämään, että kyllä se onnistuu harjoittelemattomaltakin – ja onnistuikin
ihan hyvin. Samoin opiskeluaikana ylioppilaat pilkkasivat, että keskikoulun
käynyt ei osaa matematiikkaa. Pitihän niille näyttää, että parista seuraavasta
kokeesta saa huippupisteet, vaikka siinä olikin kova työ. Tällaisia episodeja
oli vaikka kuinka paljon.
Jos itsetuntoni olisi ollut yhtä hyvä kuin itseluottamukseni,
ei minun olisi aina tarvinnut vastata näihin ärsytyksiin näyttämällä. Olisin
voinut vain todeta olevani eri mieltä ja tehdä niin kuin itse halusin, muista
riippumatta.
Heikon itsetunnon omaava vertaa itseään jatkuvasti muihin
Jos ihminen kärsii heikosta itsetunnosta, hän ei näe omaa
arvoaan. Hän vertaa itseään jatkuvasti muihin ja hänen käsityksensä itsestään
vaihtelee sen mukaan miten hän kokee itsensä muihin nähden. Silloin ihminen
kokee itsensä hyväksi vain jos kukaan muu ei ole parempi. Ihmisen on tällöin
myös vaikea pitää itseään tasavertaisena. Hän on joko huonompi tai parempi kuin
muut.
Elämästä tulee paljon helpompaa ja mukavampaa, jos keskitymme alituisen
kilpailun ja toisiin vertailun sijasta siihen, että opettelemme arvostaman
itseämme ja ymmärrämme, että kelpaamme juuri sellaisina kuin olemme juuri nyt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)