Hyvä itsetunto on jokaisen ulottuvilla mutta sen eteen on tehtävä töitä. Hyvä itsetunto tekee elämästä helpompaa ja hauskempaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aivot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aivot. Näytä kaikki tekstit
torstai 30. toukokuuta 2013
Virtuaalinen – todellinen
Elämme paljon enemmän virtuaalitodellisuudessa kuin kuvittelemme. Meistä jokaisen aivot rakentavat meille jokaiselle, oman virtuaalisen todellisuuden, joka on meille niin tuttu, että kuvittelemme sen ainoaksi todellisuudeksi. Se on kuitenkin vain yksi tulkinta todellisuudesta, juuri meidän oma tulkintamme. Se on jokaiselle meistä erilainen riippuen omasta menneisyydestämme, siellä kohtaamistamme asioista, tekemistämme tulkinnoista ja muodostamistamme uskomuksista.
Tuoli jolla istut, on melkein kokonaan tyhjää tilaa, jossa kaukana toisistaan olevat partikkelit ovat jatkuvassa liikkeessä. Samoin on laita jokaisen esineen jonka miellät kiinteäksi. Kaikki on värähtelyä, energiaa ja aaltoliikettä.
Entä sitten sinä tai minä itse? Yksi kiinteä yksikkö, ihminen. Ihminen sisältää kokonaisen pienoismaailman, ja jokainen solu on jatkuvan uudistuksen kohteena niin, että uusiudut kahden vuoden välein ja kuitenkin pysyt suunnilleen samannäköisenä. Ihminen on miljoonia eläviä orgasmeja, joilla kaikilla on omat erityiset ominaisuutensa ja tehtävänsä. Suurin osa niistä ei ole koskaan tekemisissä toistensa kanssa, kuten eivät ihmisetkään maapallon eri puolilla. Kuitenkin ne kaikki omalla toiminnallaan vaikuttavat kokonaisuuteen, jota ihmiseksi kutsutaan.
Mies, joka on ehkä eniten vaikuttanut meidän kykyymme ymmärtää todellista maailmaa ja meidän kokemaamme virtuaalista maailmaa on Albert Einstein ja hän on kirjoittanut asiasta mm, seuraavasti:
”Ihminen on osa maailmankaikkeudeksi nimittämäämme kokonaisuutta, osa, jota rajoittavat aika ja paikka. Hän kokee itsensä, ajatuksensa ja tunteensa jonakin muista ihmisistä erillisenä, mikä on hänen tietoisuutensa jonkinlainen optinen harhakuvitelma. Tuo harhakuvitelma on vankila, joka rajoittaa meidät omiin henkilökohtaisiin haluihimme ja kiintymykseen muutamiin meille läheisimpiin henkilöihin. Meidän tehtävämme on vapautua tuosta vankilasta laajentamalla myötätuntomme kehää, niin että se käsittää kaikki elävät olennot ja koko luomakunnan kauneudessaan.”
Kokomme ja aistimme määrittelevät sen millaisen maailman aivomme meille rakentavat ja näyttävät. Me ihmiset muodostamme hyvin voimakkaasti visuaalisen kuvan maailmasta. Näkö on se aistimme, joka dominoi maailmankuvaamme. Ei maailma muutu toiseksi yöllä, kuitenkin koemme ja näemme öisen maailman aivan toisenlaisena kuin aurinkoisen päivän. Mietin usein, miten erilaisena voisimme nähdä maailman, jos voisimme saada itsellemme erilaisia aisteja – tähän virtuaalinen todellisuus antaa tulevaisuudessa mahdollisuuden.
Hieno esimerkki erilaisista aisteista on täysin sokea Daniel Kish, joka on onnistunut korvaamaan näkökykynsä kuulon avulla. Hän rakentaa ”kuvan maailmasta” naksuttelemalla ja kuuntelemalla kaikuja kuten lepakko. Aivot tulkitsevat nämä kaikuluotaintiedot ja rakentavat niistä mallin, jonka avulle sokea voi liikkua maastossa.
Ihminen pelkistää maailman itsellensä tuttuihin ja helposti hallittaviin malleihin, jotta hänen olisi helppo arvioida ja toimia maailmassa. Nämä tutut helpot hahmot ja mallit rajoittavat tietysti ihmisen ymmärrystä maailmasta mutta samalla ne tekevät siinä toimimisen helpoksi. Näemme ja havainnoimme vain sen minkä kykenemme ymmärtämään. Vain harvat meistä yrittävät nähdä ja ymmärtää meille vieraita asioita sekä tulkita niitä muille ymmärrettävään muotoon – kuten Albert Einstein teki aikoinaan.
Toivottavasti virtuaalinen todellisuus, antaessaan meille toisenlaisia tulkintoja maailmasta ja olemisesta, auttaa meitä näkemään myös todellisuutta uusin silmin ja löytämään sellaista mitä muuten emme huomaa. Elämme todella mielenkiintoista aikaa.
Tunnisteet:
aistit,
aivot,
todellisuus,
tulkinta,
virtuaalinen,
visuaalisuus
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
Vauva oppii tunteistaan
Ihmisen perustukset lasketaan raskauden ja kahden ensimmäisen elinvuoden aikana. Tänä aikana muotoutuvat ”sosiaaliset aivot”, yksilön tunne-elämän tyyli ja tunneperäiset voimavarat. Sosiaalisesti ja kulttuurisesti määräytyneet toimintatavat muotoutuvat alkaen elintoimintojen malleista aina tunneperäisiin odotuksiin ja selviytymismekanismeihin.
Ihmisvauva on sosiaalisesti riippuvainen olento ja valmis oppimaan, mitä hänen omat tunteensa ovat ja kuinka tulla toimeen niiden kanssa. Kun vauvoina ensimmäisen kerran tunnemme ja opimme mitä tehdä tunteillemme, alamme järjestää kokemuksiamme tavalla, joka vaikuttaa tulevaan käyttäytymiseemme ja ajattelukykyymme.
![]() |
| itsetunnon synty |
Kullakin meistä on syntyessään geneettinen malli ja ainutkertainen mahdollisuuksien valikoima. Vauva on ohjelmoitu kehittymään tietyillä tavoin mutta ei suinkaan automaattiohjauksella, vaan vuorovaikutuksellisesti. Vauvan elimistössä on jo toimintavalmiita järjestelmiä mutta useimmat hänen järjestelmistään kehittyvät vasta toisen ihmisen vaikutuspiirissä.
Tämä on lajikehityksen kannalta järkevää, koska se mahdollistaa kulttuurin tehokkaamman välittämisen sukupolvelta toiselle. Kukin vauva voidaan räätälöidä elinolosuhteidensa ja ympäristönsä mukaan. Alkukantaiseen heimoon syntyvällä lapsella on erilaiset kulttuuriset tarpeet kuin moderniin suurkaupunkiin syntyvällä.
Elimistön sisällä on monia löyhästi yhteen liittyneitä järjestelmiä, jotka ovat usein osittain päällekkäisiä. Nämä järjestelmät pitävät yhteyttä sähköisten ja kemiallisten viestien avulla ja pyrkivät pitämään toimintoja käynnissä miellyttävällä vireystasolla, sopeutumalla jatkuvasti sekä ulkoisiin että sisäisiin muuttuviin olosuhteisiin. Elämän ensi kuukausina elimistö löytää vireyden normaalin vaihteluvälin ja vakiinnuttaa lähtötason, jota järjestelmä pyrkii ylläpitämään.
Ensin vauvan on löydettävä normaalitaso ja tämä tapahtuu sosiaalisesti. Vauva ei löydä normaalitilaa yksin, vaan tasapainottaa oman järjestelmänsä ympärillään olevien ihmisten mukaan. Esim. masentuneiden äitien vauvat sopeutuvat alhaiseen ärsytystasoon ja tottuvat positiivisten tunteiden puuttumiseen. Hyvin hoidetut vauvat alkavat odottaa maailmalta, että se vastaa tunteisiin ja auttaa palauttamaan ylivireät tilat takaisin miellyttävälle tasolle. Sen avulla, että he ovat kokeneet aikuisten tekevän sen heidän puolestaan, he oppivat tekemään sen itsekin.
![]() |
| itsetunto kasvaa |
Varhaisilla kokemuksilla on suuri vaikutus vauvan ruumiin järjestelmiin, koska ne ovat vielä muotoutumattomia ja herkkiä. Erityisesti tietyt biokemialliset järjestelmät voivat saada epäsuotuisan alun, jos varhaiset kokemukset ovat ongelmallisia; sekä stressivasteeseen että muihin tunnejärjestelmän neuropeptideihin voidaan vaikuttaa epäsuotuisasti. Jopa itse aivot, jotka kasvavat kaikkein nopeimmin ensimmäisen puolentoista vuoden aikana, saattavat jäädä kehittymättä iän mukaisesti, jos vauvalla ei ole oikeita kehitysolosuhteita.
Tunteet alkavat aivan perustasolta. Vauva kokee kokonaisvaltaisia ahdistuksen tai tyytyväisyyden tunteita, epämukavuuden ja mukavuuden oloja, mutta niiden käsittelyssä on vain vähän sävyjä. Vauvalla ei ole vielä kykyä hienostuneempaan tietojen käsittelyyn. Mutta samalla kun hän tukeutuu aikuiseen koettaessaan selviytyä näistä tiloista vähentääkseen epämukavuutta ja ahdistusta sekä lisätäkseen mukavuutta ja tyydytystä, hän käsittää vähitellen maailmasta yhä enemmän.
Hitaasti vauva alkaa tunnistaa pysyvimmät hahmot ja varastoida niitä mielikuvina. Merkitys ilmaantuu, kun lapsi alkaa tunnistaa, tuoko äidin tulo huoneeseen mukanaan mielihyvää vai tuskaa. Varhaisessa tunteessa on paljolti kyse ihmisten poispäin työntämisestä tai lähelle vetämisestä. Näistä mielikuvista muodostuu vauvaa ympäröivää tunnemaailmaa koskevia odotuksia. Nämä odotukset auttavat vauvaa ennakoimaan, mitä seuraavaksi tapahtuu ja miten siihen on parasta vastata. Kaikkein oleellisinta vauvalle näyttää olevan vanhemman tai hoitajan tunneperäisen saatavuuden ja läsnäolon määrä, kyky havaita vauvan viestejä ja säädellä hänen tilaansa.
Ihmisvauva on ruumiintoiminnoiltaan yhä pitkälti osa äitinsä ruumista. Hän on riippuvainen äidinmaidosta ravinnon suhteen, äiti auttaa häntä sydämen sykkeen ja verenpaineen säätelyssä sekä vastustuskyvyn kehittämisessä. Vauvan lihastoimintaa ja kasvuhormonitasoa säätelee äidin kosketus. Äidin vartalo lämmittää vauvaa ja tasoittaa vauvan stressihormoneja kosketuksen ja syöttämisen avulla
Vauva tarvitsee hoivaajan, joka samaistuu häneen niin voimakkaasti, että vauvan tarpeet tuntuvat hänen omiltaan. Jos äidistä tuntuu pahalta kun vauvasta tuntuu pahalta, hän haluaa tehdä välittömästi jotain pahalle ololle, helpottaa vauvan epämukavuutta – juuri tämä on säätelyn ydin. Äiti on omien hormoniensa vaikutuksesta virittynyt tekemään näitä asioita vauvalleen.
Varhainen säätely on myös vastaamista vauvan tunteisiin ei-sanallisesti. Äiti tekee tämän pääasiassa kasvoillaan, äänensävyillään ja kosketuksellaan. Äiti rauhoittaa johtamalla vauvaa asteittain kohti rauhoittumista ääntään laskemalla ja viemällä vauvaa mukaansa rauhallisempaan tilaan.
Jos aikuisella on itsellään vaikeuksia tunteidensa huomaamisessa ja säätelyssä, eikä hän sen vuoksi pysty tuntemaan vauvan oloja, säätelyongelmalla on taipumus jatkua, se siirtyy vauvaan. Vauva ei voi oppia havaitsemaan omia tilojaan eikä muokkaamaan niitä tehokkaasti, jos äiti tai isä ei aluksi tee sitä hänen puolestaan. Hän voi jäädä ilman selkeätä tunnetta siitä, kuinka tasapainoa ylläpidetään. Lapsi saattaa kasvaa aikuiseksi uskoen, ettei hänellä oikeastaan pitäisi olla tunteita, koska hänen vanhempansa eivät näyttäneet huomaavan niitä tai olevan niistä kiinnostuneita. Vauvat ovat hyvin herkkiä sanattomille viesteille.
Vanhemmat ovat todella tarpeen eräänlaisina tunnevalmentajina. Heidän täytyy olla vauvan käytettävissä ja virittäytyneinä vauvan alati vaihtuviin tiloihin, mutta heidän täytyy myös auttaa vauvaa seuraavalle kehitystasolle. Vanhempien ohjauksessa paha olo voi eriytyä monenlaisiksi tunteiksi kuten ärtymykseksi, pettymykseksi, kiukuksi, kiusaantumiseksi ja loukkaantumiseksi. Näitäkään erotteluja vauva tai pikkulapsi ei pysty tekemään ilman toisten apua. Vanhemman pitää auttaa vauvaa tulemaan tietoiseksi omista tunteistaan pitämällä kuvitteellista peiliä vauvan edessä; aikuinen puhuu vauvakieltä, korostaa ja liioittelee sanoja ja eleitä niin, että vauva voi tajuta, ettei tämä ole vain äiti tai isä ilmaisemassa itseään, vaan että hän on tässä näyttelemässä minulle omia tunteitani. Tavallisesti tämä opettaminen tapahtuu tiedostamatta.
Tunteiden säätelyssä ei ole kysymys hallinnasta tai sen puutteesta. Olennaista on tunteiden käyttäminen viesteinä, jotka havahduttavat yksilöä toimimaan. Jos tunteita kunnioitetaan arvokkaina oppaina sekä oman elimistön että toisten tilan ymmärtämiseen, syntyy kulttuuri, jossa toisten tunteilla on väliä ja jossa yksilö on halukas vastavuoroisuuteen. Tunneperäistä turvallisuutta kokevalla lapsella on perusluottamus kuulluksi tulemiseen, mikä on itsetunnon kehittymisen perusta.
Tähän tapaan kirjoittaa Sue Gerhardt kirjassaan Rakkaus ratkaisee, varhaisen vuorovaikutuksen merkitys aivojen kehittymiselle.
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
Itsetuhoiset nuoret
Monet nuoret vahingoittavat itseään tieten tahtoen. Kokonainen sukupolvi nuoria yrittää kertoa, että he voivat pahoin, eivätkä osaa muuta keinoa hallita pahoinvointiaan. Ilmiö herättää kysymyksen, mikä nykymaailmassa oikein on vialla?
8% australialaista on jossain vaiheessa vahingoittanut itseään. Kuukausittain noin 200 000 australialaista vahingoittaa itseään. Erityisen yleistä itsensä vahingoittaminen on nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa. Tällaista tietoa kertoo tiededokumentti itsetuhoiset nuoret.
Yleinen tilanne on, että mielessä pyörii lukemattomia asioita ja kaikki ne stressaavat. Henkinen tuska käy ylivoimaiseksi ja tarvitaan jotain, joka helpottaa oloa. Itsensä vahingoittaminen on tapa helpottaa tuskaa – yleensä henkistä tuskaa.
Ihmisen akuutti stressivaste valmistaa yksilön puolustamaan itseään tai pakenemaan. Se on ollut hieno keino selvitä vaaratilanteista ihmisen pitkän evoluution aikana, kun on jouduttu puolustautumaan villieläimiä vastaan. Kun tämä mekanismi – loistava taito joutuu kohtaamaan nykypäivän maailman, se on vaikeuksissa. Nykyään tämä mekanismi laukeaa tilanteissa, jotka eivät yleensä ole varsinaisia vaaratilanteita. Sosiaalisesti uhkaaviin tilanteisiin reagoidaan kuin fyysiseen uhkaan. Lauennutta stressireaktiota ei kuitenkaan voida normaaliin tapaan purkaa, koska sosiaalisissa tilanteissa ei ole sopivia purkautumiskeinoja. Ethän yleensä voi antaa turpaan sinua arvostelevaa kaveria. Näin stressi jää päälle ja kertyy kehoon.
![]() |
| Ahdistus valtaa mielen |
Nuoret kuvaavat tilaansa: Henkistä tuskaa en kestä. Fyysinen kipu auttaa kestämään. Fyysinen kipu tukahduttaa voimakkaat henkiset tunteet. Itsensä vahingoittaminen on siis sitä käyttävälle elämässä selviytymiskeino.
Itsensä vahingoittuminen auttaa hallitsemaan henkistä tuskaa lyhyellä tähtäimellä. Kun viiltelet itseäsi, kehon omat huumeet vapautuvat ja auttavat sinua selviämään fyysisestä tuskasta – samalla myös henkinen tuska vaimenee – saat rauhallisen, melko hyvän olon ja voit jatkaa elämää. Alussa tämä toimii hyvin, jo pienet vahingoittamiset saavat aikaan nämä reaktiot. Ongelma tästä tulee kuitenkin kohta – keho tottuu vahingoittamiseen - ja joka kerta tarvitaan suurempaa kipua saman tunteen aikaansaamiseen. Kun vahingoittaminen jatkuu, ei kehossa kohta ole uusia paikkoja mitä vahingoittaa – keho loppuu.
![]() |
| viillon pitää olla aiempaa syvempi |
Miksi nuoret eivät kykene käsittelemään henkistä tuskaa? Voisi tietysti myös kysyä, miksi siitä, että asiat eivät suju toivotulla tavalla, pitää muodostaa henkistä tuskaa? Tai, onko maailmasta tehty jo liian vaikea luolamiehen aivoilla varustetulle ihmiselle? Eikö ihmisille pitäisi jo opettaa elämisen taitoja? Miksi meillä on 9-vuotinen peruskoulu, joka ei opeta elämässä selviytymisen taitoja? Miksi itsensä vahingoittaminen on monelle ainoa selviytymiskeino, jonka he osaavat?
Ohjelmassa esitetään yksi toimiva vaihtoehto tietoinen läsnäolo – Mindfulness. Yksinkertainen kahdeksan viikon meditaatioharjoittelu auttoi hallitsemaan tunteita ja ymmärtämään itseään. Lisäksi kurssin vaikutus näkyi koehenkilön aivokuvissa selvänä parannuksena – kielteiset tunteet ovat vähentyneet ja myönteiset tunteet lisääntyneet. Meillä on siis toivoa – voimme opetella elämäntaitoja, jotka auttavat meitä selviämään elämässä.
![]() |
| Täyttymyksen tunne on upea |
Kulttuurievoluutio etenee nopeasti. Tekniikka kehittyy nopeasti. Tieto välittyy salaman nopeasti. Ihmisen evolutiivinen kehitys on kuitenkin hyvin hidasta. Ainoa keino pitää luolamiehen aivot muun kehityksen mukana on opetella tietoisesti tarvittavat taidot – se on mahdollista.
![]() |
| Biologinen lajikehitys on toivotttoman hidasta |
![]() |
| päivittäistä meditaatiota |
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Mallien voima
Me kaikki näemme sen mitä mallit aivoissamme päättävät meille näyttää. Näemme, kuulemme, maistamme ja haistamme sen mitä mielemme olettaa olevan totta.
Amesin huone on vaikuttava esimerkki siitä, kuinka aivoissamme olevat mallit päättävät miltä maailmamme näyttää.
Huoneen toisessa nurkassa on pitkä mies ja toisessa nurkassa on lyhyt mies. Mutta mitä tapahtuu kun miehet vaihtavat paikkaa? Pitkästä miehestä tulee lyhyt ja lyhyestä miehestä tulee pitkä. Aivomme tietävät, että tämä ei ole mahdollista. Miksi aivomme kuitenkin näyttävät meille kuvan jossa näin tapahtuu?
Aivoissamme on malli siitä miltä huone tavallisesti näyttää. Tämä visuaalinen malli on niin voimakas, että aivot lukitsevat sen. Vaikka toinen malli – ihmisen pituus ei muutu sanoo, että jotain on vialla, aivomme pitävät itsepintaisesti kiinni lukitusta mallista - huone on normaalin näköinen.
Ihminen ei siis näe asioita sellaisina kuin ne ovat – vaan sellaisina kun aivojemme mallit olettavat niiden olevan. Oletamme usein, että uskomme vasta kun näemme, asia on päinvastoin – näemme sen, mitä uskomme näkevämme.
Tämän voit itse katsoa tarkemmin Teemalta tieteen läpimurtoja.
Lisää harhoja löydät täältä aivot rakentavat todellisuutemme.
Lapsi tutkii maailmaa, muodostaa teorioita ja oletuksia ja testaa pitävätkö ne paikkansa. Näin hän rakentaa malleja koko ajan. Se on oppimista.

Ihmisten erilaisista malleista johtuvat monet ristiriidat ihmisten välillä. Meillä on erilaisesta kokemuksesta johtuen erilaiset mallit ja siksi tulkitsemme, eli näemme asiat aivan eri tavalla. Emme voi arvatakaan miten eri tavalla toinen ihminen voi nähdä saman tilanteen ja siksi olla aivan eri mieltä asiasta. Meillä jokaisella on oma geeniperimämme ja kokemuksemme ja niiden perusteella syntyneet mallit. Osa malleista on samanlaisia, kuten tämä optinen harha – tosin kaikilla afrikkalaisilla ei ole tällaista huoneen mallia – osa malleista on yksilöllisiä.
Älä siis odota, että kaverisi näkee ja tulkitsee maailmaa samalla tavalla kuin sinä.
torstai 17. toukokuuta 2012
Tietoinen kävely
Hyvä keino tehdä tietoista kävelyä on käyttää todella ohutpohjaisia ”kenkiä”. Poika jätti minulle kokeiltavaksi feelmax kevytjalkineet. Niissä on todella ohut pohja niin, että kävellessä todella tuntee jokaisen askeleen. Niissä kävellessä tulee aivan itsestään suoritettua tietoista kävelyä.
![]() |
| tietoinen kävely - kova asfaltti |
Kun lähdin niillä kävelemään, jokainen askel tuntui oudolta, koko käveleminen piti opetella uudestaan. Et voi kiiruhtaa normaaliin tahtiin. Sinun on tietoisesti otettava jokainen askel. Kun astut jalan maahan, tunnet kaiken jalkasi alla. Se on todella outo tunne, kun on oppinut käyttämään kenkiä jotka voi läimäyttää maahan tuntematta juuri mitään. Varsinkin lenkkareissa ei ole mitään tuntumaa jalkoihin ja alustaan.
![]() |
| tietoinen kävely - pehmeä nurmikko |
Christopher K. Germer neuvoo kirjassaan Myötätunnon tie tietoista kävelyä seuraavilla ohjeilla:
- Seiso hetki paikoillasi ja ankkuroi huomio kehoosi. Ole tietoinen itsestäsi ja seisoma-asennostasi. Tunne kehosi.
- Ryhdy kävelemään hitaasti ja harkiten. Huomaa miltä tuntuu nostaa jalkaa, astua eteenpäin ja laskea se samalla, kun toinen jalka on nousemassa maasta. Tee sama toisella jalalla. Aisti nostamisen, astumisen ja laskemisen tunteet yhä uudestaan. Voit käyttää sanoja ”nostaa”, ”astua” ja ”laskea” huomiosi kohteena tehtävässä.
- Kun mielesi harhailee, palaa hellävaroin kävelyn fyysisiin tuntemuksiin. Jos tunnet tarvetta liikkua nopeammin, yksinkertaisesti huomioi se ja palaa kävelyn aistimiseen.
- Tee tätä lempeydellä ja kiitollisena. Suhteellisen pienet jalkasi kantavat koko kehosi; lanteesi kantavat koko yläruumistasi. Koe kävelyn ihme.
- Liiku hitaammin ja joustavammin tilassa tietoisena, että olet kävelemässä. Joidenkin mielestä on helpointa keskittää huomio polvien alapuolelle tai pelkästään jalkapohjiin.
- Kutsu itsesi meditaatiokävelysi lopussa olemaan tietoisesti läsnä kehosi aistimuksissa koko päivän ajan. Huomioi kävelyn tuntemukset ryhtyessäsi seuraavaan toimeen.
Suorita kävelyharjoitus ensin sisällä kotonasi ja myöhemmin ulkona normaaliin tahtiin. Jotkut ihmiset keskittyvät mieluiten hengitykseen kävellessään. Se sopii myös, tietoisen läsnäolon harjoituksissa olet vapaa kokeilemaan ja löytämään sinulle parhaiten sopivan harjoituksen.
Olen tehnyt tietoisia kävelyitä aikaisemminkin. Näissä kengissä se oli kuitenkin aivan uusi kokemus. Kehotietoisuus nousi aivan toiselle tasolle. Kävelyn jälkeen jalat olivat pitkään oudot – monet jalan pienistä lihaksista, joita ei oltu kunnolla käytetty vuosiin, olivat rasittuneet ja se tuntui jaloissa pitkään.
![]() |
| tietoinen huomio - mikähän ötökkä siinä syömässä |
Kun kävelee tietoisesti, niin mielen tarjoama yleensä melko jatkuva höpötys lakkaa ja huomaa kaikenlaista, mitä aikaisemmin ei ole huomannut. Näin minäkin olen huomannut kukkia ja monia pieniä ötököitä, joita en aikaisemmin ole koskaan huomannut. Näistä elämän pienistä ihmeellisyyksistä löytyy yllättäen varsin helposti ihmettelyn ja ilon aiheita.
![]() |
| tietonen huomio - onko valkovuokkoja aina ollut näin paljon |
Neurobinen aivojumppa
Tällainen täysin uusi kävely oli varmasti myös neurobista jumppaa aivoille. Aivot joutuivat miettimään uudestaan kävelyn kaikkien jalan lukemattomien lihasten ja jänteiden kannalta. Normaalisti kävellessä aivot toimivat automaattiohjauksella – vanhojen mallien mukaan – mitään ei tarvitse miettiä.maanantai 30. huhtikuuta 2012
Löydä ilo pienistä asioista
Olen harjoitellut länsäolon taitoa. Se auttaa huomaamaan asioita, joita ei ehkä muuten havaitsisi.
Näin keväällä on hyvät edellytykset löytää ilon aiheita
luonnosta. Luonto alkaa herätä talven horroksesta ja kohta meillä on kesä. On
ihmeellistä huomata, että joitain vuosia sitten en huomannut lainkaan esimerkiksi
lintujen laulua. Miten se on mahdollista? Nyt kuulen sitä jatkuvasti ja se
tuntuu hienolta. Miten pysähtyminen ja luonnon havainnointi oli ennen niin
vieras asia. Me ihmiset näemme sen, minkä haluamme nähdä, sen mihin kiinnitämme
huomiotamme. Muut asiat menevät meiltä ohi, ne ovat yleistä hälyä, jonka aivot
jättävät huomiotta, jotta voisimme keskittyä siihen, mitä pidämme tärkeänä
meille.
Mieti siis tarkkaan, mikä on sinulle tärkeätä, se on se
minkä näet ja huomaat. Vaikka et miettisi tietoisesti, mikä sinulle on
tärkeätä, aivosi tekevät sen joka tapauksessa tiedostamattasi. Silloin aivot
tulkitsevat aikaisemmasta informaatiosta, mikä sinulle sopii, mikä on sinulle
tärkeätä. Me luulemme, että näemme maailman sellaisena kun se on. Me näemme
maailman sellaisena, kun haluamme itse sen nähdä.
Kevätaurinko leikkii vedessä.
Kevään ensimmäiset merkit leskenlehdet löytävät tiensä valoon.
Kevään ensimmäinen perhonen ja aika komea heti.
Ja kohta on jo kukkia vaikka kuinka paljon ja joku pörriäinen jo siellä lentää.
Sinivuokotkin ovat jo täällä.
Aivot eivät toimi kameran tavoin, ne eivät tallenna sinulle
kuvaa maailmasta. Kaikki se mitä näet, on aivojen tulkinta siitä, mitä sinulle
kannattaa näyttää. Kaikki on moneen kertaan koodattu ja muokattu sellaiseen muotoon,
että se sopii sinulle.
Mieti millaisen maailman sinä haluat nähdä. Löydätkö siitä iloa ja valoa, vai tuskaa ja murhetta?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


















