Näytetään tekstit, joissa on tunniste luottamus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luottamus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. joulukuuta 2012

Jos haluat rakkautta, ole rakastettava.



Rakastettava ihminen on luonnollinen ja sopusoinnussa itsensä kanssa. Hän säteilee yksinkertaista, aitoa inhimillisyyttä, joka on omiaan tekemään kenestä tahansa viehättävän.

Rakkaussuhteen luo kyky nähdä itsensä rakastettavana. Tämä näkökannan muutos ei tapahdu muuttamalla sitä, mikä sinä olet, vaan näkemällä, kuka sinä olet, ja säteilemällä sitä ulospäin. Jos kykenisit näyttämään olemuksesi täyden loiston, koko elämäsi olisi romanssia, yhtä pitkää hurmiolle ja ilolle omistettua rakkaustarinaa.

Mikään ei ole kauniimpaa kuin luonnollisuus. Vain siinä on sitä salaperäisyyttä ja viehätysvoimaa, joka saa aikaan romanssin. On turha yrittää olla kosmeettisesti viehättävä, sillä rakkaudessa on kyse ennen kaikkea aitoudesta.

Ollaksesi aito sinun on oltava kaikkea sitä mitä olet, unohtamatta mitään. Jokaisessa ihmisessä on valoa ja varjoa, hyvää ja huonoa, rakkautta ja vihaa. Näiden vastavoimien leikki juuri on elämän liikkeellepaneva voima; elämän virta imaisee itseensä sen kaikissa muutoksissa vastakohdasta toiseen. Jos voit todella hyväksyä nämä vastakkaiset voimat itsessäsi, olet aito, ja itsesi hyväksyntä laajetessa niin pitkälle, ettei sinulla ole mitään hävettävää eikä mitään salattavaa, elämääsi tulee anteliaisuutta ja lämpöä, joka on tunnusomaista jokaiselle suurelle rakastajalle.

Haluttavuus syntyy siitä, että hyväksyt oman moniselitteisyytesi. Sen, että olemme yhtaikaa lihaa ja henkeä. Mikään ei voisi olla moniselitteisempää kuin se – eikä houkuttelevampaa. Et lisää viehätysvoimaasi sillä, että peittelet heikkoja kohtiasi, vaan sillä, että hyväksyt ne. Kun hyväksyt heikkoutesi, hyväksyt itsesi, eikä kukaan ole viehättävämpi kuin ihminen, joka on sinut itsensä kanssa. Se, joka sinä todella olet, ei ole kokoelma osia vaan kokonaisuus. Se, että näet itsesi kokonaisuutena, on askel kohti sitä, että näet itsesi miellyttävänä.

Rakkauden lahja on siinä, että se riisuu psyykestämme siihen koko elämämme aikana kertyneet muistijäljet, jotka ehdollistavat meidät uskomaan erillisyyteen, ja palauttaa meidät siihen todellisuuteen, johon me synnyimme ja joka sisältää vain rakkauden.



Sosiaalisen ympäristömme huomioon ottaen on epäoikeudenmukaista syyttää ketään yksittäistä ihmistä luottamuksen puutteesta. Meidät kaikki on ehdollistettu tottelemaan sokeasti egon tarpeita. Yhteiskuntamme on kasvattanut jäsenensä suhtautumaan epäluuloisesti läheiseen kanssakäymiseen. Jotkin henkilökohtaisen tilan loukkaukset, kuten raiskaus ja murha, ovat hirvittäviä, mutta tuota tilaa voidaan loukata erittäin häiritsevästi myös ilman fyysistä väkivaltaa.

Totta puhuen, jos katsomme maailmaa ilman rakkautta, katsomme sitä pelokkaasti. Uhka ei nouse ulkopuolelta. Sen alkuperä on meissä sisällä, siellä missä me synnytämme uskomuksemme. Puolustusmekanismit ovat syntyneet torjumaan uhkaa. Ne ovat kuin varhainen varoitusjärjestelmä, joka on säädetty niin herkäksi, ettei kukaan voi olla tarpeeksi luotettava tohtiaksemme luopua niistä.

Todellinen kysymys onkin siinä, miten laimentaa uhan tunnetta niin paljon, että uskallamme luottaa rakkauteen. Mikä ruokkii uhkaa ja pitää sitä elossa? Vastauksia on monia mutta ne ovat yksinkertaistettavissa: Jokainen uhka on varjo menneisyydestä.



Todellisuudessa nykyhetkessä ei ole mitään pelättävää. Pelko heijastuu nykyhetkeen muistista.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Arvokas elämä



Kehityksen perimmäinen päämäärä on jokaisen ihmisen mahdollisuus elää arvokasta elämää.

Jokainen ihminen haluaa olla tärkeä, tarpeellinen ja huomattu. Jokainen ihminen haluaa, että toiset kohtelevat häntä arvokkaasti. Tämä näkyy jo pienissä lapsissa, jotka hakevat huomiota ja haluavat olla huomioituja muiden taholta. Toisaalta lapset osaavat antaa huomiota ja lohdutusta toisilleen aivan spontaanisti, lohduttaa kaveria, ottaa toiset huomioon. Muistan hyvin miten omat lapset kaupassa pitivät huolen siitä, että myös siskolle ja veljille ostetaan jäätelöä tai karkkia – muista huolehtiminen oli aivan keskeistä.

Olen ollut viime aikoina todella paljon vanhusten parissa. Vanhuudessa arvokas elämä korostuu taas hyvin voimakkaasti. Kun elämässä ei ole enää paljon toimintaa jäljellä – liike pysähtyy ja on aikaa ajatella. Silloin ihminen palaa siihen, mikä on keskeistä – mahdollisuus hallita edes jossain määrin elämäänsä, kokea elämä vielä arvokkaaksi. Olen sitä mieltä, että nykyinen vanhustenhoidon painopiste – ruoka ja puhtaus, se että ollaan nopeita ja tehokaita vaipanvaihdossa ja ruoan jakamisessa ei ole kuitenkaan kaikesta tärkeintä, tai ei pelkästään riitä arvokkaaseen elämään.

On tietysti selvää, että ihmisen kohtaaminen on paljon raskaampaa kuin rutiinien tekeminen automaattiohjauksella. Se vaatii työntekijöitä, jotka itse eivät pahasti oireile, joka tarkoittaa työnohjausta, työviihtyvyyttä ja työyhteisön keskinäistä tukea. Mutta on ihmisen kohtaaminen toisaalta aivan eri tavalla palkitsevaa kuin rutiininomainen suorittaminen.

Hoitohenkilökunta vaatii ja valittaa arvostuksen puutetta, mutta keneltä he eniten arvostusta tarvitsevat – varmasti itseltään, kuten jokainen meistä. Jos ei osaa arvostaa itseään, ei myöskään osaa rehellisesti arvostaa muita. Itsensä arvostaminen siis itsetunto on kaiken perusta. Itsetunto ei ole kaikki kaikessa, sitä ilman ei vain ole mitään. Jos ei itse näe omaa arvoaan, miten sen näkisivät muut ihmiset, heillä on aivan tarpeeksi tekemistä itsensä kanssa.

Tarvitsemme työkulttuuria, jossa ihmiset pystyvät tuntemaan voivansa hyvin. Luottamus on ihmisen kaikkein perustavimpia tarpeita. Se on henkinen vastine fyysisille perustarpeille. Luottamus luo perusturvallisuuden – tärkeimmän perustan – jonka pohjalta ihminen voi olla täysin rikastavassa vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja toteuttaa itseään. Arvokkuuden tunne luo kaiken pohjana olevan itseensä ja muihin luottamisen ilmapiirin.

Jokainen elämä on arvokas lahja, joka meidän on syytä oppia käyttämään sen mukaisesti. Meidän on opeteltava ensin näkemään itsemme ja elämämme arvokkaina. Sitten voimme nähdä myös muut ihmiset ja heidän elämänsä arvokkaina. Elämme 2010-lukua, meidän jo aika ottaa tämä askel. Hyvinvointiyhteiskunnasta puhuminen on vitsi, jos emme ota tätä askelta.