Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsuus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. lokakuuta 2012

Vaikeudet ovat tie muutokseen



Kaikki tähänastiset kokemuksesi ja elämäntapahtumat ovat omien ajatustesi ja uskomustesi luomuksia. Menneisyydessä ei kuitenkaan ole mitään häpeämistä, se on elämän rikkautta ja se on tuonut sinut siihen missä nyt olet. Sinun ei tarvitse soimata itseäsi siitä ettet ole pystynyt parempaan, olet toiminut kykyjesi mukaan. Voit päästää menneisyydestä irti rakastavin ja kiitollisin ajatuksin – se on tuonut sinut uuden tietoisuuden kynnykselle.

Menneisyys on vain mielessämme ja sen luomissa kuvitelmissa. Me elämme tässä hetkessä. Me tunnemme tässä hetkessä. Se mitä teemme tässä hetkessä, luo perustan huomiselle. Pysähdy, nyt on päätöksenteon hetki. Se mitä haluamme ajatella, uskoa, sanoa ja tehdä juuri nyt on tärkeintä.


Kun opimme tietoisesti ohjaamaan ajatuksiamme ja sanojamme, saamme uuden työkalun käyttöömme. Sinun on syytä ymmärtää, ettei mielesi hallitse sinua, vaan sinä voit hallita mieltäsi. Sisäinen tietoisuutesi hallitsee sitä.

Ihmiset valittavat usein, etteivät voi lakata ajattelemasta ajatuksiaan. Voit tehdä sen varsin hyvin. Muistele, miten monta kertaa olet kieltäytynyt ajattelemasta myönteistä ajatusta. Kerro nyt mielellesi, että ryhdyt toimimaan toisin. Olet päättänyt lakata ajattelemasta kielteisiä ajatuksia. Tämä ei tarkoita, että sinun pitää taistella kielteisiä ajatuksiasi vastaan halutessasi muuttua. Huomioit vain kielteiset ajatukset ja päästät niistä irti – näin toimien et luovuta niille valtaasi. Et vain enää usko kielteisiin ajatuksiisi – ne ovat vain ajatuksia. Voit valita mitä ajatuksia haluat ajatella ja viljellä.



Kun alamme hylätä jäykkiä, vanhoja käsityksiä, meitä alkaa usein pelottaa, etenkin jos luulemme että olemme hallinneet tilanteen. Niinpä turvaudumme siihen, mikä tekee olomme turvalliseksi.

Kun tukahdutamme sisäiset tunteemme, niiden on löydettävä kehossamme jokin toinen ilmenemismuoto. Jos koko elämämme ajan nielemme tunteemme, ne ilmenevät vääjäämättä jollakin kehomme alueella. Monesti kun luulemme päässeemme tunteistamme eroon, olemme todellisuudessa vain haudanneet ne syvälle sisimpäämme.


Itselle on myös annettava anteeksi. Monet meistä vahingoittavat lasta sisimmässään samalla tavalla kuin vanhempamme vahingoittivat meitä. Kohtelemme lasta kaltoin ja se on hyvin surullista. Lapsina meillä ei ollut paljon valinnanvaraa, kun meitä kohdeltiin huonosti, mutta miksi aikuisina yhä vielä kohtelemme lasta sisimmässämme väärin, vaikka seuraukset ovat kohtalokkaat.

Kun annoin anteeksi itselleni, aloin luottaa itseeni. Huomasin, etten voinut luottaa elämään enkä muihin ihmisiin, ellen ensin luottanut itseeni. Lopulta aloin kuitenkin uskoa, että pystyisin pitämään huolta itsestäni, ja huomasin, että minun oli sitä helpompi rakastaa itseäni, mitä enemmän luotin itseeni. Kun olemme sovussa itsemme kanssa, elämä tuntuu sujuvan paljon mukavammin.


Sinussa on voima muuttaa elämäsi, jos vain olet valmis muuttamaan ajatuksesi ja vapautumaan menneisyyden kahleista. Voimme saada aikaan uskomattomia muutoksia mielessämme, kehossamme ja elämässämme, jos vain todella haluamme.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Pieni lapsi tarvitsee rakkauttasi



Itsensä rakastaminen on todella vaikeata monelle meitä. Pieni lapsi sisälläsi tarvitsee rakkauttasi, miksi kiellät häneltä rakkautesi? Luuletko todella, että lapsi on niin vahva, ettei hän tarvitse rakkauttasi – vai uskotko, ettei hän ole rakkautesi arvoinen?

Herään yöllä, aivan kuin joku tarvitsisi minua. Miksi olen hereillä? Epämääräisiä ajatuksia tulvii mieleeni. Kun olin todella onneton, kärsin usein unettomuudesta. Olen oppinut käsittelemään unettomuutta – jos herään yöllä, siihen on jokin syy. Yöllä hereillä olo on kuin meditointia – saa olla rauhassa itsensä kanssa – nauttia omasta olostaan.



Olen oppinut jostain kirjasta seuraavan harjoituksen. Rakasta pientä lasta sisälläsi: Luo mahdollisimman selvä muistikuva itsestäsi lapsena ja rakasta tuota pientä lasta – hän tarvitsee rakkauttasi.



Muistelen omaa lapsuudenkotia, näen sen pihan ja puutarhan, aidan ja pensaat. Kun liikun pihalla ja aistin sen selvästi, näen pihalla pienen pojan – ymmärrän, että se olen minä itse pienenä. Katselen pojan leikkejä sivummalta, hän ei heti huomaa minua. Äkkiä poika huomaa minut, hän juoksee luokseni. Nostan hänet syliini – on sykähdyttävää nostaa tuo pieni poika syliini – rutistaa häntä, rakastaa häntä. Pienen pojan ilo ja riemu saa minut tärisemään, vapisen kauttaaltaan. Olen tullut kotiin pitkältä matkalta, pieni poika on odottanut minua. Viivymme pitkään yhdessä. Nostan pojan korkealle, kädet suorina, pyörimme ympäriinsä, pojan riemu on suurta. Lopulta vien pojan sisälle kotiin ja laitan hänet tyytyväisenä nukkumaan.



Kun yritin tätä harjoitusta ensimmäisiä kertoja, se oli hyvin voimallinen. Tunsin kuinka pieni poika todella tarvitsi rakkautta – hän tarvitsi rakkautta, jota vaille oli jäänyt. Valitettavasti en pystynyt muistamaan mitään tarkkaa tuosta pojasta, ajasta en edes paikasta. En pystynyt muodostamaan selvää näkyvää kuvaa tilanteesta. Tunsin kuitenkin tunteita ja hämäriä mielikuvia.

Keväällä olin autolla lähellä lapsuuden kotiani ja päätin käydä oikeasti katsomassa sitä kymmenien vuosien jälkeen. Viivyn pitkään kävellen lapsuuden maisemissa. Vaikka maisemat olivat osittain täysin muuttuneet, oli paljon vielä aivan entisen näköistä, löysin yksityiskohtia – onneksi, sillä tämä käynti sai minut muistamaan monta maisemaa, yksityiskohta, tapahtumaa, jotka jo olin täysin unohtanut.

Käynnin jälkeen tämä harjoitus on saanut lisää syvyyttä ja tunnetta. Olen pystynyt elävästi näkemään maiseman, jonka olin pääosin unohtanut ja näkemään lapsen, jonka myös olin unohtanut leikkimässä lapsuudessa. En vielä muista kovin paljoa lapsuudesta, olen ne muistot painanut unholaan syystä tai toisesta. Mutta yhä uutta löytyy kuitenkin vähitellen, en kanna siitä murhetta, se muistuu mitä muistuu. Tärkeintä minulle on, että olen löytänyt lapsen sisälläni. Tämä lapsi tarvitsee rakkauttani ja pystyn taas sitä hänelle antamaan. Jokainen meistä tarvitsee rakkautta.

Kaikkein eniten tarvitset rakkautta itseltäsi. Voit opetella antamaan rakkautta itsellesi, se ravitsee, se vahvistaa.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Kuinka ongelmat syntyvät



Ihminen on tapojensa orja. Teemme usein niin kuin olemme aina tehneet – vielä silloinkin, kun tapa on lakannut toimimasta tai ehkä jopa saanut meidät voimaan huonosti. Emme tiedosta, mitkä mekanismit meitä ohjaavat ja siksi meidän on vaikea muuttaa käyttäytymistämme.

Ihminen on biologisti kehittynyt varovaiseksi, koska huolettomuus on menneisyydessä johtanut usein hengenvaaraan. Siksi evoluutio on kehittänyt ihmisen haluttomaksi muuttamaan kerran toimiviksi havaittuja menettelytapoja.

Me kehitämme lapsuus- ja nuoruusvuosina sisäisiä ”totuuksia”, niin kutsuttuja malleja meistä itsestämme ja ympäristöstämme. Monet näistä malleista ovat meille vahingollisia, kuten yleinen ”Kukaan ei rakasta minua” tunne. Jos sait nuoruudessa paljon kritiikkiä ja vähän kehuja, sinulle kehittyi heikko itsetunto ja heikko itseluottamus omiin kykyihisi selvitä asioista. Tehostamme näitä omia totuuksiamme omalla käyttäytymisellämme ja vahvistamme sitten itse niiden pätevyyden.

Ihminen omaksuu ympäristöstä helpommin informaatiota, joka tukee hänen aikaisempia mallejaan, henkilökohtaisia totuuksiaan. Ristiriitainen informaatio usein sivuutetaan tai sille ei anneta suurta merkitystä. Näin kerran syntyneiden mallien muuttamista ilman tietoista ponnistelua ei normaalisti tapahdu.


Tämän päivän tietoyhteiskunnassa – huomisen elämysyhteiskunnassa – luolamiesyhteiskunnan taistelutaidot eivät toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Kohtaamme eri mieltä olevia ihmisiä – ne eivät ole vihollisia, vaikka siltä tuntuu -, pieniä huolen aiheita – ne eivät aiheuta hengenvaaraa, vaikka pala nousee kurkkuun.



Arjessa ajattelemme usein, että jokin tapahtuma tai tilanne aiheuttaa reaktiot ja tunteet, jotka siitä seuraavat. Sanomme usein, että ”joku ihminen suututtaa meitä” tai ”sää masentaa” tai ”esiintyminen jännittää” jne. Todellisuudessa näin ei tapahdu.

Jokainen tilanne tulkitaan, sille annetaan merkitys, se herättää mielikuvia, aktivoi uskomuksia ja vasta nämä saavat aikaan tunteet ja reaktiot. Siksi eri ihmiset tuntevat ja reagoivat samoihin tilanteisiin niin eri tavoin. Ihmiset ovat erittäin kekseliäitä jännityksen tuottamisessa. Esiintymisessä voi jännittää se, mitä siitä ajattelee, vaikka naurava tai tuijottava yleisö tai omat virheet.



Emme voi muuttaa sitä, mitä lapsuudessa tapahtui, mutta voimme muuttaa sitä, minkä merkityksen ja tulkinnan näille tapahtumille annamme ja miten siihen kaikkeen suhtaudumme.