Arvokas elämä

Kehityksen perimmäinen päämäärä on jokaisen ihmisen mahdollisuus elää arvokasta elämää.

Jokainen ihminen haluaa olla tärkeä, tarpeellinen ja huomattu. Jokainen ihminen haluaa, että toiset kohtelevat häntä arvokkaasti. Tämä näkyy jo pienissä lapsissa, jotka hakevat huomiota ja haluavat olla huomioituja muiden taholta. Toisaalta lapset osaavat antaa huomiota ja lohdutusta toisilleen aivan spontaanisti, lohduttaa kaveria, ottaa toiset huomioon. Muistan hyvin miten omat lapset kaupassa pitivät huolen siitä, että myös siskolle ja veljille ostetaan jäätelöä tai karkkia – muista huolehtiminen oli aivan keskeistä.

Olen ollut viime aikoina todella paljon vanhusten parissa. Vanhuudessa arvokas elämä korostuu taas hyvin voimakkaasti. Kun elämässä ei ole enää paljon toimintaa jäljellä – liike pysähtyy ja on aikaa ajatella. Silloin ihminen palaa siihen, mikä on keskeistä – mahdollisuus hallita edes jossain määrin elämäänsä, kokea elämä vielä arvokkaaksi. Olen sitä mieltä, että nykyinen vanhustenhoidon painopiste – ruoka ja puhtaus, se että ollaan nopeita ja tehokaita vaipanvaihdossa ja ruoan jakamisessa ei ole kuitenkaan kaikesta tärkeintä, tai ei pelkästään riitä arvokkaaseen elämään.

On tietysti selvää, että ihmisen kohtaaminen on paljon raskaampaa kuin rutiinien tekeminen automaattiohjauksella. Se vaatii työntekijöitä, jotka itse eivät pahasti oireile, joka tarkoittaa työnohjausta, työviihtyvyyttä ja työyhteisön keskinäistä tukea. Mutta on ihmisen kohtaaminen toisaalta aivan eri tavalla palkitsevaa kuin rutiininomainen suorittaminen.

Hoitohenkilökunta vaatii ja valittaa arvostuksen puutetta, mutta keneltä he eniten arvostusta tarvitsevat – varmasti itseltään, kuten jokainen meistä. Jos ei osaa arvostaa itseään, ei myöskään osaa rehellisesti arvostaa muita. Itsensä arvostaminen siis itsetunto on kaiken perusta. Itsetunto ei ole kaikki kaikessa, sitä ilman ei vain ole mitään. Jos ei itse näe omaa arvoaan, miten sen näkisivät muut ihmiset, heillä on aivan tarpeeksi tekemistä itsensä kanssa.

Tarvitsemme työkulttuuria, jossa ihmiset pystyvät tuntemaan voivansa hyvin. Luottamus on ihmisen kaikkein perustavimpia tarpeita. Se on henkinen vastine fyysisille perustarpeille. Luottamus luo perusturvallisuuden – tärkeimmän perustan – jonka pohjalta ihminen voi olla täysin rikastavassa vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja toteuttaa itseään. Arvokkuuden tunne luo kaiken pohjana olevan itseensä ja muihin luottamisen ilmapiirin.

Jokainen elämä on arvokas lahja, joka meidän on syytä oppia käyttämään sen mukaisesti. Meidän on opeteltava ensin näkemään itsemme ja elämämme arvokkaina. Sitten voimme nähdä myös muut ihmiset ja heidän elämänsä arvokkaina. Elämme 2010-lukua, meidän jo aika ottaa tämä askel. Hyvinvointiyhteiskunnasta puhuminen on vitsi, jos emme ota tätä askelta.