Rakkaus

Emme tiedä, mitä rakkaus on. Me tunnemme vain sen oireet; nautinnon, kivun, pelon, ahdistuksen jne. Yritämme ratkaista oireita ja se on pimeässä vaeltamista. Siihen kulutamme päivämme ja yömme, kunnes kuolema kohtaa ja kaikki on hetkessä ohi.

Katselet rantatörmältä veden kauneutta. Jos hiljaisuudessa ymmärtää sen, mitä sanotaan rakkaudeksi, silloin kaikki ihmisen ongelmat ja luomukset, ihmisten väliset suhteet – eli yhteiskunta – kaikki tämä löytää paikkansa.

Rakkaudesta on puhuttu paljon. Jokainen nuori mies sanoo rakastavansa jotakuta naista, pappi jumalaansa, äiti lapsiaan, ja tietenkin myös poliitikko pelaa rakkaudella. Olemme todellakin pilanneet koko sanan ja kuormittaneet sen merkityksettömällä sisällöllä, joka vain heijastaa omaa sisäistä kapea-alaisuuttamme. Tämän itse luomamme kapean merkityksen johdattamana yritämme löytää toisenlaista rakkautta, mutta päädymme tuskaisina arkipäivän hämmennykseen ja kurjuuteen.

Mutta siinä se oli kaikkialla: vedessä, ympärilläsi, puunlehdissä, sorsassa, ohitse kulkevassa ontuvassa naisessa. Se ei ollut romanttista samaistumista eikä nokkelaa, järkeilevää sanoilla leikkimistä. Se oli yhtä todellinen kuin tuo auto tai tuo laiva.

Vain rakkaus voi antaa vastauksen kaikkiin ongelmiimme. Tai ei ehkä sittenkään vastausta, sillä silloin ei ole enää ongelmia. Meillä on kaikenlaisia ongelmia, joita yritämme ratkoa ilman rakkautta, ja niinpä ne vain moninkertaistuvat ja kasvavat. Rakkautta ei mitenkään voi lähestyä eikä siihen tarttua. Mutta joskus, jos seisot tievarressa tai järvenrannassa, katselet kukkaa, puuta tai peltoaan muokkaavaa maamiestä ja olet todella hiljaa – et haaveile etkä kokoa päiväunia, et ole väsyksissä, vaan tunnet hiljaisuuden vahvat voimat – silloin se saattaa tavoittaa sinut.

Kun se tulee, elä takerru siihen, älä tallenna sitä kokemuksena. Kun se kerran koskettaa, et ole enää entisesi. Anna sen vaikuttaa; jätä ahneutesi, vihasi, yhteiskuntaan kohdistuva oikeutettu närkästyksesi. Se on tosiaan melko villi ja kesytön, eikä sen kauneus ole lainkaan sellaista, mitä yleensä arvostetaan.

Emme halua sitä, sillä meistä tuntuu, että se saattaisi olla liian vaarallinen. Olemme kesytettyjä eläimiä, kierrämme ympyrää itse rakentamassamme häkissä. Riitelemme, poliitikkomme ovat mahdottomia, gurut ja oppineet käyttävät hyväkseen sekä meidän omahyväisyyttämme että omaansa, he tekevät sen joko hienostuneesti tai karkeasti. Häkissä voi vallita anarkia tai järjestys, joka vuorostaan aiheuttaa epäjärjestystä. Näin on jatkunut satojen vuosien ajan: edistytään ja taannutaan, yhteiskunnan rakenteita muutetaan, köyhyydestä saatetaan päästä jossakin eroon. Jos ihminen pitää kaikkea tuota olennaisimpana, hän menettää rakkauden.

Ole joskus yksin, ja jos sinulla on onnea, se saattaa saapua luoksesi katsoessasi putoavaa lehteä tai yksinäistä puuta, joka kasvaa aukealla pellolla.

Tähän tapaan kirjoittaa Krishnamurti kirjassaan Elämän syvä haaste.

Elämän opiskelua

Me kaikki ajattelemme, että meidän on saavutettava jotakin, käsitettävä jotakin tai päästävä johonkin. Juuri tämä harhakuvitelma, jonka inhimillinen mielemme synnyttää, on ongelma. Elämä on itse asiassa hyvin yksinkertaista. Kullakin hetkellä me kuulemme, näemme, haistamme, maistamme ja kosketamme. Toisin sanoen teemme aistihavaintoja. Ongelmat syntyvät, kun tulkitsemme aistihavaintoja.

Kun olemme lujasti kiinni elämässä, on vain näkemistä, kuulemista, haistamista, maistamista ja koskettamista. Kun elämme tällä tavalla, ongelmia ei ole, ei voi olla. Olemme yksinkertaisesti tätä. On elämää ja me olemme kiinni siinä; emme ole erillämme elämästä. Olemme yksinkertaisesti sitä, mitä elämä on, koska mukaudumme siihen, mitä elämä on. Olemme kiinni elämässä, eikä ongelmia ole. Elämä kulkee kulkuaan. Ei ole mitään, mitä pitäisi käsittää, koska silloin kun olemme itse elämä, meillä ei ole siitä mitään kysyttävää. Elämä ei kuitenkaan ole tällaista ja siksi meillä on koko joukko kysymyksiä.

Kun emme ole uppoutuneita henkilökohtaisiin vaikeuksiimme, elämä on saumaton kokonaisuus, jossa olemme niin lujasti kiinni, että mitään ongelmia ei ole. Emme kuitenkaan aina tunne olevamme elämässä kiinni, koska elämä – vaikka se aina onkin vain elämää – tuntuu joskus uhkaavan henkilökohtaisia käsityksiämme, jolloin tasapainomme järkkyy ja vetäydymme erillemme elämästä. Tapahtuu esimerkiksi jotain, mistä emme pidä, tai joku tekee meille jotain, mistä emme pidä, tai kumppanimme ei käyttäydy niin kuin haluaisimme: on miljoonia asioita, jotka voivat järkyttää tasapainoamme. Yhtä äkkiä elämä ei enää olekaan vain elämää, vaan olemme vetäytyneet erillemme elämästä, koska tunnemme itsemme uhatuksi. Nyt elämä on tuolla ja minä olen täällä ajattelemassa sitä ja haluan löytää keinon päästä kärsimyksistäni.

Suurimman osan elämästämme olemme sen harhaluulon vallassa, että tuolla oleva elämä aiheuttaa ongelmia meille täällä. Kuinka voin panna elämäni kuntoon, niin että voin paremmin? Meistä tuntuu, että meidän on hallittava ja parannettava ympärillämme olevia ihmisiä ja tapahtumia, koska tunnemme olevamme erillämme elämästä.

Meillä on erillisyyden illuusio, jonka olemme luoneet. Kun tunnemme itsemme uhatuiksi tai kun elämä ei miellytä meitä, alamme olla huolissamme ja miettiä mahdollisia ratkaisuja. Emme halua elää elämää sellaisena kuin se on, koska siihen voi sisältyä kärsimystä – ja sitä emme voi hyväksyä. Olkoonpa se vakava sairaus, vähäinen arvostelu tai yksinäisyyden tai pettymyksen tunne – emme voi hyväksyä sitä. Meillä ei ole aikomustakaan hyväksyä tai yksinkertaisesti olla sitä, jos suinkin voimme välttää sen. Haluamme korjata ongelman ja päästä siitä eroon. Meidän on ymmärrettävä mitä tarkoittaa olla hereillä aina sillä hetkellä, kun olemme tunnekuohun vallassa, kun tunnemme vihaa, ärtymystä, kaunaa, mustasukkaisuutta.

Ensiksi meidän on tiedettävä olevamme tunnekuohun vallassa. Monet ihmiset eivät edes tajua sitä, kun se tapahtuu. Ensimmäinen askel on olla tietoinen tasapainon järkkymisestä. Olemme edelleen erillämme elämästä, mutta nyt tiedämme sen. Kuinka saamme elämämme jälleen yhteen? Meidän on koettava elämämme juuri tällä hetkellä, olipa se millaista tahansa. Jos olemme järkyttyneitä, meidän on koettava järkytys. Jos olemme pelokkaita, meidän on koettava pelko. Tällainen kokeminen on ruumiillista, eikä sillä ole mitään tekemistä niiden ajatusten kanssa, joita meillä on näistä tunteista.

Kun olemme läsnä, elämme tätä hetkeä ja niin tuskalliset erillisyyden tunteet rauhoittuvat ja koemme, jos emme onnea, niin ainakin iloa. Näin eläminen on kuitenkin vaikeaa, koska emme halua tehdä sitä. Tiedämme, että emme halua tehdä sitä.

Jos minusta tuntuu, että sinä olet loukannut minua, haluan pysytellä tätä loukkausta koskevien ajatusten parissa. Haluan kasvattaa eroa, koska minusta tuntuu hyvältä olla noiden kiihkeiden, omahyväisten ajatusten parissa. Ajattelemalla vältämme kivun kokemista.

Harjoittelemalla opimme näkemään tämä ansan ja palaamme kivun kokemiseen, tässä hetkessä elämiseen. On kuitenkin syytä tunnustaa, että suurimman osan ajasta emme halua olla läsnä, vaan haluamme olla erillämme. Haluamme rypeä siinä hedelmättömässä tyydytyksessä, jonka saamme ajatuksesta ”minä olen oikeassa.” Tämä on tietysti surkea tyydytys, mutta silti me yleensä tahdomme tyytyä kapeaan elämään mieluummin kuin kokea elämä sellaisena kuin se on, silloin kun se tuntuu tuskalliselta tai epämiellyttävältä.

Kaikki ongelmalliset suhteet syntyvät halusta pysyä erillään. Kun noudatamme tätä strategiaa, toivomme olevamme todella olemassa olevia henkilöitä, jotka ovat tärkeitä. Kun olemme läsnä, emme ole tärkeitä – olemme ei-minä, kiinni elämässä. Tätä me pelkäämme, vaikka ei-minä elämä on puhdasta iloa. Pelkomme pakottaa meidät pysyttelemään täällä, yksinäisessä omahyväisyydessämme. On paradoksaalista, että vain olemalla läsnä, kokemalla pelon välittömästi, voimme tietää ja tuntea mitä on olla peloton.

Haluamme jonkun ottavan pois pelkomme tai lupaavan meille onnellisuutta. Kukaan ei halua kuulla totuutta – emme kuule sitä, ennen kuin olemme valmiit kuulemaan sen. Haluan kannustaa teitä ymmärtämään, vaikka se onkin vaikeaa. Ensin meidän on ymmärrettävä tämä älyllisesti. Sitten meidän on harjoittamalla kehitettävä tietoisuus siitä, milloin erotamme itsemme elämästämme. Meidän on opiskeltava pysymään tietoisina kaikissa kohtaamisissamme aamusta iltaan.

Tätä elämä on – opettelemista elämään, olemaan läsnä elämässä, olemaan elämä.

Mikään tässä maailmassa ei saa teitä pahoittamaan mieltänne

Todellisuudessa ei ole mitään, elämässä ei ole mitään, maailmassa ei ole mitään, mikä saisi teidät pahoittamaan mielenne. Millään ei ole voimaa aiheuttaa teille mielipahaa. Eikö kukaan ole kertonut sitä teille? Kaikki pahastuminen on teissä itsessänne, ei todellisuudessa. Voitte alleviivata sanan kaikki. Aivan kaikki. Kaikki pahastuminen on teissä itsessänne, ei elämässä, ei todellisuudessa, ei maailmassa, se on kaikki teissä itsessänne.

Tämän ymmärtäminen on saanut monien elämässä aikaan täyskäännöksen. Tämän ymmärtäminen. Muuta siihen ei tarvita. Todellisuus ei aiheuta pahaa mieltä. Todellisuus ei ole ongelmallista. Jos ihmismieltä ei olisi, ongelmiakaan ei olisi. Kaikki ongelmat ovat ihmismielessä. Kaikki ongelmat ovat mielen luomia. Joku teistä kysyy: ” Eikö ole mitään sellaisia ongelmia, jotka olisivat vain todellisuudessa eikä minussa? Vastaan: ”Jos poistamme yhtälöstä sinut, mitä tapahtuu ongelmalle?” Ongelmaa ei ole.

Minusta tämä totuus on niin yksinkertainen, että lapsikin sen ymmärtää. Useimmat aikuiset eivät kuitenkaan ymmärrä. Eivät alkuunkaan. He ovat pitäneet itsestään selvänä, että maailmassa on ongelmia. Ongelmia kyllä on olemassa. ”Ongelmalla tarkoitan, että pahoitatte mielenne jostakin, jokin aiheuttaa teille huolta, murhetta, kärsimystä. Ongelman ajatellaan olevan maailmassa. Ongelman ajatellaan olevan muissa ihmisissä. Ongelman ajatellaan olevan elämässä. Ei, ei ja ei. Se on ihmisessä itsessään. Niin yksinkertaista se on. Millään ei ole valtaa pahoittaa mieltänne – ellette itse anna sitä valtaa toisille.

Onnellisuus

Anna teille harjoituksen, jonka myötä jotkut teistä kokevat tuon onnellisuuden saman tien. Jokin harmittaa teitä. Kuulitteko tarkasti, mitä sanoin? Jokin harmittaa teitä. Niin se tavataan sanoa. Sillä tavalla kieltä käytetään. ”Jokin harmittaa teitä.” Ei mikään harmita teitä. Voimme käyttää täsmällisempää ilmausta: ”Minä harmitan itseäni tietyssä tilanteessa.” Kuka nyt noin puhuisi? ”Sinä harmitat minua.” Ei se niin ole. ”Sinun käytöksesi harmittaa minua.” Eikö olekin vastenmielistä? Haluamme sysätä vastuun maailmalle, muille ihmisille, koko elämälle tai Jumalalle. ”Syypää olet sinä.” Ei harmistuminen itsessään.

Näin selvästi totuuden sanoo Anthony de Mello kirjassaan Uudistuminen. Näinä aikoina, jolloin puhutaan niin paljon kaikenlaista, jossa ei ole mitään mieltä, on hienoa törmätä tällaiseen suorapuheisuuteen ja mielen selvyyteen.

Nauttikaa ja olkaa onnellisia, se on lyhyen elämämme tarkoitus. Hyvää kesän jatkoa.

Tunnista päänsisäinen ohjelmasi

Jos tarkastelet sitä, mistä koostut ja miten toimit, havaitset, että päässäsi on kokonainen ohjelma, vaatimusten sarja siitä, millainen maailman pitäisi olla, millainen sinun pitäisi olla ja mitä sinun pitäisi haluta.

Kuka on vastuussa ohjelmoinnistasi? Et sinä.

Et ole päättänyt edes perusasioista, kuten haluistasi, kaipauksistasi ja niin kutsutuista tarpeistasi tai arvoistasi, maustasi tai asenteistasi.

Sinun vanhempasi, yhteiskuntasi, kulttuurisi, uskontosi ja menneisyytesi kokemukset syöttivät toimintaohjeet tietokoneeseesi.

Oletpa minkä ikäinen tahansa tai menitpä minne tahansa, tietokoneesi kulkee mukanasi. Se toimii ja vaikuttaa päiväsi jokaisena hetkenä. Se edellyttää ylimielisesti, että sen vaatimuksiin vastaavat elämä, ihmiset ja sinä.

Jos sen vaatimuksiin vastataan, tietokone sallii sinun tuntea olosi rauhalliseksi ja onnelliseksi. Ellei niihin vastata, kone luo kielteisiä tunteita, jotka aiheuttavat sinulle kärsimystä, huolimatta siitä onko vastaamattomuus johtunut sinusta vai ei.

Esimerkiksi kun muut eivät vastaa tietokoneesi odotuksia, se piinaa sinua turhautumisella, vihalla tai kateudella.

Toinen esimerkki: kun asiat eivät ole hallinnassa tai tulevaisuus on epävarma, tietokoneesi vaatii sinua kokemaan itsesi ahdistuneeksi, jännittyneeksi ja huolestuneeksi.

Kulutat paljon voimia tullaksesi toimeen näiden kielteisten tunteiden kanssa. Yrität tavallisesti muuttaa ympäröivää maailmaa vastaamaan tietokoneesi odotuksiin. Jos se onnistuu, saavutat uhanalaisen rauhan: milloin tahansa jokin pikkuseikka ei sovi yhteen tietokoneesi ohjelman kanssa ja tietokone saa sinut taas pois tolaltasi.

Joudut elämään kurjaa elämää jatkuvasti asioiden ja ihmisten armoilla, kun yrität sopeuttaa heitä tietokoneesi vaatimuksiin, jotta voisit nauttia siitä ainoasta rauhasta, jonka tunnet – väliaikaisesta turvapaikasta kielteisiltä tunteilta - ja jonka tietokoneesi sekä ohjelmointisi suovat sinulle.

Onko tästä ulospääsyä? Kyllä.

Et pysty muuttamaan ohjelmointiasi kovin nopeasti, et ehkä ikinä, eikä sinun edes tarvitse tehdä sitä.

Kokeile tätä:

Kuvittele olevasi jossakin tilanteessa tai jonkun sellaisen henkilön kanssa, joka tuntuu epämiellyttävältä ja jota tavallisesti yrität vältellä.

- Pane merkille, miten tietokoneesi aktivoituu vaistomaisesti ja vaatii sinua joko välttämään tilannetta tai yrittämään sen muuttamista.

- Jos pysyt aloillasi ja kieltäydyt muuttamasta tilannetta,

- huomaa, miten tietokone väittää sinun tuntevan ärtymystä, ahdistusta, syyllisyyttä tai muuta kielteistä tunnetta.

Katsele nyt tätä epämieluisaa tilannetta tai henkilöä, kunnes havaitset, että

- ne eivät aiheuta kielteisiä tunteita

- ne vain kulkevat kulkuaan, ovat oma itsensä, tekevät tehtävänsä, olipa se oikein tai väärin, hyvää tai pahaa.

- Ohjelmointisi takia sinun tietokoneesi vaatii sinua reagoimaan kielteisillä tunteilla.

Ymmärrät sen paremmin, jos huomaat, että joku toisella tavalla ohjelmoitu kohdatessaan saman tilanteen tai henkilön reagoi täysin tyynesti, jopa iloisesti. Älä lopeta, ennen kuin olet käsittänyt tämän totuuden: ainoa syy siihen, ettet reagoi rauhallisesti ja iloisesti, on tietokoneesi, joka jaksaa vaatia jääräpäisesti, että todellisuus on muokattava sen ohjelmoinnin kanssa yhteensopivaksi. Tee nämä havainnot ikään kuin ulkoa päin, niin näet ihmeellisen muutoksen tapahtuvan sinussa.

Ymmärrettyäsi tämän totuuden ja estettyäsi tietokonettasi luomasta kielteisiä tunteita, voit toimia niin kuin sinusta tuntuu sopivalta.

Voit vältellä tilannetta tai henkilöä tai voit yrittää muuttaa niitä tai voit vaatia, että omia tai toisten oikeuksia kunnioitetaan.

Mutta vasta sen jälkeen, kun olet päässyt irti tunnekuohuistasi, tekosi alkavat kummuta rauhasta ja rakkaudesta eivätkä neuroottisesta pyrkimyksestä lepyttää tietokonettasi sovittautuaksesi sen ohjelmointiin tai päästäksesi eroon sen tuottamista kielteisistä tunteista.

On nimittäin ilmiselvää, etteivät sinua sorra muut ihmiset tai vallanpitäjät. Sorron lähde on sinun tietokoneesi, jonka ohjelmointi tuhoaa mielenrauhasi sillä hetkellä, kun ulkoiset olosuhteet eivät käy yhteen sen vaatimusten kanssa.

Sinun tulee päästä vapaaksi ohjelmointisi sorrosta.

Vasta silloin voit kokea sitä sisäistä vapautta, josta kumpuaa kaikki yhteiskunnallinen vallankumous: se vahva tunne, se intohimo, joka herää sydämessäsi nähdessäsi yhteiskunnalliset vääryydet ja joka pakottaa sinut toimimaan ja pohjaa todellisuuteen, ei ohjelmointiisi tai minuuteesi.



Voiko sen selvemmin sanoa? Näin hienosti herättelee Anthony de Mello kirjassaan Rakkauden tiellä meitä ajattelemaan sisäistä ohjelmointiamme – niitä malleja jotka ohjaavat elämäämme jatkuvasti. Voimme vapautua elämään kun vapaudumme ohjelmointimme sorrosta.

Positiivisuus on tärkein työkalusi

Pelkistetysti positiivisuudessa on kysymys elämänasenteesta, jossa ihminen valitsee tapansa tarkastella asioita. Optimistin ja pessimistin ero on siinä, että optimisti näkee jokaisessa ongelmassa mahdollisuuksia, kun taas pessimisti näkee jokaisessa mahdollisuudessa vain ongelmia. Positiivinen ihminen suuntaa ajatuksensa tulevaisuuteen, negatiivisesti ajatteleva märehtii eilisen epäonnistumisia ja valitsee uhrin osan. Optimisti irrottautuu menneisyyden kahleista ja luo itse tulevaisuutensa. Kuulostaa kenties yksinkertaiselta ja niin se onkin. Helppoa se ei tietenkään ole. Myönteisyyttä tulee pitää tietoisesti yllä, sillä mieli etsii helposti kielteistä aineistoa ravinnokseen.

Arvostelijoiden mielestä positiivisuus merkitsee sinisilmäisyyttä ja typerää hyväuskoisuutta. Aito positiivisuus tarkoittaa kuitenkin tahtoa ratkaista ongelmat, tavoitteellisuutta, arvotietoisuutta, uskoa ja toivoa, suunnitelmallisuutta, sietää vastoinkäymisiä, sitoutumista, ystävällisyyttä, energiaa ja kiitollisuutta. Positiivisuus on perusasenteen ohella taitoa ja osaamista, sillä pelkkä tieto sellaisenaan ei riitä.

Jokaisella ihmisellä on kausia jolloin hänen tunteensa kääntyvät kielteisiksi, vaikka muuten olisi kuinka optimistinen tahansa. Se kuuluu ihmisyyteen: ei ole valoa ilman varjoa. Kivut ja kärsimykset eivät myöskään ole rangaistus mistään, eivätkä mielihyvä ja onni ole palkintoja, vaan ne yksikertaisesti kuuluvat elämään. Myönteisyyden idea on, että ei antaudu kohtuuttoman pitkäksi aikaa negatiivisiin tunnetiloihin ja että ne eivät valtaa ajatuksia hyvältä, mahdollisuuksilta ja toipumiselta. Kuka tahansa osaa olla myönteinen silloin, kun asiat ovat hyvin. Eniten myönteisyyttä tarvitaan silloin, kun elämä koettelee ja eteen tulee vastoinkäymisiä. Positiivisuus on tärkein työkalusi, kun ryhdyt työstämään elämästäsi parempaa, ratkaisemaan ongelmia ja nostamaan ajattelusi tasoa.

Jos sinulla on vielä puoli lasia viiniä, olet optimisti. Jos sinulla on enää puoli lasia viiniä, olet pessimisti. Juoman määrä on sama mutta tapa, jolla lasia tarkastelet, kertoo asenteestasi. Valinta on omasi. Katso ympärillesi: näetkö enemmän uhkia, kuin mahdollisuuksia, enemmän vaaroja, kuin tilaisuuksia, enemmän ongelmia, kuin ratkaisuja? Realistiksi itseään kutsuvat ovat valepukuisia pessimistejä, sillä harmaata aluetta ei ole – se on joko tai.

Onnettomuudet, vastoinkäymiset, epäonnistumiset, surut ja menetykset kuuluvat elämään. Ne eivät ole jotakin ylimääräistä, jota joudut onnettomuudeksesi kohtaamaan. Ne ovat päättymättömiä oppitunteja elämänkoulussa. Ota ne kiitollisuudella vastaan ja opi. Positiivinen ihminen toipuu ja päästää irti surusta ja menetyksestäkin nopeammin kuin negatiivinen. Suru on surtava, mutta niitä ei pidä jäädä märehtimään loputtomiin.

Yhdysvalloissa Rochesterin yliopistossa vuonna 1974 tehty tutkimus muutti tiedeyhteisön kaikki aiemmat käsitykset ihmisen fysiologiasta. Autonomisena pidetty immuunijärjestelmä saakin ohjeensa mieleltä ja oppii toimimaan sen mukaisesti.

Positiivinen asenne vaikuttaa siis henkisesti ja fyysisesti. Kehosi kuuntelee ajatuksiasi ja reagoi sen mukaan. Solumuistisi toimii samalla tavalla kuin alitajuntasi: kaikki mitä sille syötät, tallentuu siihen sellaisenaan. Myönteiset asenteet auttavat myös joustavuutta ja oppimista. Positiivisuus antaa tilaa uusille ajatuksille ja tekee elämästä kaikin tavoin mielekkäämpää.

Asenne ratkaisee aina.

Tällaista kirjoittaa Tom Lundberg kirjassaan Elämäntaidon käsikirja.