lauantai 6. heinäkuuta 2013

Taikavoima


Muistatko, kun olit lapsi ja tarkastelit elämää täynnä ihmetystä ja kunnioitusta? Elämä oli taianomaista ja jännittävää, ja pienimmätkin asiat olivat sinusta äärimmäisen sykähdyttäviä. Sinua kiehtoivat ruohonkorret, ilmassa lepattava perhonen, oudonnäköiset lehdet ja kivet.

Sydämesi oli täynnä iloa, mielikuvituksellasi ei ollut rajoja ja uskoit elämän taianomaisuuteen. Monella meistä oli lapsena hieno tunne siitä, että kaikki on hyvää, että jokainen päivä tuo tullessaan lisää jännitystä ja seikkailuja, ettei mikään voi koskaan sammuttaa iloamme kaiken taianomaisuudesta. Mutta kasvaessamme aikuisiksi vastuut, ongelmat ja vaikeudet jotenkin vaativat veronsa, tuottivat meille pettymyksen, ja se taianomaisuus, johon lapsena olimme uskoneet, haalistui ja katosi.

Kerron sinulle, että taikavoima, johon kerran uskoit, on totta – se on yhtä totta kuin sinäkin olet. itse asiassa elämä voi olla paljon ihmeellisempi kuin lapsena osasit kuvitellakaan. Se voi olla henkeä salpaavampi, kunnioitusta herättävämpi ja jännittävämpi kuin mikään, mitä olet aiemmin kokenut. Kun opit tuomaan taikavoiman esiin, elät haaveidesi elämää. Silloin ihmettelet, miten ikinä saatoit lakata uskomasta elämän taikaan.

Oletko valmis kokemaan täyttä ihmetystä niin kuin lapsena? Valmistaudu taikavoimaan!

Kiitollisuus on unohdettu taikavoima


Useiden tuhansien vuosien ajan, aina ihmiskunnan ensimmäisten tallennettujen tietojen ajoilta alkaen, kiitollisuuden voimaa on opetettu ja harjoitettu.

”Sillä kiitolliselle annetaan lisää, ja hänellä on oleva yltäkyllin. Mutta kiittämättömältä otetaan pois sekin, mikä hänellä on.” sanotaan Raamatussa

Kiitollisuuden tunteminen saadun yltäkylläisyyden vuoksi on paras vakuutus sille, että runsaus jatkuu, sanoi Muhammed

Ihmisellä ei ole syytä tuntea mitään muuta kuin kiitollisuutta ja iloa, sanoi Buddha

Jos iloitset siitä, miten asiat ovat, koko maailma on sinun, sanoi Laotse

Kiitollisuuden harjoittaminen on useimpien alkuperäiskansojen ydinajatuksena.

Tuo kiitollisuuden taikavoima elämääsi.


Kun teet kiitollisuudesta elämäntavan, heräät aamuisin innoissasi siitä, että olet elossa. Huomaat rakastuneesi täysin elämään. Kaikki sujuu vaivattomasti. Tunnet olosi höyhenenkevyeksi ja olet onnellisempi kuin koskaan. Vaikka kohtaat elämässäsi erilaisia haasteita, tiedät, että selviät niistä ja opit niistä. Jokainen päivä on taianomainen. Päivissäsi on paljon enemmän taikaa kuin silloin, kun olit lapsi.

Kiitollisuus on tunne. Tavoitteesi kiitollisuuden harjoittamisessa on siis tuntea niin paljon kiitollisuutta kuin mahdollista. Mitä aidompi tunteesi on ja mitä vilpittömämmin olet kiitollinen, sitä nopeammin elämäsi muuttuu.

Jos harjoitat kiitollisuutta vähän, elämäsi muuttuu vähän. Jos tunnet paljon kiitollisuutta joka päivä, elämäsi muuttuu tavoilla, joita tuskin voit edes kuvitella.

Näin pääset kiitollisuuden harjoittamisessa alkuun. 

1. Ajattele kiitollisuuden aiheitasi

Kirjoita heti aamulla listaan kymmenen asiaa, joista olet kiitollinen.Kirjoita, miksi olet kiitollinen kustakin asiasta. Lue lista joko hiljaa mielessäsi tai ääneen. Kunkin siunauksen lopussa sano taikasana kiitos, kiitos ja kiitos ja tunne niin syvää kiitollisuutta kuin suinkin voit.Toista tämä maaginen harjoitus joka aamu seuraavien 27 päivän ajan.


2. Taikakivi

Toista harjoitus ajattele kiitollisuuden aiheitasi.

Etsi taikakivi ja aseta se yöpöydällesi. Ennen nukkumaan menoa pitele taikakiveä kädessäsi ja mieti päivän parasta tapahtumaa tai asiaa. Lausu taikasana kiitos, kiitos, kiitos päivän parhaasta asiasta. Toista taikakivi harjoitus seuraavien 26 päivän ajan.


3. Taianomainen terveys

Terveys on elämässä kaikkein kallisarvoisinta, mutta silti moni suhtautuu siihen itsestäänselvyytenä. ”Se, joka saa nauttia hyvästä terveydestä, on tietämättään rikas.”

Se, missä määrin tunnet kiitollisuutta terveydestäsi, määrää sen, missä määrin terveytesi kohenee, ja vastaavasti kiittämättömyytesi terveydentilastasi sen, missä määrin se heikkenee. Kiitollisuus terveydestä varmistaa terveydentilasi jatkuvan kohenemisen, jolloin sinulla on yhä enemmän syytä kiitollisuuteen, mikä poistaa stressiä ja jännityksiä niin kehostasi kuin mielestäsi. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kiitollisuutta harjoittavat ihmiset paranevat nopeammin ja elävät todennäköisesti seitsemän vuotta pidempään.

Tämänhetkinen terveytesi heijastaa sitä, kuinka kiitollinen olet ollut. Sinun pitäisi tuntea olosi päivittäin ällistyttävän hyväksi.

Taianomainen terveyden harjoittaminen alkaa siitä, kun alat tuntea kiitollisuutta kehosi kaikkia toimintoja kohtaan. Osoita kiitollisuuttasi kehosi eri osille ja eri toiminnoille mahdollisimman monipuolisesti. Kiitä monista terveyden osatekijöistä sekä ihmeellisistä ominaisuuksistasi ja kyvyistäsi.

Kirjoita paperille: TERVEYDEN LAHJA PITÄÄ MINUT HENGISSÄ. Lue sanat hyvin hitaasti ja tunne niin syvää kiitollisuutta kun pystyt useita kertoja päivän aikana.


Tähän tapaan neuvoo Rhonda Byrne kirjassaan Taikavoima tekemään 28 päivän maagisen harjoituksen erilaisista kiitollisuuden aiheista.

Olen itse käyttänyt kiitollisuutta, jonka opin sen sisäiseltä viisaudeltani joitakin vuosia sitten, kun koin valaistumisen. On hienoa herätä aamuisin lapsenomaisen innostuksen vallassa innokkaana odottamaan, mitä ihmeitä päivä tuo tullessaan. Suosittelen kiitollisuutta, se toimii.
kiitollisuus

2 kommenttia:

  1. Ihmiset jotka ovat menettäneet terveytensä ovat siis itse siihen syyllisiä?

    VastaaPoista
  2. Ihmiset toimivat niin kuin toimvat, koska uskovat toimivansa omaksi parhaakseen. Meillä on outo tapa nimittää ymmärtämättömiä ihmisiä syyllisiksi tai syntisiksi. Se, jota terveys kiinnostaa riittävästi voi siihen itse vaikuttaa, kun vain ymmärtää sen.

    VastaaPoista