lauantai 7. joulukuuta 2013

Lapset ovat sosiaalisia jo syntyessään



Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot eivät tarkoita samaa asiaa. Sosiaalisuus on halu, joka lapsella on sisäänrakennettuna jo syntyessään. Lapsi syntyy tähän maailmaan utelias pilke silmissään, valmiina vuoropuheluun. Joillakin lähestymisen ja kontaktin ottamisen halu kehittyy voimakkaaksi, johtuen synnynnäisistä, yksilöllisistä temperamenttipiirteistä. Lapsen yksilölliset temperamenttipiirteet, hänen aivojensa ja hermostonsa biokemia, voivat antaa hänelle vahvemmat tai heikommat valmiudet sosiaalisten taitojen oppimiseen. Riippumatta siitä, onko lapsi ujo, vetäytyvä, vilkas, rohkea tai tyyni, hänelle voi kehittyä joko hyvät tai heikot sosiaaliset taidot.

Sosiaaliset taidot tarkoittavat kykyä tulla toimeen toisten kanssa, kykyä ottaa toiset huomioon ja kykyä säädellä omaa käyttäytymistään kuhunkin sosiaaliseen tilanteeseen sopivaksi. Sosiaaliset taidot ovat elämän työkaluja, joita tarvitaan ystävyyssuhteiden solmimiseen ja ylläpitämiseen, ryhmässä pärjäämiseen ja myöhemmällä iällä hyvän parisuhteen rakentamiseen.

Lapsella on syntyessään muutamia todella tärkeitä sosiaalisia haluja ja kykyjä. Ensimmäinen on halu kiintyä omaan perheeseen. Ihmislapsilla on synnynnäinen tarve saada kontakti toisiin ihmisiin. Vaivat alkavat tapittaa vanhempiensa kasvoja jo muutaman päivän ikäisinä kun heidän näkökykynsä on vain parikymmentä senttiä.

Toiseksi lapsella on globaali empatiakyky. Vauvat alkavat vaistomaisesti jäljitellä vanhempiensa kasvonilmeitä. Vauva parahtaa helposti itkuun, jos kuulee toisen vauvan itkevän.

Kolmanneksi vauvalla on halu ja kyky vastavuoroiseen keskusteluun, vuoropuheluun vaikka sanoja ei vielä olekaan. Jo muutaman viikon ikäinen vauva osaa keskustella. Kun äiti tai isä ottaa vauvaan lämpimän katsekontaktin ja juttelee hänelle, vauvan silmiin syntyy aktiivinen, kuunteleva katse. Vaikka vauva ei ymmärrä sanoja, hän aistii puheen tunnelman.

Vauvalla on tarve elämänhallintaan ja mielihyvään. Tämän tarpeen soisi säilyvän ehjänä läpi koko elämän, sillä siinä piilee ihmisen hyvinvoinnin perusta. Jo aivan vastasyntyneet kääntävät päätään pois epämiellyttävästä ja hakevat katseellaan jotain kiinnostavampaa ja miellyttävämpää. He toimivat samoin myös silloin kun vanhempi on fyysisesti läsnä mutta henkisesti poissa. Vauvat ovat herkkiä aistimaan ympäristönsä tunneilmapiiriä ja sitä tapaa, miten heitä hoivataan.

Vanhempien tehtävänä on tyydyttää lapsen sekä fyysisiä että sosiaalisia tarpeita niin, että ikäviä tunteita seuraa myönteinen lohdun, ilon tai mielihyvän kokemus. Näistä ikävistä myönteisiksi muuttuneista kokemuksista alkaa kehittyä lapsen tunteiden säätelyn perusta. Lohtua ja piristystä saanut lapsi oppii pikkuhiljaa lohduttamaan ja piristämään itseään.

Kun lapsi kasvaa tunneilmastossa, jossa hän kokee paljon myönteisiä tunteita, turvaa, kiintymystä ja yhteenkuuluvuutta sekä rakentavaa vuorovaikutusta, hänen on helpompi ryhtyä kokoamaan sosiaalisten taitojen työkalupakkiaan.

Tähän tapaan kirjoittaa Mervi Juusola kirjassaan Vahvaksi rakastetut lapset.

lapset oppivat

2 kommenttia:

  1. Merit Casino in Atlantic City
    The Merit casino in Atlantic City features 4,000 square feet of gaming machines, 인카지노 a choegocasino large gaming floor, Casino Type: For Live 메리트 카지노 Roulette, Blackjack, Video SlotsCasino Rank: Top Live Casinos, Live Games

    VastaaPoista