Pieni lapsi tarvitsee rakkauttasi

Itsensä rakastaminen on todella vaikeata monelle meitä. Pieni lapsi sisälläsi tarvitsee rakkauttasi, miksi kiellät häneltä rakkautesi? Luuletko todella, että lapsi on niin vahva, ettei hän tarvitse rakkauttasi – vai uskotko, ettei hän ole rakkautesi arvoinen?

Herään yöllä, aivan kuin joku tarvitsisi minua. Miksi olen hereillä? Epämääräisiä ajatuksia tulvii mieleeni. Kun olin todella onneton, kärsin usein unettomuudesta. Olen oppinut käsittelemään unettomuutta – jos herään yöllä, siihen on jokin syy. Yöllä hereillä olo on kuin meditointia – saa olla rauhassa itsensä kanssa – nauttia omasta olostaan.



Olen oppinut jostain kirjasta seuraavan harjoituksen. Rakasta pientä lasta sisälläsi: Luo mahdollisimman selvä muistikuva itsestäsi lapsena ja rakasta tuota pientä lasta – hän tarvitsee rakkauttasi.



Muistelen omaa lapsuudenkotia, näen sen pihan ja puutarhan, aidan ja pensaat. Kun liikun pihalla ja aistin sen selvästi, näen pihalla pienen pojan – ymmärrän, että se olen minä itse pienenä. Katselen pojan leikkejä sivummalta, hän ei heti huomaa minua. Äkkiä poika huomaa minut, hän juoksee luokseni. Nostan hänet syliini – on sykähdyttävää nostaa tuo pieni poika syliini – rutistaa häntä, rakastaa häntä. Pienen pojan ilo ja riemu saa minut tärisemään, vapisen kauttaaltaan. Olen tullut kotiin pitkältä matkalta, pieni poika on odottanut minua. Viivymme pitkään yhdessä. Nostan pojan korkealle, kädet suorina, pyörimme ympäriinsä, pojan riemu on suurta. Lopulta vien pojan sisälle kotiin ja laitan hänet tyytyväisenä nukkumaan.



Kun yritin tätä harjoitusta ensimmäisiä kertoja, se oli hyvin voimallinen. Tunsin kuinka pieni poika todella tarvitsi rakkautta – hän tarvitsi rakkautta, jota vaille oli jäänyt. Valitettavasti en pystynyt muistamaan mitään tarkkaa tuosta pojasta, ajasta en edes paikasta. En pystynyt muodostamaan selvää näkyvää kuvaa tilanteesta. Tunsin kuitenkin tunteita ja hämäriä mielikuvia.

Keväällä olin autolla lähellä lapsuuden kotiani ja päätin käydä oikeasti katsomassa sitä kymmenien vuosien jälkeen. Viivyn pitkään kävellen lapsuuden maisemissa. Vaikka maisemat olivat osittain täysin muuttuneet, oli paljon vielä aivan entisen näköistä, löysin yksityiskohtia – onneksi, sillä tämä käynti sai minut muistamaan monta maisemaa, yksityiskohta, tapahtumaa, jotka jo olin täysin unohtanut.

Käynnin jälkeen tämä harjoitus on saanut lisää syvyyttä ja tunnetta. Olen pystynyt elävästi näkemään maiseman, jonka olin pääosin unohtanut ja näkemään lapsen, jonka myös olin unohtanut leikkimässä lapsuudessa. En vielä muista kovin paljoa lapsuudesta, olen ne muistot painanut unholaan syystä tai toisesta. Mutta yhä uutta löytyy kuitenkin vähitellen, en kanna siitä murhetta, se muistuu mitä muistuu. Tärkeintä minulle on, että olen löytänyt lapsen sisälläni. Tämä lapsi tarvitsee rakkauttani ja pystyn taas sitä hänelle antamaan. Jokainen meistä tarvitsee rakkautta.

Kaikkein eniten tarvitset rakkautta itseltäsi. Voit opetella antamaan rakkautta itsellesi, se ravitsee, se vahvistaa.