Vauva oppii tunteistaan

Ihmisen perustukset lasketaan raskauden ja kahden ensimmäisen elinvuoden aikana. Tänä aikana muotoutuvat ”sosiaaliset aivot”, yksilön tunne-elämän tyyli ja tunneperäiset voimavarat. Sosiaalisesti ja kulttuurisesti määräytyneet toimintatavat muotoutuvat alkaen elintoimintojen malleista aina tunneperäisiin odotuksiin ja selviytymismekanismeihin.

Ihmisvauva on sosiaalisesti riippuvainen olento ja valmis oppimaan, mitä hänen omat tunteensa ovat ja kuinka tulla toimeen niiden kanssa. Kun vauvoina ensimmäisen kerran tunnemme ja opimme mitä tehdä tunteillemme, alamme järjestää kokemuksiamme tavalla, joka vaikuttaa tulevaan käyttäytymiseemme ja ajattelukykyymme.

itsetunnon synty

Kullakin meistä on syntyessään geneettinen malli ja ainutkertainen mahdollisuuksien valikoima. Vauva on ohjelmoitu kehittymään tietyillä tavoin mutta ei suinkaan automaattiohjauksella, vaan vuorovaikutuksellisesti. Vauvan elimistössä on jo toimintavalmiita järjestelmiä mutta useimmat hänen järjestelmistään kehittyvät vasta toisen ihmisen vaikutuspiirissä.

Tämä on lajikehityksen kannalta järkevää, koska se mahdollistaa kulttuurin tehokkaamman välittämisen sukupolvelta toiselle. Kukin vauva voidaan räätälöidä elinolosuhteidensa ja ympäristönsä mukaan. Alkukantaiseen heimoon syntyvällä lapsella on erilaiset kulttuuriset tarpeet kuin moderniin suurkaupunkiin syntyvällä.

Elimistön sisällä on monia löyhästi yhteen liittyneitä järjestelmiä, jotka ovat usein osittain päällekkäisiä. Nämä järjestelmät pitävät yhteyttä sähköisten ja kemiallisten viestien avulla ja pyrkivät pitämään toimintoja käynnissä miellyttävällä vireystasolla, sopeutumalla jatkuvasti sekä ulkoisiin että sisäisiin muuttuviin olosuhteisiin. Elämän ensi kuukausina elimistö löytää vireyden normaalin vaihteluvälin ja vakiinnuttaa lähtötason, jota järjestelmä pyrkii ylläpitämään.

Ensin vauvan on löydettävä normaalitaso ja tämä tapahtuu sosiaalisesti. Vauva ei löydä normaalitilaa yksin, vaan tasapainottaa oman järjestelmänsä ympärillään olevien ihmisten mukaan. Esim. masentuneiden äitien vauvat sopeutuvat alhaiseen ärsytystasoon ja tottuvat positiivisten tunteiden puuttumiseen. Hyvin hoidetut vauvat alkavat odottaa maailmalta, että se vastaa tunteisiin ja auttaa palauttamaan ylivireät tilat takaisin miellyttävälle tasolle. Sen avulla, että he ovat kokeneet aikuisten tekevän sen heidän puolestaan, he oppivat tekemään sen itsekin.

itsetunto kasvaa

Varhaisilla kokemuksilla on suuri vaikutus vauvan ruumiin järjestelmiin, koska ne ovat vielä muotoutumattomia ja herkkiä. Erityisesti tietyt biokemialliset järjestelmät voivat saada epäsuotuisan alun, jos varhaiset kokemukset ovat ongelmallisia; sekä stressivasteeseen että muihin tunnejärjestelmän neuropeptideihin voidaan vaikuttaa epäsuotuisasti. Jopa itse aivot, jotka kasvavat kaikkein nopeimmin ensimmäisen puolentoista vuoden aikana, saattavat jäädä kehittymättä iän mukaisesti, jos vauvalla ei ole oikeita kehitysolosuhteita.


Tunteet alkavat aivan perustasolta. Vauva kokee kokonaisvaltaisia ahdistuksen tai tyytyväisyyden tunteita, epämukavuuden ja mukavuuden oloja, mutta niiden käsittelyssä on vain vähän sävyjä. Vauvalla ei ole vielä kykyä hienostuneempaan tietojen käsittelyyn. Mutta samalla kun hän tukeutuu aikuiseen koettaessaan selviytyä näistä tiloista vähentääkseen epämukavuutta ja ahdistusta sekä lisätäkseen mukavuutta ja tyydytystä, hän käsittää vähitellen maailmasta yhä enemmän.

Hitaasti vauva alkaa tunnistaa pysyvimmät hahmot ja varastoida niitä mielikuvina. Merkitys ilmaantuu, kun lapsi alkaa tunnistaa, tuoko äidin tulo huoneeseen mukanaan mielihyvää vai tuskaa. Varhaisessa tunteessa on paljolti kyse ihmisten poispäin työntämisestä tai lähelle vetämisestä. Näistä mielikuvista muodostuu vauvaa ympäröivää tunnemaailmaa koskevia odotuksia. Nämä odotukset auttavat vauvaa ennakoimaan, mitä seuraavaksi tapahtuu ja miten siihen on parasta vastata. Kaikkein oleellisinta vauvalle näyttää olevan vanhemman tai hoitajan tunneperäisen saatavuuden ja läsnäolon määrä, kyky havaita vauvan viestejä ja säädellä hänen tilaansa.

Ihmisvauva on ruumiintoiminnoiltaan yhä pitkälti osa äitinsä ruumista. Hän on riippuvainen äidinmaidosta ravinnon suhteen, äiti auttaa häntä sydämen sykkeen ja verenpaineen säätelyssä sekä vastustuskyvyn kehittämisessä. Vauvan lihastoimintaa ja kasvuhormonitasoa säätelee äidin kosketus. Äidin vartalo lämmittää vauvaa ja tasoittaa vauvan stressihormoneja kosketuksen ja syöttämisen avulla



Vauva tarvitsee hoivaajan, joka samaistuu häneen niin voimakkaasti, että vauvan tarpeet tuntuvat hänen omiltaan. Jos äidistä tuntuu pahalta kun vauvasta tuntuu pahalta, hän haluaa tehdä välittömästi jotain pahalle ololle, helpottaa vauvan epämukavuutta – juuri tämä on säätelyn ydin. Äiti on omien hormoniensa vaikutuksesta virittynyt tekemään näitä asioita vauvalleen.

Varhainen säätely on myös vastaamista vauvan tunteisiin ei-sanallisesti. Äiti tekee tämän pääasiassa kasvoillaan, äänensävyillään ja kosketuksellaan. Äiti rauhoittaa johtamalla vauvaa asteittain kohti rauhoittumista ääntään laskemalla ja viemällä vauvaa mukaansa rauhallisempaan tilaan.



Jos aikuisella on itsellään vaikeuksia tunteidensa huomaamisessa ja säätelyssä, eikä hän sen vuoksi pysty tuntemaan vauvan oloja, säätelyongelmalla on taipumus jatkua, se siirtyy vauvaan. Vauva ei voi oppia havaitsemaan omia tilojaan eikä muokkaamaan niitä tehokkaasti, jos äiti tai isä ei aluksi tee sitä hänen puolestaan. Hän voi jäädä ilman selkeätä tunnetta siitä, kuinka tasapainoa ylläpidetään. Lapsi saattaa kasvaa aikuiseksi uskoen, ettei hänellä oikeastaan pitäisi olla tunteita, koska hänen vanhempansa eivät näyttäneet huomaavan niitä tai olevan niistä kiinnostuneita. Vauvat ovat hyvin herkkiä sanattomille viesteille.

Vanhemmat ovat todella tarpeen eräänlaisina tunnevalmentajina. Heidän täytyy olla vauvan käytettävissä ja virittäytyneinä vauvan alati vaihtuviin tiloihin, mutta heidän täytyy myös auttaa vauvaa seuraavalle kehitystasolle. Vanhempien ohjauksessa paha olo voi eriytyä monenlaisiksi tunteiksi kuten ärtymykseksi, pettymykseksi, kiukuksi, kiusaantumiseksi ja loukkaantumiseksi. Näitäkään erotteluja vauva tai pikkulapsi ei pysty tekemään ilman toisten apua. Vanhemman pitää auttaa vauvaa tulemaan tietoiseksi omista tunteistaan pitämällä kuvitteellista peiliä vauvan edessä; aikuinen puhuu vauvakieltä, korostaa ja liioittelee sanoja ja eleitä niin, että vauva voi tajuta, ettei tämä ole vain äiti tai isä ilmaisemassa itseään, vaan että hän on tässä näyttelemässä minulle omia tunteitani. Tavallisesti tämä opettaminen tapahtuu tiedostamatta.



Tunteiden säätelyssä ei ole kysymys hallinnasta tai sen puutteesta. Olennaista on tunteiden käyttäminen viesteinä, jotka havahduttavat yksilöä toimimaan. Jos tunteita kunnioitetaan arvokkaina oppaina sekä oman elimistön että toisten tilan ymmärtämiseen, syntyy kulttuuri, jossa toisten tunteilla on väliä ja jossa yksilö on halukas vastavuoroisuuteen. Tunneperäistä turvallisuutta kokevalla lapsella on perusluottamus kuulluksi tulemiseen, mikä on itsetunnon kehittymisen perusta.

Tähän tapaan kirjoittaa Sue Gerhardt kirjassaan Rakkaus ratkaisee, varhaisen vuorovaikutuksen merkitys aivojen kehittymiselle.