Minäkuva

On sykähdyttävää tajuta, että koulutuksessa olevat osanottajat elävät omassa maailmassaan, vaikka päältäpäin kaikki näyttävät olevan samassa maailmassa, jopa samassa luokassa. Sama pätee tietenkin kaikkialla, kotona, työpaikalla jne.

Kun on yhden kerran ollut läsnä kun maailma on luotu, siis se jokaisen oma maailma, niin ehkä se voisi tapahtua toisenkin kerran. Sitä monet NLP- ja muissa koulutuksissa teekevät, korjaavat maailmaansa paremmaksi, sellaiseksi missä on mukavampi, mielenkiintoisempi ja helpompi elää. Entä jos oivaltaisimme, että olemme oman maailmamme luojia koko ajan.

Kolme tärkeintä päätöstä, jotka jokainen meistä tekee:

- Millainen minä olen?

- Millaisia ovat muut ihmiset?

- Millainen on minun tulevaisuuteni?

Nämä päätökset ovat oman elämämme syntysanat. Mitä tärkeämmästä asiasta tai tilanteesta on kyse, sitä laajemmalle elämässämme syntysanat, asian tai tilanteen ensimmäiset määrittelyt vaikuttavat. Kun lapsen tai aikuisen identiteettiä ja ominaisuuksia määritellään, ne alkavat vaikuttaa kaikissa tilanteissa. Kun ajattelen itseni vaikka selviytyjäksi, muistan sen vaikeissa tilanteissa, työskentelen sen mukaisesti ja usein selviydyn. Käsitykseni vahvistuu. Ominaisuuden merkityksestä on syntynyt itseään vahvistava kehä. Syntysanat synnyttävät kasvavia kehiä. Kehät toimivat sekä kielteiseen että myönteiseen suuntaan.

Nopeakäänteinen Hanna halusi pärjätä koulussa hyvin. Hän suhtautui matematiikan tehtäviinkin sellaisella asenteella, että heti tai ei ollenkaan, eikä malttanut jäädä miettimään niitä. Kun kokemuksia osaamattomuudesta alkoi tällä strategialla tulla, hän päätti, ettei pysty oppimaan matematiikkaa ja lopetti yrittämisen kokonaan. Hankalat syntysanat vaikeuttivat koulunkäyntiä paljon. Ylioppilaskirjoitusten aikaan asiaa piti lopulta paneutua ja Hanna antoi itselleen enemmän aikaa miettiä tehtäviä. Yllättäen hän alkoi oivaltaa niitä ja löytää ratkaisuja.


Minän synnyn jälkeen tärkeäksi tulee sen määrittely, koska se on mukana joka ainoassa tilanteessa mihin menemme tai missä olemme. Se millainen ajattelee olevansa, vaikuttaa paljon siihen, miten toimii. Ihminen ennakoi tilanteet minäkuvansa mukaisesti.

Minäkäsitykset ovat tutkimusten mukaan melko illusorisia. Ihminen ei havaitse itseään realistisesti: realistisesti itsensä arvioivat ihmiset ovat tutkimusten mukaan lievästi masentuneita tai heillä on huono itsetunto.

Minäkäsitys syntyy elämänhistorian aikana. Meillä kaikilla on valtava varasto kokemuksia itsestämme. Mitä poimimme ja kuinka järjestämme nuo poimitut asiat? Voimme rakentaa mielen kankaalle erilaisia minäkuvia siitä kokemusvarastosta, joka meillä on. Karttana minäkuva on kuin muutkin kartat: se on yksinkertaistettu kuva maastosta. Juuri tässä piilee kartan hyödyllisyys, käyttökelpoisuus. Tätä karttaa, minäkuvaa, tarvitaan erityisesti haastavissa tai vaikeissa tilanteissa. Vaikka kartta onkin vain työkalu, alamme yleensä pitää sitä totena.

Minäkuva ja itsetunto

Itsetunto on tunne siitä, miten arvioi minäkuvaansa, kuinka tyytyväinen tai tyytymätön siihen on. Hyvä itsetunto on seurausta minäkuvasta, joka on omien arvojen mukainen. Itsetunto on hyvä, jos minäkuva on arvojen mukainen ja huono, jos se on arvojen vastainen. Itsetuntoa voi muuttaa muuttamalla arvoja tai muuttamalla minäkuvaa.

Hyvä minäkuva

Minäkuva mitataan tiukoissa tilanteissa, silloin kun tulee pettymys, epäonnistuminen tai kritiikkiä. Silloin näkyvät myös suurimmat erot siinä, miten eri ihmiset toimivat. Lyhyesti sanottuna myönteinen minäkuva johtaa yleensä uuteen yritykseen, huono usein vaatimustason laskuun ja luovuttamiseen.

Hyvässä minäkuvassa onnistumisen ja epäonnistumisen merkitys mielessä on: ONNISTUMISET OVAT ISOJA, epäonnistumiset pieniä.

Myönteisellä minäkuvalla on selkeä myönteinen vaikutus yleiseen hyvinvointiin ja terveyteen.


Huonossa minäkuvassa EPÄONNISTUMINEN nähdään SUURENA.

Tähän tyyliin kuvaavat minäkuvaa Veli-Matti Toivonen ja Marja Koivisto kirjassa Minätyö.